Juttupörssi
Reetta Laitinen työnsi Suomen hallikärkeen
Naisten kuulantyöntö oli kovatasoisin laji lauantaina Joensuun vapaa-aikatalolla pidetyissä pm-hallikisoissa. Voitosta käytiin huikean tasainen kamppailu, jotka ratkesi lopulta PyU:n Reetta Laitisen voittoon sentin erolla Katajan Maija Kovalaiseen. Kumpikin työnsi halliennätyksensä,…
Ville-Pekka Kokolle kolme mestaruutta
Kiihtelysvaaran Urheilijain 15-vuotias Noora Hämäläinen oli 12-15-vuotiaiden pm-hallikisojen kirkkain tähti lauantaina Joensuun vapaa-aikatalolla pidetyissä koitoksissa. Vuoden takainen 100 metrin SM-hopeatyttö voitti kolme lajia erinomaisin tuloksin. Joensuun Katajan järjestämiin kisoihin osallistui…
Matti Räsäselle kaksi mitalia Kuopiosta
Matti Räsänen, 20, oli ainoa PyU:n edustaja perjantaina ja lauantaina Kuopio-hallissa pidetyissä aluehallikisoissa.
Niittylahden nuorukainen osallistui miesten sarjaan sekä 1500 että 3000 metrillä ja nappasi sijat kaksi ja kolme.…
PyU:lla kolmanneksi eniten yleisurheilupasseja
Vain Turku ja Espoo edellä
Pyhäselän Urheilijoilla on Suomen kaikista lähes 500 yleisurheiluseurasta kolmanneksi eniten yleisurheilupasseja eli ns. lisenssejä. Superluokassa sijalla 15 majailevalla seuralla oli vuonna 2002 kaikkiaan 308 lisenssiurheilijaa,…
Pyhäselkä rohmusi 38 pm-mitalia
Pohjois-Karjalan piirin pm-halliyleisurheilukisat käynnistyivät lauantaina nuorimpien eli 9-11-vuotiaiden koitoksilla. Joensuun vapaa-aikatalolla pidettyihin kilpailuihin osallistui reilut 100 kilpailijaa 10:stä eri seurasta.
Pyhäselän Urheilijat oli mukana 56 urheilijan voimin ja rohmusi yksin…