Pyhäselän urheilijat Sinettiseuralogo

Yleisurheilu Salibandy Lentopallo Hiihto Naisliikunta Forum
Etusivu
Ajankohtaista
Yleistä
Lemmenlava
Lajit
Liity
Kuvia
Kunniakierros
Totuusleikki
Linkkejä
Yhteystiedot
VAASA 26.7.2013

Kai Räsänen selviytyi miesten moukarissa kahdeksan parhaan finaaliin ylittämällä karsintarajan 65 metriä viimeisellä heitollaan. Tuloksellaan 65.78 Kai oli karsinnan kuudenneksi paras. Moukarifinaali heitetään lauantaina.

Viimeinen finaaliin selviytyjä oli Noormarkun Nopsan Juho Saarikoski, joka heitti 64.77. Kain toiseksi paras heitto 63.99 ei olisi riittänyt loppukilpailuun, sillä ensimmäinen karsiutuja Mats Granö heitti 64.30.

Myös PyU:n toinen moukarimies, vasta 18-vuotias Markus Kokkonen selvitti karsinnan erinomaisesti heittämällä miesten välineellä oman ennätyksensä 63.16. Tulos oli 28 kilpailijan karsinnan 11. paras.

Niko Tahvanainen, 19, osallistui 110 m:n aitojen alkueriin, mutta hänen loppuaikansa 15,03 ei aivan riittänyt kahdeksan parhaan finaaliin. Alkueriin osallistui 15 juoksijaa ja Nikon aika oli 11. paras.

Laura Karkkulainen, 21, juoksi ensimmäisissä Kalevan Kisoissaan 5000 m:n 12:nneksi (17.57,14) omaa ennätystään hieman parantaen. Oman ikäluokan eli 22-vuotiaiden SM-kisat pidetään elo-syyskuun vaihteessa Raahessa.



Kalevan Kisat 2013

Miehet moukari, karsinta, karsintaraja 65 metriä (tai 8 parasta):


Ryhmä 1:

1 6 Joachim Koivu
Esbo IF 67,97 64,19 67,97
2 13 David Söderberg
IF VOM 67,74 X X 67,74
3 3 Juha Kauppinen
Kangasalan Kisa 67,11 67,11
4 5 Kai Räsänen
Pyhäselän Urheilijat 65,78 63,99 63,85 65,78

5 7 Juho Saarikoski
Noormarkun Nopsa 64,77 X 64,77 63,81
6 19 Tuomas Kalliovaara
Länsi-Uudenmaan Urheilijat 63,19 61,55 63,19 X
7 14 Markus Kokkonen
Pyhäselän Urheilijat 63,16 59,52 63,16 X

8 30 Ilmari Lahtinen
Noormarkun Nopsa 60,47 55,62 60,47 55,63
9 12 Tuomas Mikkola
Alavieskan Viri 58,72 X 58,72 55,71
10 18 Aleksi Nieminen
Rekolan Raikas 58,58 58,58 55,42 57,96
11 16 Jukka-Pekka Heikinmäki
Laihian Luja 57,76 X X 57,76
12 21 Markus Granö
IK Falken 57,56 X X 57,56
13 10 Juhana Mäkelä
Ylistaron Kilpa-Veljet 56,09 55,46 54,91 56,09
14 26 Jyrki Mäkelä
Töysän Veto 55,78 55,61 X 55,78
15 17 Henri Liipola
Someron Esa 55,55 55,55 54,75 X

Ryhmä 2:

1 2 Tuomas Seppänen
Noormarkun Nopsa 69,48 69,48
2 28 Jesse Lehto
Kaustisen Pohjan-Veikot 66,54 63,72 X 66,54
3 4 Arno Laitinen
Jyväskylän Kenttäurheilijat 65,67 65,67
4 8 Mats Granö
Oulun Pyrintö 64,30 62,72 63,85 64,30
5 31 Tommi Remes
Kiuruveden Urheilijat 61,57 61,57 58,30 X
6 29 Waltteri Lahtinen
Noormarkun Nopsa 60,46 58,95 60,46 58,21
7 9 Samuli Heinänen
Petäjäveden Petäjäiset 59,97 X 59,97 59,59
8 15 Ilari Huttula
Alajärven Ankkurit 57,33 57,33 53,33 55,49
9 20 Tuomo Tarvainen
Kauhavan Wisa 56,68 56,68 X 54,97
10 25 Risto Kauppinen
Kangasalan Kisa 54,02 52,69 52,99 54,02
11 23 Joni Syrjälä
Tampereen Pyrintö 53,12 53,12 X 52,08
27 Mikko Koskiranta
Kristiinan Urheilijat NM X X X
11 Petri Rautio
Alavieskan Viri NM X X X

Miehet 110 m aidat, alkuerät, 3 parasta kummastakin erästä ja kaksi parasta aikaa):


Erä 1 Tuuli: +2,0 (perässä loppuaika ja reaktioaika)

1 1 Jussi Kanervo
Helsingfors IFK 13,98 Q 0,150
2 3 Arttu Hirvonen
Oulun Pyrintö 14,20 Q 0,192
3 9 Otto Seppälä
Lamminpään Korpi 14,30 Q 0,140
4 14 Samuel Rautapalo
Helsingin Kisa-Veikot 14,87 0,201
5 15 Elmo Savola
Lappajärven Veikot 14,90 0,148
6 19 Sami Kärri
Turun Urheiluliitto 15,12 0,186
7 7 Ville Rajala
Alajärven Ankkurit 15,15 0,191

Erä 2 Tuuli: +1,1

1 13 Joona-Ville Heinä
Helsingfors IFK 14,11 Q 0,193
2 6 Pasi Roslund
Turun Urheiluliitto 14,54 Q 0,196
3 18 Jere Lehto
Oulun Pyrintö 14,66 Q 0,182
4 16 Niko Pronin
Helsingin Kisa-Veikot 14,79 q 0,150
5 12 Juha-Matti Iso-Jaakkola
Lauttakylän Luja 14,83 q 0,159
6 10 Niko Tahvanainen
Pyhäselän Urheilijat 15,03 0,154

7 11 Tuure Hollo
Länsi-Uudenmaan Urheilijat 17,25 0,177
17 Elmo Lakka
Kouvolan Urheilijat DNF 0,144

Naiset 5000 m


1. Minna Lamminen 1982 HKV 16.12,91
2. Minna Haka-Risku 1977 VammsVoi 16.14,48
3. Johanna Peiponen 1990 RovanLa 16.17,48
4. Nina Chydenius 1990 ViipU 16.44,77
5. Elina Lindgren 1983 OulPy 16.48,03
6. Vilma Laitinen 1993 TuUL 17.05,29
7. Janica Mäkelä 1986 ForssSa 17.18,56
8. Pauliina Kanervo 1976 OulPy 17.29,68
9. Sanni Massinen 1993 JalasjJa 17.32,14
10. Saara Nikander 1994 LänsiUU 17.32,20
11. Johanna Lindholm 1973 LovTor 17.33,90
12. Laura Karkkulainen 1992 PyhäsU 17.57,14
13. Anni Ruostekoski 1991 IFLänken 18.01,00
14. Henni Tofferi 1986 ViipU 18.04,72
15. Heini Hartikainen 1985 KU-58 18.05,17
16. Minna Syvälä 1979 EspTa 18.11,19
17. Venla Mäkäräinen 1993 KuopRei 18.19,96
Lotta Suikki 1988 JuvU DNS

Väliajat:
1000 3.14,43 Johanna Peiponen
2000 6.30,40 Johanna Peiponen
3000 9.46,84 Johanna Peiponen
4000 13.04,24 Johanna Peiponen

[etusivu] [yleisurheilujaosto] [juttupörssi] [tulospörssi] [ranking]


Pyhäselän urheilijat