| | | |

Hammaslahden maastot 22.9.2026

Pyhäselän maastojuoksucupin kolmannessa osakilpailussa oli mukana Pekingin olympialaisissa vuonna 2022 Suomea edustanut Heikki Laitinen, jonka ampumahiihtoura Suomen miesten maajoukkueessa jatkui kevääseen 2025 asti.

Hammaslahdessa vieläkin kovakuntoinen Laitinen taittoi 4 kilometrin matkan aikaan 14,38, jolla kukistui toinen aiemmin ampumahiihtoa kansallisella huipputasolla 2010-luvulla harrastanut Tommi Kärmeniemi, 37, runsaalla kahdella minuutilla.

Heikki Laitisen matka taittui Hammaslahden rankalla kuntoradalla ripeästi, vaikka mies ei ole koskaan harrastanut juoksua kilpatasolla.

– Minulla ei ole ennätyksiä ratamatkoilla, syyskuun lopulla 32 vuotta täyttävä Laitinen kertoi.

Heikki Laitinen edusti Suomea nuorten olympiakisoissa Innsbruckissa 2012, mutta läpimurtoon aikuisten sarjassa kului vuosia.

Hän debytoi miesten EM-tasolla helmikuussa 2020 ja maailmancupissa Nové Městossa pari viikkoa myöhemmin. Paikka vuoden 2022 Pekingin olympiakisoihin sinetöityi Anterselvan viestikilvassa, jossa Suomi sijoittui 11:nneksi.

Hammaslahden maastojen nuoremmissa sarjoissa 0,5 kilometrin nopein oli Helmi Räsänen, 8, ajalla 1,56. Kilometrin matkan taittoivat nopeimmin Taavi Hirvonen, 11, lukemin 4,01 perässään sekunnin hitaampana Sanni Pursiainen, 10.

Kahdella kilometrillä 12-vuotiaat Henni Sotikov ja Sisu Kanerva juoksivat ajat 8,35 ja 8,45. Hammaslahden maastoihin osallistui kaikkiaan 52 juoksijaa.

Pyhäselän avoimen maastocupin neljäs osakilpailu juostaan viikon päästä tiistaina 29. syyskuuta klo 18 alkaen Suhmuran koululla. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17-18.

Teksti ja kuvat: Eero Könönen

——————–

Hammaslahden maastojuoksut 22.9.26

Miehet 4 km

1) Heikki Laitinen 14.38

2) Tommi Kärmeniemi 16.53

Naiset 4 km

1) Katariina Laitinen 22.19

UP: Sanni Pursiainen 20.53

UP: Martta Löppönen 21.54

T4 0,25 km

1) Elli Hiltunen 1.30

2) Venla Sotikov 1.31

3) Netta Hämäläinen 1.59

4) Saimi Suomalainen 2.20

P4 0,25 km

1) Aleks Manu 1.26

2) Eemil Hassinen 1.40

3) Niilo Hiltunen 2.31

T5 0,25 km

1) Vieno Räsänen 0.55

2) Neela Hämäläinen 1.14

3) Metti Hämäläinen 1.15

4) Emmi Kananen 2.09

P5 0,25 km

1) Urho Kanerva 1.18

2) Ilmari Löppönen 1.26

3) Aarne Sotikov 1.27

T6 0,25 km

1) Maija Katainen 0.57

2) Anni Hiltunen 1.00

P6 0,25 km

1) Samuel Muhonen 0.59

2) Vertti Kärmeniemi 1.09

3) Väinö Suomalainen 1.25

T7 0,5 km

1) Aada Löppönen 2.06

P7 0,5 km

1) Luca Ryhänen 1.59

2) Juho Ratilainen 2.09

T8 0,5 km

1) Helmi Räsänen 1.56

2) Enni Hämäläinen 2.15

3) Hilda Muhonen 2.20

4) Aili Suomalainen 2.28

5) Hanna Hiltunen 2.32

6) Aino Manu 2.40

P8 0,5 km

1) Mikael Hassinen 2.04

T9 1 km

1) Kerttu Räsänen 4.18

2) Riia Tuominen 5.00

3) Vilja Myller 5.26

4) Milja Ratilainen 5.37

5) Pauliina Rutanen 6.14

T10 1 km

1) Sanni Pursiainen 4.02

2) Eevi Sotikov 4.17

3) Martta Löppönen 4.29

4) Helmi Suomalainen 6.38

T11 1 km

1) Hilla Tuominen 5.34

P11 1 km

1) Taavi Hirvonen 4.01

2) Urho Paakkonen 4.38

T12 2 km

1) Henni Sotikov 8.35

2) Eevi Reijonen 9.51

3) Selja Myller 10.22

4) Veera Hiltunen 10.26

5) Elvi Suomalainen 11.20

P12 2 km

1) Sisu Kanerva 8.45

2) Eino Rutanen 9.11

P13 2 km

1) Eeli Suomalainen 10.44

Samankaltaiset artikkelit