| |

K-Marketin kisat 7.8.2025, Hammaslahti, 197 kilpailijaa

K-MARKETIN KISOISSA LÄHES 200 OSALLISTUJAA

Perinteiset, jo kahdeksannen kerran järjestetyt K-Marketin kilpailut keräsivät tänäkin vuonna muhkean osanoton, 197 nuorta urheilijaa 4-vuotiaista aina 15-vuotiaiden sarjaan.

Osallistujia oli eniten nuorimpien ikäluokissa, mutta myös ylimmissä sarjoissa oli mukana monia Pohjois-Karjalan piirin kärkiurheilijoita.
15-vuotiaiden poikien 100 metrillä ja pituushypyssä tehtiin valtakunnallisestikin kovia tuloksia. Katajan Toivo Takanen pyyhälsi 100 metriä ajassa 11,37 ja hyppäsi pituutta 624. Hyvin ponkaisivat pituutta myös PyU:n Nuutti Hämäläinen (571) ja kisakautensa avannut Max Valtonen (558).

15-vuotiaiden keihästä kiskaisi Polvijärven Urheilijoita nykyisin edustava PyU:n kasvatti Marlo Tuhkanen 49,98 ja tyttöjen puolella 14-vuotiaissa PyU:n vasta 12-vuotias Iita Vasarainen 29,80.

Pyhäselän Urheilijat kiittää Reijolan K-Marketia ja kauppias Toni Ahosta erinomaisesta kisatapahtumasta. Toni jakoi avustajiensa kanssa kilpailun palkinnot. Kolmelle parhaalle ripustettiin kaulaan jokaisesta lajista mitalit. Lisäksi kaikki kilpailijat saivat osallistumispalkintoja herkkupussin.
Teksti ja kuva: Eero Könönen

—————–

Pyhäselkä 7.8.2025
Kahdeksannet K-Marketin kisat, 197 kilpailijaa, lämpötila +18, puolipilvistä:

T15 100m (+0,0) 1) Ronja Eronen PyhäsU 13,76.
P15 100m (+0,0) 1) Toivo Takanen JoensKa 11,37, 2) Peetu Alastalo PyhäsU 12,36.
P15 Pituus 1) Toivo Takanen JoensKa 6,24, 2) Nuutti Hämäläinen PyhäsU 5,71, 3) Max Valtonen PyhäsU 5,58.
P15 Keihäs 1) Marlo Tuhkanen PolvijU 49,98, 2) Peetu Alastalo PyhäsU 37,26.
T14 100m (+0,0) 1) Aava Seppänen JoensKa 14,21.
T14 Pituus 1) Sanni Lehikoinen JoensKa 4,86, 2) Aava Seppänen JoensKa 4,55, 3) Iita Vasarainen PyhäsU 4,03, 4) Jenna Sieviläinen JoensKa 3,99, Elsi Hautamäki PyhäsU 3,31.
T14 Keihäs 1) Iita Vasarainen PyhäsU 29,80, 2) Elsi Hautamäki PyhäsU 24,91, 3) Jenna Sieviläinen JoensKa 22,70, 4) Lili Väänänen JoensKa 18,30, 5) Essi Niiranen OutokPa 15,14.
P13 60m (+0,3) 1) Eemeli Ahonen 9,37, 2) Elmeri Suvanto 10,58, Pyry Myller PyhäsU 10,59.
P13 Korkeus 1) Pyry Myller PyhäsU 125.
P13 Kuula 1) Veikko Hyrskylä LieksU 9,08, 2) Pyry Myller PyhäsU 8,80.
T13 60m 1) Stella Blank 9,59, 2) Venla Puhakka PyhäsU 9,79, Stella Laakkonen PyhäsU 8,90.
T13 Korkeus 1) Stella Laakkonen PyhäsU 135.
T13 Kuula 1) Stella Laakkonen PyhäsU 8,48.
P12 60m 1) Joonas Honkanen 9,51, 2) Otto Aimasmäki PyhäsU 9,72, 3) Jimi Pirhonen 10,53.
P12 Korkeus 1) Kasperi Pussinen JoensKa 115.
P12 Kuula 1) Otto Aimasmäki PyhäsU 9,18, 2) Roni Kettunen PyhäsU 8,81.
T12 60m 1) Milja Päivelin JoensKa 8,95, 2) Eevi Kurki IlomU 9,21, 3) Aida Nygren PyhäsU 9,65, 4) Diana Laakkonen PyhäsU 9,74, 5) Sandra Martikainen PyhäsU 10,38
Erä 1 1) Aida Nygren PyhäsU 9,65, 2) Sandra Martikainen PyhäsU 10,38. Erä 2 1) Milja Päivelin JoensKa 8,95, 2) Eevi Kurki IlomU 9,21, 3) Diana Laakkonen PyhäsU 9,74.
T12 Korkeus 1) Milja Päivelin JoensKa 125, 2) Aida Nygren PyhäsU 115.
T12 Kuula 1) Sandra Martikainen PyhäsU 9,00, 2) Siiri Pietarinen TohmajU 7,14, 3) Diana Laakkonen PyhäsU 6,44, 4) Elsi Hautamäki PyhäsU 5,78.
T11 60m 1) Henni Sotikov PyhäsU 9,39, 2) Inka Nuottivaara PyhäsU 9,88, 3) Eevi Reijonen PyhäsU 9,98, 4) Sanni Tahvanainen PyhäsU 10,16, 5) Elsa Sormunen PyhäsU 10,62, 6) Elsi Kankkunen PyhäsU 11,09, 7) Kerttu Leinonen PyhäsU 11,28, 8. Karoliina Suvanto 11,99, Selja Myller PyhäsU 10,34
Erä 1 1) Eevi Reijonen PyhäsU 9,98, 2) Elsa Sormunen PyhäsU 10,62, 3) Elsi Kankkunen PyhäsU 11,09, 4) Kerttu Leinonen PyhäsU 11,28, 5) Karoliina Suvanto 11,99. Erä 2 1) Henni Sotikov PyhäsU 9,39, 2) Inka Nuottivaara PyhäsU 9,88, 3) Sanni Tahvanainen PyhäsU 10,16, Selja Myller PyhäsU 10,34.
T11 1000m 1) Henni Sotikov PyhäsU 3.40,24, 2) Inka Nuottivaara PyhäsU 3.49,54, 3) Selja Myller PyhäsU 4.19,67, 4) Elsi Kankkunen PyhäsU 4.29,26, 5) Kerttu Leinonen PyhäsU 4.33,94.
T11 Korkeus 1) Selja Myller PyhäsU 120, 2) Sarita Pietarinen TohmajU 115, 3) Elsa Sormunen PyhäsU 115, 4) Eevi Reijonen PyhäsU 95, Inka Nuottivaara PyhäsU 120.
P11 60m 1) Eeli Alastalo PyhäsU 9,63, 2) Tore Eronen PyhäsU 10,08, 3) Samuel Vikla 10,23, 4) Kaarle Alastalo PyhäsU 10,71, Eino Rutanen PyhäsU 10,26.
P11 1000m 1) Eino Rutanen PyhäsU 4.07,29, 2) Sisu Kanerva PyhäsU 4.07,67, 3) Kaarle Alastalo PyhäsU 4.38,35.
P11 Korkeus 1) Eeli Alastalo PyhäsU 128, 2) Eino Rutanen PyhäsU 115, 3) Sisu Kanerva PyhäsU 110.
P10 60m 1) Otto Hämäläinen PyhäsU 9,53, 2) Niklas Martikainen PyhäsU 9,70, 3) Kaapo Räsänen PyhäsU 10,07, 4) Miro Laakkonen JoensKa 10,28, 5) Urho Paakkonen PyhäsU 10,45, 6) Aleksi Honkanen 10,67, 7) Jonne Alitupa 10,79, 8. Vertti Leinonen PyhäsU 11,55, 9) Topi Matilainen PyhäsU 12,12, Taavi Hirvonen PyhäsU 10,65
Erä 1 1) Otto Hämäläinen PyhäsU 9,53, 2) Niklas Martikainen PyhäsU 9,70, 3) Miro Laakkonen JoensKa 10,28, 4) Aleksi Honkanen 10,67, 5) Jonne Alitupa 10,79, 6) Topi Matilainen PyhäsU 12,12. Erä 2 1) Kaapo Räsänen PyhäsU 10,07, 2) Urho Paakkonen PyhäsU 10,45, 3) Vertti Leinonen PyhäsU 11,55, Taavi Hirvonen PyhäsU 10,65.
P10 1000m 1) Miro Laakkonen JoensKa 3.41,19, 2) Juho Halonen PyhäsU 3.42,12, 3) Taavi Hirvonen PyhäsU 4.04,87, 4) Vertti Leinonen PyhäsU 4.44,61, 5) Topi Matilainen PyhäsU 5.05,85,
P10 Korkeus 1) Leo Päivelin JoensKa 115, 2) Niklas Martikainen PyhäsU 100, 2) Kaapo Räsänen PyhäsU 100, 4) Otto Hämäläinen PyhäsU 100, 5) Taavi Hirvonen PyhäsU 85, Kimi Nuottivaara PyhäsU NH.
T10 60m 1) Iita Ketonen 10,03, 2) Sonja Pietarinen TohmajU 10,81, 3) Siiri Karvinen TohmajU 10,82, 4) Hilla Tuominen PyhäsU 10,85, 5) Matilda Ahonen 12,40.
T10 1000m 1) Iita Ketonen 3.48,33, 2) Mette Havurinne 4.39,98, 3) Siiri Karvinen TohmajU 5.46,83.
T10 Korkeus 1) Sanni Pursiainen PyhäsU 110, 2) Lili Väänänen JoensKa 105, 3) Sonja Pietarinen TohmajU 100, 3) Hilla Tuominen PyhäsU 100, 5) Vilja Myller PyhäsU 90.
P9 60m 1) Oskari Oinonen JoensKa 10,04, 2) Jiri Hämäläinen TohmajU 10,21, 3) Väinö Katainen 10,32, 4) Heppu Hyttinen 10,81, 5) Peetu Romppanen PyhäsU 10,93, 6) Mikael Nevalainen 11,13, 7) Väinö Suutarinen 14,79
Erä 1 1) Heppu Hyttinen 10,81, 2) Peetu Romppanen PyhäsU 10,93, 3) Mikael Nevalainen 11,13. Erä 2 1) Oskari Oinonen JoensKa 10,04, 2) Jiri Hämäläinen TohmajU 10,21, 3) Väinö Katainen 10,32, 4) Väinö Suutarinen 14,79.
P9 1000m 1) Kimi Nuottivaara PyhäsU 3.45,44, 2) Peetu Romppanen PyhäsU 4.11,60.
P9 Pituus 1) Oskari Oinonen JoensKa 3,32, 2) Jiri Hämäläinen TohmajU 3,26, 3) Heppu Hyttinen 2,99, 4) Jare Vihko JoensKa 2,98, Peetu Romppanen PyhäsU 3,15, Väinö Suutarinen NM.
T9 60m 1) Oili Justander LieksU 10,40, 2) Anniina Hjälm JoensKa 10,44, 3) Veera Konttinen 10,89, 4) Neea Kananen PyhäsU 11,56, 5) Iina Aimasmäki PyhäsU 11,57, 6) Elli Ketonen 11,70, 7) Maisa Alitupa 11,80, 8. Miisa Alastalo 11,90, 9) Katariina Alastalo PyhäsU 12,36, 10) Sera Sallinen 12,98, 11) Seela Väänänen 16,47, Martta Löppönen PyhäsU 11,03
Erä 1 1) Anniina Hjälm JoensKa 10,44, 2) Iina Aimasmäki PyhäsU 11,57, 3) Maisa Alitupa 11,80, 4) Sera Sallinen 12,98, 5) Seela Väänänen 16,47, Martta Löppönen PyhäsU 11,03. Erä 2 1) Oili Justander LieksU 10,40, 2) Veera Konttinen 10,89, 3) Neea Kananen PyhäsU 11,56, 4) Elli Ketonen 11,70, 5) Miisa Alastalo 11,90, 6) Katariina Alastalo PyhäsU 12,36.
T9 1000m 1) Sanni Pursiainen PyhäsU 3.49,03, 2) Julia Lehtinen JoensKa 3.59,65, 3) Eevi Sotikov PyhäsU 4.06,51, 4) Martta Löppönen PyhäsU 4.24,03, 5) Elli Ketonen 4.42,35.
T9 Pituus 1) Oili Justander LieksU 3,62, 2) Anniina Hjälm JoensKa 3,55, 3) Velma Raitala JoensKa 3,16, 4) Julia Lehtinen JoensKa 3,11, 5) Eevi Sotikov PyhäsU 2,95, 6) Martta Löppönen PyhäsU 2,69, 7) Iina Aimasmäki PyhäsU 2,67, 8. Neea Kananen PyhäsU 2,52, 9) Sera Sallinen 2,51, 10) Maisa Alitupa 2,48, 11) Elli Ketonen 2,41, 12) Katariina Alastalo PyhäsU 2,24, 13) Seela Väänänen 1,55.

————–
4-8-vuotiaiden sarjat (huom! En saanut kunnolla selvää kaikista nimistä, kun kirjoitin nuorimpien tulokset puhtaaksi. Jos huomaatte nimivirheitä, niistä ilmoitus Eerolle, 050 530 6794, niin korjataan tuloksiin):

P8 60 m: 1) Tiitus Sallinen 10,94, 2) Iivari Korpelainen PyU 11,00, 3) Sulo Kiviaho KerimU 11,04, 4) Leo Liimatta 11,39, 5) Leo Matilainen 11,43, 6) Samu Laakkonen JoKa 11,50, 7) Kimi Kuosmanen 11,58, 8. Mauno Paakkonen PyU 12,04, 9) Eeli Väänänen 12,22, 10) Niila Kokkonen 12,76, 11) Elias Nevalainen 12,77,12) Aarne Savikko 13,85, UP: Eemi Tanninen, 11,91, Sulo Piiroinen 11,94
P8 1000 m: 1) Samu Laakkonen JoKa 4.06,61, 2) Jare Vihko JoKa 4.26,49, 3) Sulo Piiroinen KitU 4.33,00, 4) Eemi Tanninen 4.35,22, 5) Jimi Sieviläinen, 7, JoKa 4.56,17, 6) Eeli Väänänen 5.07,79, 7) Niila Kokkonen 5.16,46, 8. Iivari Korpelainen PyU 5.17,74, 9) Toivo Päivelin 6.27,98, UP: Hugo Launonen 7, 4.31,35, Veeti Havurinne 7, 4.56,10
P8 pituus: 1) Sulo Kiviaho KerimU 284, 2) Iivari Korpelainen PyU 280, 3) Leo Matilainen 275, 4) Eemi Tanninen 252, 5) Kimi Kuosmanen 241, 6) Sulo Piiroinen KitU 222, 7) Aarne Savikko 208
P7 60 m: 1) Hugo Launonen 10,96, 2) Justus Hakkarainen 11,05, 3) Niko Daranouvongs 11,26, 4) Leo Salmivuori PyU 11,37, 5) Veeti Havurinne 11,87, 6) Jimi Sieviläinen JoKa 12,28, 7) Joel Pirhonen 13,85, 8. Niklas Alastalo 14,83
P7 pituus: 1) Veeti Havurinne 285, 2) Justus Hakkarainen 285, 3) Hugo Launonen 282, 4) Niko Daranouvongs 279, 5) Leo Salmivuori PyU 258, 6) Jimi Sieviläinen JoKa 242
P6 60 m: 1) Luca Ryhänen 12,22, 2) Juho Ratilainen PyU 12,31, 3) Anttu Tapaninen 13,01, 4) Eelis Kukkonen 13,09, 5) Oskari Fränti 4-v 16,49
P6 pituus: 1) Juho Ratilainen PyU 234, 2) Luca Ryhänen 230, 3) Anttu Tapaninen 208, 4) Eelis Kukkonen 181, 5) Toivo Päivelin 4-v 138, 6) Oskari Fränti 4-v 121
P5 60 m: 1) Lenni Hämäläinen 14,72, 2) Jasse Sahlman 15,35, 3) Reino Piiroinen 15,72, 4) Tuukka Väänänen 17,22, 5) Milo Alastalo 17,75, 6) Elias Väkevä 63,49
P4 60 m: 1) Toivo Päivelin 16,20, 2) Oskari Fränti 16,49, 3) Valtteri Sivonen 16,72, 4) Aarne Sotikov 18,13, 5) Rasmus Sahlman 18,50, 6) Miilo Leppänen 18,53, 7) Leevi Oinonen 19,90, 8. Oiva Reijonen 20,16, 9) Tiitus Laamanen 20,70, 10) Vili Honkanen 21,39, 11) Oliver Riikilä 22,11, 12) Elias Tuomisto 22,78, 13) Aleks Manu 22,83
T8 60 m: 1) Kerttu Räsänen PyU 10,15, 2) Velma Raitala JoKa 10,27, 3) Riia Tuominen PyU 11,12, 4) Eini Salmivuori PyU 11,29, 5) Milja Ratilainen PyU 11,53, 6) Sanni Pietarinen 12,99, 7) Jenna Honkanen 13,70, 8. Malva Alastalo 13,61. UP: Pauliina Rutanen PyU 12,51, Vilja Myller PyU 12,83
T8 1000 m: 1) Vilja Myller PyU 5.08,65, 2) Pauliina Rutanen PyU 5.14,60. UP: Riia Tuominen PyU 5.10,75
T8 pituus: 1) Riia Tuominen PyU 291, 2) Milja Ratilainen PyU 260, 3) Pauliina Rutanen PyU 237, 4) Iida Sormunen PyU 229
T7 60 m: 1) Helmi Räsänen PyU 11,31, 2) Elli Ronkainen PyU 11,46, 3) Aada Pussinen 11,88, 4) Maisa Matilainen 12,01, 5) Venla Pulkkinen 12,02, 6) Selma Päivelin JoKa 12,17, 7) Mila Ketonen 12,27, 8. Celia Laakkonen PyU 12,98, 9) Venla Toivanen 14,01, 10) Aino Manu 15,07, 11) Mimosa Leppänen 15,09
T7 pituus: 1) Elli Ronkainen PyU 269, 2) Helmi Räsänen PyU 249, 3) Selma Päivelin JoKa 240, 4) Mila Ketonen 237, 5) Venla Pulkkinen 235, 6) Maisa Matilainen 229, 7) Aada Pussinen 198
T6 60 m: 1) Jenni Fränti 12,47, 2) Lotta Turpeinen 13,29, 3) Meri Aimasmäki PyU 13,43, 4) Tuuli Väkevä 13,54, 5) Tilda Savikko 13,63, 6) Elvi Pitkänen 13,67, 7) Hertta Nousiainen 14,00, 8. Ilona Tanninen 14,13, 9) Essi Romppanen 14,34, 10) Enni Penttinen 14,39, 11) Juuli Honkanen 15,40, 12) Aava Alastalo 15,67
T6 pituus: 1) Jenni Fränti 221, 2) Elvi Pitkänen 203, 3) Meri Aimasmäki PyU 196, 4) Ilona Tanninen 188, 5) Lotta Turpeinen 187, 6) Hertta Nousiainen 183, 7) Oona Pussinen 178, 8. Meea Havurinne 171, 9) Essi Romppanen 168, 10) Enni Penttinen 165, 11) Tilda Savikko 165, 12) Annukka Lübcke 148
T5 60 m: 1) Eevi Matilainen 12,49, 2) Maija Katainen 13,68, 3) Oona Pussinen 14,26, 4) Wilhelmiina Hirvonen 14,76, 5 Linnea Paakkonen 14,82, 6) Veera Ronkainen 15,15, 7) Riia Kettunen 15,99, 8. Enni Jurvanen 16,12, 9) Selina Pietarinen 16,59
T4 60 m: 1) Meea Havurinne 15,02, 2) Kiira Hakkarainen 15,17, 3) Vieno Räsänen PyU 15,78, 4) Emmi Kananen PyU 16,81, 5) Mirella Nevalainen 17,03, 6) Neela Hämäläinen 17,82, 7) Emma Laakkonen 18,55, 8. Saana Kormilainen 18,80, 9) Melina Alastalo 19,30, 10) Eevi Pulkkinen 19,56, 11) Selma Suutarinen 20,02, 12) Eeda Kukkonen 20,07, 13) Riia Korpelainen 21,95, 14) Venla Sotikov 22,61, 15) Sini Purho 22,70, 16) Netta Penttinen 35,25, 17) Mimosa Sahlman 38,02, 18) Vivian Alastalo 60,82, 19) Aurora Suvanto 73,61

Samankaltaiset artikkelit