PYHÄSELÄN KEVÄTKISOISSA 55 OSALLISTUJAA
Pyhäselän Urheilijoiden ja samalla koko Pohjois-Karjalan yleisurheilun ratakausi avattiin torstai-iltana Hammaslahden kentällä Pyhäselän avoimilla kevätkisoilla, jotka keräsivät 55 osallistujaa.
Pyhäselän Urheilijat järjestää kesän aikana jälleen runsaasti kilpailuja, joista seuraavat ovat torstaina 29. toukokuuta järjestettävä seiväskisa ja 6. kesäkuuta pidettävät piirinmestaruusratakävelyt. Samassa yhteydessä pidetään myös Pyhäselän kesäkuun kisat, jotka alkavat kävelyjen jälkeen klo 18.30.
Torstain avauskisan sää oli koleahko (+11), mutta sadekuurot eivät enää haitanneet itse kilpailutapahtumia, vaikka ravakkaa sadetta saatiin vielä noin tunti ennen kisan alkua.
Naisten sarjassa 800 metriä juossut Senniina Huovinen, 15, kellotti soolojuoksullaan ajan 2.28,2 ja tänä vuonna 16 vuotta täyttävä Pinja Stenberg hyppäsi pituutta tasan viisi metriä.
Nuorempien sarjojen kovimmasta tuloksesta vastasi kesäkuussa 9 vuotta täyttävä Sanni Pursiainen, joka juoksi 800 metrillä ajan 2.53,6. Tämän ikäluokan suomenennätys on Teija Virkbergin vuonna 1972 juoksema 2.38,7. Toiseksi kovimman ajan on juossut Annemari Sandell, jonka aika vuodelta 1986 on 2.39,1. Kumpikin kunnostautui myöhemmin aikuisten sarjassa valtakunnan kovimpina naisjuoksijoina.
Teksti ja kuva: Eero Könönen
—
Pyhäselän kevätkisat 15.5.2025
Hammaslahden kenttä, 55 kilpailijaa, lämpötila +11, puolipilvistä:
N 800m 1) Senniina Huovinen 15 PyhäsU 2.28,2h
P9 800m 1) Kimi Nuottivaara PyhäsU 3.06,8h.
P9 Korkeus 1) Kimi Nuottivaara PyhäsU 100.
P9 Keihäs Kimi Nuottivaara PyhäsU 11,35.
T9 800m 1) Sanni Pursiainen PyhäsU 2.53,6h, 2) Eevi Sotikov PyhäsU 3.16,2h, 3) Lotta Halonen PyhäsU 3.17,6h, 4) Martta Löppönen PyhäsU 3.35,8h, 5) Katariina Alastalo PyhäsU 3.36,0h, 6) Riia Tuominen PyhäsU 3.53,0h, 7) Vilja Myller PyhäsU 3.56,2h, 8. Pauliina Rutanen PyhäsU 4.03,4h.
T9 Korkeus 1) Sanni Pursiainen PyhäsU 109, 2) Lotta Halonen PyhäsU 90, 3) Vilja Myller PyhäsU 90, 4) Katariina Alastalo PyhäsU 85, 5) Eevi Sotikov PyhäsU 80, 6) Martta Löppönen PyhäsU 80, Riia Tuominen PyhäsU NH.
T9 Keihäs 1) Sanni Pursiainen PyhäsU 12,80, 2) Pauliina Rutanen PyhäsU 9,84, 3) Eevi Sotikov PyhäsU 9,37, 4) Martta Löppönen PyhäsU 8,52, 5) Lotta Halonen PyhäsU 8,40, 6) Riia Tuominen PyhäsU 7,54, 7) Iida Sormunen PyhäsU 4,84.
P11 800m 1) Kaapo Räsänen PyhäsU 2.49,4h, 2) Leo Päivelin JoensKa 2.59,8h, 3) Sisu Kanerva PyhäsU 3.11,9h, 4) Urho Paakkonen PyhäsU 3.12,4h, 5) Eino Rutanen PyhäsU 3.16,2h, 6) Taavi Hirvonen PyhäsU 3.28,5h, 7) Kaarle Alastalo PyhäsU 3.31,4h, 8. Otto Hassinen PyhäsU 3.34,2h,
P11 Korkeus 1) Juho Halonen PyhäsU 115, 2) Eino Rutanen PyhäsU 115, 3) Leo Päivelin JoensKa 110, 4) Kaapo Räsänen PyhäsU 100, 5) Taavi Hirvonen PyhäsU 85
P11 Keihäs 1) Sisu Kanerva PyhäsU 25,02, 2) Juho Halonen PyhäsU 24,63, 3) Kaapo Räsänen PyhäsU 18,90, 4) Eino Rutanen PyhäsU 18,00, 5) Leo Päivelin JoensKa 17,95, 6) Kaarle Alastalo PyhäsU 9,73, 7) Taavi Hirvonen PyhäsU 5,57.
T11 800m 1) Henni Sotikov PyhäsU 3.02,8h, 2) Veera Hiltunen PyhäsU 3.13,0h, 3) Selja Myller PyhäsU 3.19,4h, 4) Lotta Nenonen PyhäsU 3.33,2h, 5) Olivia Soininen PyhäsU 3.44,1h, 6) Hilla Tuominen PyhäsU 3.45,5h,
T11 Korkeus 1) Henni Sotikov PyhäsU 126, 2) Inka Nuottivaara PyhäsU 118, 3) Selja Myller PyhäsU 118, 4) Elsi Hämäläinen JoensKa 115, 5) Veera Hiltunen PyhäsU 110, 6) Lotta Nenonen PyhäsU 105, 7) Olivia Soininen PyhäsU 100, 8. Hilla Tuominen PyhäsU 95.
T11 Keihäs 1) Selja Myller PyhäsU 22,19, 2) Elsa Sormunen PyhäsU 17,80, 3) Inka Nuottivaara PyhäsU 15,51, 4) Henni Sotikov PyhäsU 15,25, 5) Elsi Hämäläinen JoensKa 14,86, 6) Hilla Tuominen PyhäsU 14,11, 7) Veera Hiltunen PyhäsU 11,71, 8. Olivia Soininen PyhäsU 11,60, 9) Lotta Nenonen PyhäsU 8,22.
T13 800m 1) Milja Päivelin JoensKa 2.59,7h, 2) Lilia Korpinurmi JoensKa 3.11,5h, 3) Elsi Hautamäki PyhäsU 3.13,3h, 4) Liia Soininen PyhäsU 3.41,3h.
T13 Pituus 1) Milja Päivelin JoensKa 4,08, 2) Lilia Korpinurmi JoensKa 3,88, 3) Aida Nygren PyhäsU 3,75, 4) Elsi Hautamäki PyhäsU 3,38, 5) Liia Soininen PyhäsU 3,17.
T13 Keihäs 1) Iita Vasarainen PyhäsU 24,23, 2) Elsi Hautamäki PyhäsU 23,94, 3) Lilia Korpinurmi JoensKa 22,65, 4) Eeni Turpeinen PyhäsU 20,90, 5) Milja Päivelin JoensKa 17,32, 6) Aida Nygren PyhäsU 15,33, 7) Liia Soininen PyhäsU 13,19.
P13 800m 1) Veikko Hassinen PyhäsU 2.49,5h, 2) Pyry Myller PyhäsU 2.52,6h,
P13 Pituus 1) Otto Aimasmäki PyhäsU 3,90, 2) Valtteri Hiltunen PyhäsU 3,81, 3) Veikko Hassinen PyhäsU 3,79.
P13 Keihäs 1) Otto Aimasmäki PyhäsU 30,34, 2) Veikko Hassinen PyhäsU 24,53, 3) Valtteri Hiltunen PyhäsU 16,66.
T15 Pituus 1) Saimi Rahunen JoensKa 4,07.
N17 Pituus 1) Pinja Stenberg PyhäsU 5,00.
N17 Keihäs 1) Pinja Stenberg PyhäsU 26,19.
———————-
5- ja 7-vuotiaiden sarjat:
P7 60 m: 1) Leo Salmivuori PyU 11,3, 2) Luca Ryhänen 12,1
P7 pituus: 1) Luca Ryhänen 231
P5 60 m: 1) Toivo Päivelin 15,5, 2) Nooa Vornanen 17,0, 3) Urho Kanerva PyU 17,2
P5 800 m: 1) Nooa Vornanen 9.49,5
P5 pituus: 1) Toivo Päivelin 128, 2) Nooa Vornanen 101
T7 60 m: 1) Helmi Räsänen PyU 11,4, 2) Elli Ronkainen PyU 11,7, 3) Selma Päivelin JoKa 12,9, 4) Meri Aimasmäki PyU 13,4, 5) Hanna Hiltunen PyU 13,4
T7 800 m: 1) Elli Ronkainen PyU 3.43,6, 2) Selma Päivelin JoKa 4.02,2, 3) Meri Aimasmäki PyU 4.45,8
T7 pituus: 1) Helmi Räsänen PyU 234, 2) Selma Päivelin JoKa 218, 3) Meri Aimasmäki PyU 210, 4) Hanna Hiltunen PyU 191
T5 60 m: 1) Eevi Pesonen 14,3, 2) Anni Hiltunen PyU 15,2, 3) Veera Ronkainen 16,7
T5 800 m: 1) Eevi Pesonen 4.22,2, 2) Anni Hiltunen PyU 4.29,4
T5 pituus: 1) Anni Hiltunen PyU 174, 2) Vieno Räsänen 148, 3) Veera Ronkainen 125, 4) Eevi Pesonen 101
