XIX Naumasen kisat, Joensuu
Jo 19. kerran järjestettyihin Naumasen kisoihin osallistui torstaina 95 nuorta urheilijaa. Kisat avasi Naumanen Oy:n kauppias Matti Naumanen. Kisat…
Pyhäselän urheilijat 80 vuotta urheilutoimintaa!
Jo 19. kerran järjestettyihin Naumasen kisoihin osallistui torstaina 95 nuorta urheilijaa. Kisat avasi Naumanen Oy:n kauppias Matti Naumanen. Kisat…
Pyhäselän koululaismaastoissa olivat myös alakoulut mukana ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Hammaslahden kuntoradalla pidetyissä kilpailuissa oli kaikkiaan 106 juoksijaa….
Reijolan maastojuoksut käytiin tiistai-iltana kolean (+5) ja tihkusateisessa säässä, mutta juoksijoita oli silti mukana 38. Järjestelyistä vastasivat PyU:n yleisurheilu-…
Jimi Alastalo, Arttu Kylmänen ja Ronja Eronen saivat PyU:n maastojuoksusarjan erikoispalkinnot parhaista suorituksista maanantai-iltana Suhmurassa. Ensi viikonlopun Janakkalan SM-maastoihin…
Joensuulaisen Karhunmäen koulun 6. luokka katkaisi Niittylahden koulun kahdeksan voiton putken nappaamalla ykkössijan perinteisessä viides- ja kuudesluokkaisten yleisurheilun Hese-finaalissa,…
Järjestyksessään jo 47. Malmijuoksu käytiin Hammaslahdessa poutaisessa ja melko lämpimässä (+10) kevätsäässä. Juoksijoita oli 152 eli selvästi edellisvuotta enemmän,…
MALMIJUOKSUN TILASTOJA 1973-2018, päivitetty 19.4.2019 Pohjois-Karjalan tilastomies Petri Maskonen kokosi Malmijuoksun tilastot vuosilta 1973-2010. Joitain aukkokohtia vielä löytyy ja…
Peppi Ahponen 3000 metrin kävelykultaan huippuajalla Pyhäselän Urheilijoiden Peppi Ahponen oli lauantain pohjoiskarjalaisnimi Joensuun Areenassa jatkuneissa 17-19-vuotiaiden SM-hallikisoissa. Peppi…
Väinö Kontkanen ja Sofia Raatikainen olivat ennätysten murskaajia vuonna 2017 PYHÄSELÄN 10-15-VUOTIAIDEN ENNÄTYKSET 1.1.2018, koonnut ja päivittänyt Eero Könönen…
Sofia Raatikainen, Lassi Valta ja Niklas Hyvönen rikkoivat PyU:n ennätyksiä v. 2016 PYHÄSELÄN 10-15-VUOTIAIDEN ENNÄTYKSET 1.1.2017, koonnut ja päivittänyt…
Pyhäselän Urheilijoiden vahva menestys jatkui toisenakin kilpailupäivänä Joensuun Areenassa. Kotiintuomisina oli 19 mestaruutta ja muita mitaleja 34. Miesten sarjassa…
Joensuun Areenassa lauantaina alkaneet Pohjois-Karjalan avoimet pm-hallikisat olivat menestys Pyhäselän Urheilijoille. PyU:sta osallistui avauspäivän koitoksiin 56 urheilijaa, jotka toivat…
Sisällön loppu
Sisällön loppu