PyU:lle 44 mitalia pm-hallien päätöspäivänä
Pyhäselän Urheilijat menestyi loistavasti myös Pohjois-Karjalan avoimien pm-hallien päätöspäivänä sunnuntaina, sillä seuran mitalipottiin kertyi 44 mitalia (13 kultaa, 14 hopeaa ja 17 pronssia).
Päätöspäivän yksi ilonaiheita oli tänä vuonna 22 vuotta täyttävän Karla Könösen paluu kilparadoille noin 1,5 vuoden kisatauon jälkeen. Jalkapöydän rasitusmurtuma on hoitunut kuntoon ja halliennätys rikkoutui 20 sekunnilla heti ensimmäisessä 3000 metrin kisassa, jossa hän sijoittui naisten pronssille ajalla 10.36,34 Siilinjärven Pinja Laasasen ja Lappeenrannan Ella Jyrkisen jälkeen.
17-vuotiaiden kuulantyönnössä Jasmin Huuho oli vahvassa vireessä ja paransi lähes metrillä myös ulkoratojen ennätystään voittotyönnöllään 12,37. Myös kolmiloikassa syntyi halliennätys, kun hopealoikat kantoivat 10,62.
Kilpailujen yksi menestyneimmistä urheilijoista oli 10-vuotias Juho Halonen, joka voitti kaikki seitsemän lajia, joihin osallistui. Kovimmat noteeraukset syntyivät pituushypyssä lukemin 424 sekä 200 metrillä ajalla 31,86.
PyU:lla on erittäin vahva 10-vuotiaiden poikien ikäluokka. Päätöspäivänä seura kahmi Juhon johdolla kolmoisvoitot keihäänheitossa ja 200 metrillä.
12-vuotiaissa kilpaillut Otto Aimasmäki oli toinen kova kultamitalirohmu. Otolle kertyi viisi mestaruutta ja yksi hopeamitali.
Vuosi sitten 1500 metrin esteissä 14-vuotiaiden SM-pronssia saavuttanut Senniina Huovinen voitti lauantaina 15-vuotiaiden 800 metrin kisan kelpo ajalla 2.24,33 ja näytti myös nopeuttaan päätöspäivän 200 metrillä hopealukemillaan 27,74.
Päätöspäivän PyU:n piirinmestarit:
17 Jasmin Huuho kuula 12.37
13 Pyry Myller kuula 8.55
12 Valtteri Hiltunen 200 m 31,29
12 Otto Aimasmäki 60 m aj 11,33, pituus 410
12 Sandra Martikainen kuula 7.46
11 Eeli Alastalo keihäs 28.94
11 Selja Myller keihäs 22.72
10 Leo Päivelin korkeus 114
10 Juho Halonen 200 m 31,86, 60 m aj 11,71, keihäs 23.92, 3-loikka 8.01
Teksti ja kuva: Eero Könönen
————
Joensuu 19.1.2025
Pohjois-Karjalan avoimet pm-hallit, 3. kilpailupäivä
Miehet, 19.1., PB= oma halliennätys, kk = Suomen tämän hallikauden kärki tässä vaiheessa
M 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Onni Huovinen JoensKa 7.5.03 24,21 PB
2 Onni Nyyssönen JoensKa 31.5.07 25,14 SB
3 Sami Muhonen SavonlRie 3.2.76 30,23 PB
2. erä
1 Leo Rautiainen KU-58 13.2.03 23,36 PB
2 Eevert Happonen ÄänekU 7.6.07 26,08 SB
3. erä
1 Sakari Vallius JoensKa 26.3.03 22,35 SB kk
2 Deshawn Holopainen JoensKa 5.12.04 22,96 PB
3 Otso Nyyssönen JoensKa 31.5.07 23,91 PB
M 800 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Jukka Kaukola HKV 3.6.64 2.18,95 SB
M 3000 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Mikko Kauppinen VierKoi 3.2.03 8.21,00 PB kk
2 Konsta Saksola LappUM 13.3.98 8.24,00 PB
3 Ilmari Lehmus JoensKa 10.1.04 8.35,21 PB
4 Juho Hyyryläinen VaalKa 3.3.06 8.42,24 PB kk19
5 Henri Säisä IisVi 7.5.05 8.43,66 PB
6 Jimi Alastalo JoensKa 2.7.04 8.44,40 PB
7 Samuli Kero VammsVoi 1.6.02 9.14,48 SB
8 Petri Nevalainen JoensKa 22.12.94 9.30,10 PB
9 Jesse Kuokkanen VarkKV 23.6.96 9.32,23 SB
10 Miska Karjunen LahdA 30.1.07 9.38,90 PB
11 Soini Virtanen RauhalRR 9.1.01 9.58,44 PB
Samuel Auvinen JoensKa 8.8.01 DNF
M Kuula/SP
19.1.
1 Leo Rautiainen KU-58 13.2.03 12,43 SB
P P 12,02 SB 12,43 SB 12,35 X
M17 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Tomi Koponen PolvijU 9.7.09 26,13 PB
M17 800 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Harri Hynynen IisVi 6.4.08 2.05,70 PB
2 Tomi Koponen PolvijU 9.7.09 2.19,71 SB
M17 3000 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Mohamed Hade JoensKa/SOM 5.2.08 11.17,91 PB kk19 kk17
M17 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Renne Kankkunen JoensKa 13.7.08 8,82
2 Topias Poutiainen OutokPa 9.5.09 9,40 PB
3 Leevi Partanen JoensKa 26.1.09 10,46
M17 Kolmiloikka/TJ
19.1.
1 Leevi Partanen JoensKa 26.1.09 10,32 PB
X X 10,32 PB X X 10,08
M17 Kuula/SP
19.1.
1 Aleksi Tanskanen JoensKa 1.4.08 15,37 PB kk17
15,37 kk17 PB 14,97 X X 14,45 X
2 Teo Hietalahti SavonlRie 20.1.09 15,23 PB
14,72 PB 13,98 15,23 PB 14,47 14,54 14,42
3 Renne Kankkunen JoensKa 13.7.08 10,41 PB
10,37 PB 10,41 PB 10,19 10,10 10,30 10,30
4 Leevi Partanen JoensKa 26.1.09 9,11 PB
8,81 PB 9,03 PB X 9,11 PB 9,10 X
P15 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Lassi Matikainen JoensKa 21.4.10 27,24 PB
2 Tobias Lier JoensKa 4.1.10 27,32 PB
P15 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Aleksis Kivelä PolvijU 13.5.10 9,86 PB
P15 Pituus/LJ
19.1.
1 Aapo Ryynänen JuuanU 21.4.10 5,34 PB
4,72 PB 4,97 PB X 4,95 X 5,34 PB
P15 Kuula/SP
19.1.
1 Aapo Ryynänen JuuanU 21.4.10 12,99 PB
11,64 12,76 PB 12,96 PB 12,87 12,75 12,99 PB
2 Kalle Torssonen PolvijU 12.5.10 11,62
11,45 X 11,25 11,62 11,35 11,41
3 Marlo Tuhkanen PolvijU 20.1.10 9,41 PB
X 9,41 PB X X 8,96 X
P14 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Lenni Rieppo PolvijU 6.5.11 30,45 SB
P14 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Leevi Fröberg KuopRei 21.1.11 10,50 PB
P14 Pituus/LJ
19.1.
1 Lenni Rieppo PolvijU 6.5.11 4,56 PB
X 1,66 PB 4,56 PB X X 2,88
2 Leevi Fröberg KuopRei 21.1.11 4,06 =PB
3,89 3,79 4,01 SB 4,06 =PB 3,88 3,97
P14 Kuula/SP
19.1.
1 Aaron Sippola LipTai 11.2.11 9,17 PB
8,67 PB 8,52 X 8,53 8,27 9,17 PB
P13 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Eino Turunen OutokPa 13.7.12 29,69 PB kk13
2 Aapo Kekäläinen JoensKa 8.7.12 30,02 PB
3 Oskari Väkeväinen JoensKa 24.2.12 31,03 PB
P13 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Eino Turunen OutokPa 13.7.12 10,76 PB
2 Oskari Väkeväinen JoensKa 24.2.12 11,59 PB
3 Aapo Kekäläinen JoensKa 8.7.12 12,21 PB
P13 Pituus/LJ
19.1.
1 Eino Turunen OutokPa 13.7.12 4,43 PB
4,38 SB 4,42 PB 4,43 PB 4,42
2 Aapo Kekäläinen JoensKa 8.7.12 4,39 PB
4,39 PB 4,24 4,31 4,38
3 Aapo Ilvonen JoensKa 25.12.12 4,27 PB
3,80 PB 4,27 PB 4,11 3,86
4 Oskari Väkeväinen JoensKa 24.2.12 3,90 PB
3,88 PB 3,78 X 3,90 PB
P13 Kuula/SP
19.1.
1 Pyry Myller PyhäsU 8.5.12 8,55 PB
7,61 X 8,33 8,55 PB
2 Eino Turunen OutokPa 13.7.12 8,32 PB
8,18 PB 8,03 8,32 PB 8,02
3 Aapo Ilvonen JoensKa 25.12.12 7,51 PB
6,78 SB 7,51 PB 7,10 7,48
4 Oskari Väkeväinen JoensKa 24.2.12 6,56 PB
5,91 PB X 6,56 PB 5,78
P12 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Valtteri Hiltunen PyhäsU 6.1.13 31,29 PB
2 Kirill Zuikov JoensKa 2.2.13 32,89 PB
3 Elias Häkkinen HaukivKi 4.3.13 35,04 PB
2. erä
1 Martin Juntunen JoensKa 18.3.13 32,31 PB
2 Joel Savinen LappUM 3.4.13 33,96 PB
P12 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Otto Aimasmäki PyhäsU 22.8.13 11,33 PB
2 Manu Mahlavuori LappUM 27.5.13 12,87 PB
3 Joel Savinen LappUM 3.4.13 12,92 PB
P12 Pituus/LJ
19.1.
1 Otto Aimasmäki PyhäsU 22.8.13 4,10 PB
4,10 PB 3,94 3,90 3,70
2 Valtteri Hiltunen PyhäsU 6.1.13 3,71 PB
3,50 PB 3,35 3,71 PB 3,58
3 Tuukka Varonen JoensKa 1.10.13 3,62 PB
3,36 PB 3,49 PB 3,46 3,62 PB
4 Joel Savinen LappUM 3.4.13 3,59 PB
3,53 PB 3,54 PB 3,51 3,59 PB
5 Elias Häkkinen HaukivKi 4.3.13 3,57 PB
3,47 PB 3,48 PB 3,57 PB 3,55
6 Kirill Zuikov JoensKa 2.2.13 3,50 PB
3,46 PB 3,50 PB 3,50 =PB 3,42
7 Juho Juntunen JoensKa 14.2.13 2,70 PB
2,70 PB 2,44 2,49 2,33
P12 Kuula/SP
19.1.
1 Manu Mahlavuori LappUM 27.5.13 7,96 PB
7,25 PB 6,72 7,96 PB 7,75
2 Otto Aimasmäki PyhäsU 22.8.13 6,97
6,97 6,71 X X
3 Juho Juntunen JoensKa 14.2.13 6,13 PB
5,78 PB X 5,99 PB 6,13 PB
P11 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Mio Mertala KerimU 11.4.14 35,12 PB
2 Antti Nevalainen JoensKa 12.9.14 36,05 PB
2. erä
1 Jare Keränen JoensKa 31.7.14 30,19 PB
2 Paavo Hiltunen JoensKa 4.8.14 32,62 PB
3 Maks Kempas LieksU 30.9.14 34,09 PB
P11 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Jare Keränen JoensKa 31.7.14 10,68 SB
2 Paavo Hiltunen JoensKa 4.8.14 10,81 PB
3 Eeli Alastalo PyhäsU 9.6.14 12,81 PB
4 Eino Rutanen PyhäsU 10.11.14 13,56 PB
P11 Korkeus/HJ
19.1.
1 Maks Kempas LieksU 30.9.14 1,15 PB
1,00/O 1,05/O 1,10/O 1,15/O PB 1,18/XXX
2 Antti Nevalainen JoensKa 12.9.14 1,15 PB
0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,10/O 1,15/XXO PB 1,18/XXX
3 Eino Rutanen PyhäsU 10.11.14 1,10 PB
0,90/O 0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,10/XO PB 1,15/XXX
4 Sisu Kanerva PyhäsU 2.4.14 1,10 =PB
0,95/O 1,00/O 1,05/XO 1,10/XO =PB 1,15/XXX
P11 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone)
19.1.
1 Jare Keränen JoensKa 31.7.14 9,04 PB kk11
8,91 kk11 PB 9,04 kk11 PB 8,82 8,96
2 Paavo Hiltunen JoensKa 4.8.14 8,40 PB
8,38 PB 8,31 8,10 8,40 PB
3 Sisu Kanerva PyhäsU 2.4.14 7,72 PB
7,50 SB 7,39 7,72 PB 6,98
4 Maks Kempas LieksU 30.9.14 7,67 PB
7,15 PB 7,67 PB 7,67 =PB 7,36
P11 Keihäs/JT
19.1.
1 Eeli Alastalo PyhäsU 9.6.14 28,94 PB kk11
28,94 kk11 PB X 26,35 26,90
2 Urho Hyrskylä LieksU 16.12.14 23,24 PB
21,65 PB 22,68 PB 23,24 PB 23,11
3 Antti Nevalainen JoensKa 12.9.14 23,24 PB
22,00 PB X 21,77 23,24 PB
4 Sisu Kanerva PyhäsU 2.4.14 22,95 PB
22,95 PB 19,16 17,42 22,07
P10 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Niklas Martikainen PyhäsU 1.1.15 32,94 PB
2 Otto Hämäläinen PyhäsU 15.9.15 33,35 PB
3 Aleksandr Nazarov JoensKa 31.1.15 33,95 PB
4 Urho Paakkonen PyhäsU 10.9.15 36,57 PB
2. erä
1 Neo Mertala KerimU 25.3.15 37,42 PB
2 Antto Kilpeläinen JoensKa 15.12.15 39,89 PB
3. erä
1 Juho Halonen PyhäsU 26.1.15 31,86 PB (10-v. ka 25.)
2 Leo Päivelin PyhäsU 18.2.15 34,17 PB
3 Jasper Sieviläinen JoensKa 26.6.15 37,11 PB
4 Taavi Hirvonen PyhäsU 9.10.15 37,64 PB
P10 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Juho Halonen PyhäsU 26.1.15 11,71 PB kk10
2 Aleksandr Nazarov JoensKa 31.1.15 11,77 PB
3 Leo Päivelin PyhäsU 18.2.15 12,95
4 Jasper Sieviläinen JoensKa 26.6.15 14,21
Kasper Koistinen JoensKa 25.11.15 DNS
P10 Korkeus/HJ
19.1.
1 Leo Päivelin PyhäsU 18.2.15 1,14 PB
0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,08/O 1,11/O 1,14/XO PB 1,17/XXX
2 Jasper Sieviläinen JoensKa 26.6.15 1,11 PB
0,90/O 0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,08/XO 1,11/XXO PB 1,14/XXX
3 Neo Mertala KerimU 25.3.15 1,08 PB
0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,08/O PB 1,11/XXX
4 Andrei Zuikov JoensKa 5.7.15 1,00 PB
0,85/O 0,90/O 0,95/O 1,00/O PB 1,05/XXX
P10 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone)
19.1.
1 Juho Halonen PyhäsU 26.1.15 8,01 PB kk10
8,01 kk10 PB 7,68 P P
2 Jasper Sieviläinen JoensKa 26.6.15 6,97 PB
6,67 PB 6,54 6,97 PB 6,85
3 Andrei Zuikov JoensKa 5.7.15 6,56 PB
X X 6,18 PB 6,56 PB
P10 Keihäs/JT
19.1.
1 Juho Halonen PyhäsU 26.1.15 23,92 PB kk10
20,44 kk10 PB 20,32 23,92 kk10 PB 22,80
2 Niklas Martikainen PyhäsU 1.1.15 20,34 PB
17,58 PB 20,34 PB 16,50 18,24
3 Leo Päivelin PyhäsU 18.2.15 19,36 PB
19,36 PB 18,49 17,60 17,82
4 Aleksandr Nazarov JoensKa 31.1.15 16,00 PB
12,01 PB 14,30 PB 16,00 PB 12,72
5 Jasper Sieviläinen JoensKa 26.6.15 11,50 PB
11,50 PB 9,26 10,59 11,26
6 Andrei Zuikov JoensKa 5.7.15 7,89 PB
7,77 PB 7,89 PB 7,70 6,87
P9 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Oskari Oinonen JoensKa 19.8.16 35,90 PB
2 Kasper Korpinurmi JoensKa 11.1.17 40,45 PB
3 Iivari Korpelainen PyhäsU 1.1.17 41,26 PB
2. erä
1 Onni Roivas PyhäsU 16.2.16 36,09 PB
2 Peetu Romppanen PyhäsU 19.6.16 38,53 PB
P9 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Kasper Korpinurmi JoensKa 11.1.17 14,84 PB kk9
2 Arwin Sieberns JoensKa 9.5.17 16,74 PB
3 Arsi Tuhkanen PolvijU 27.6.16 16,81 PB
Konsta Hirvonen JoensKa 22.3.16 DNS
P9 Korkeus/HJ
19.1.
1 Oskari Oinonen JoensKa 19.8.16 1,06 PB =kk9
0,85/O 0,90/O 0,95/O 1,00/XXO 1,03/O 1,06/XO =kk9 PB 1,09/XXX
2 Rasmus Valling PolvijU 25.7.16 0,95 PB
0,80/O 0,85/XO 0,90/O 0,95/XO PB 1,00/XXX
3 Kasper Korpinurmi JoensKa 11.1.17 0,95 PB
0,85/O 0,90/XO 0,95/XXO PB 1,00/XXX
P9 Keihäs/JT
19.1.
1 Kasper Korpinurmi JoensKa 11.1.17 13,58 PB
12,76 PB 12,50 13,03 PB 13,58 PB
2 Rasmus Valling PolvijU 25.7.16 11,77 PB
11,71 PB 11,39 10,47 11,77 PB
3 Oskari Oinonen JoensKa 19.8.16 10,48 PB
9,34 PB 10,48 PB 10,33 10,04
Naiset, 19.1.
N 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Nea Savolainen MaanMa 28.5.06 26,00 PB
2 Mila Peltoniemi KuopRei 6.12.04 27,65 PB
2. erä
1 Aino Venäläinen JoensKa 24.6.04 25,48 PB
2 Elina Ruusuvuori JoensKa 17.6.07 26,48 PB
3. erä
1 Mette Baas JoensKa 10.9.00 24,01 SB kk
2 Reetta Ryynänen JoensKa 10.1.04 25,14 SB
3 Linne Kallio EurajVei 15.11.05 26,16 SB
N 800 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Heidi Mustonen VarkKV 23.7.90 2.22,48 SB kk
2 Emilia Siltanen JyväskKU 19.3.83 2.29,26 PB
N 3000 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Pinja Laasanen SiilPo 3.6.05 10.02,42 PB
2 Ella Jyrkinen LappUM 20.2.00 10.22,74 PB
3 Karla Könönen PyhäsU 1.4.03 10.36,34 PB
4 Kerttu Huttunen SiilPo 7.10.07 11.06,56 PB
N 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Niina Karttunen SavonlRie 30.9.02 8,45 SB
2 Meeri Riiali ImU 1.2.05 8,62 SB
3 Milja Mahlavuori LappUM 5.2.04 9,07 SB
Alkuerät 19.1.
1. erä
1 Niina Karttunen SavonlRie 30.9.02 8,49
2 Meeri Riiali ImU 1.2.05 8,69 SB
3 Reetta Ryynänen JoensKa 10.1.04 9,06 SB
4 Milja Mahlavuori LappUM 5.2.04 9,19 SB
Siiri Väyrynen ImU 26.5.06 DNS
N Kolmiloikka/TJ
19.1.
1 Lotta Kirvesmies MikkKV 19.5.95 12,32 SB kk
X 11,88 kk SB 12,32 kk SB 12,16 X X
2 Viivi Syväoja JoensKa 8.11.05 10,08 PB
X X X 10,08 PB 9,98 X
N Kuula/SP
19.1.
1 Tiia Viitanen JoensKa 27.1.95 12,85 SB
12,85 SB 11,81 12,32 X 12,33 12,20
2 Ronja Koivisto TampPy 13.9.00 11,03 SB
X 11,03 SB X 10,49 11,01 10,86
3 Nea Nousiainen PyhäsU 23.11.07 8,05 PB
7,80 PB X 7,80 =PB X X 8,05 PB
N17 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Nuuna Piipponen JoensKa 18.8.08 26,17 PB
2 Vilma Ulvinen SavonlRie 13.2.09 27,64 PB
3 Lumi Haapala SavonlRie 5.10.09 29,12 PB
4 Noora Pietilä ImU 2.2.09 30,83 PB
N17 800 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Ilona Kankaanpää SavonlRie 20.12.09 2.33,69 PB
2 Ruut Räisänen SulkU 26.9.09 2.36,23 PB
N17 3000 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Tilda Hänninen ImU 2.5.10 11.51,90 PB kk15
N17 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Sohvi-Lotta Varonen JoensKa 2.8.09 8,93 PB
2 Siiri Kontkanen PyhäsU 8.8.09 9,69 PB
3 Pinja Stenberg PyhäsU 20.12.09 11,86 PB
N17 Kolmiloikka/TJ
19.1.
1 Jade Hänninen LappUM 17.9.08 10,89 SB
10,89 SB 10,67 X 10,47 X 10,74
2 Jasmin Huuho PyhäsU 1.7.08 10,62 PB
9,96 SB 10,28 SB 10,19 10,55 SB 10,62 PB 10,33
3 Emma Kainulainen IisVi 1.3.09 10,18
9,37 10,02 9,82 10,18 9,97 10,10
4 Lilli Noponen ImU 12.5.08 9,35 SB
9,35 SB X 8,07 9,15 9,20 X
N17 Kuula/SP
19.1.
1 Jasmin Huuho PyhäsU 1.7.08 12,37 PB
11,60 PB 11,54 11,65 PB 11,73 PB 12,37 PB 12,22
2 Lilli Tiainen KerimU 13.9.08 12,26 PB
X X 11,47 PB X 12,26 PB 11,66
3 Sohvi-Lotta Varonen JoensKa 2.8.09 10,18 SB
9,92 SB 9,67 X 9,68 10,18 SB X
4 Pinja Stenberg PyhäsU 20.12.09 10,10 SB
9,84 SB 9,61 9,83 X 10,10 SB 10,03
T15 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Selma Väisänen IisVi 7.12.10 27,67 PB
2 Sara Noponen JoensKa 22.7.10 30,89 PB
3 Maija Mutikainen SavonlRie 2.6.10 31,44 PB
2. erä
1 Inga Ikonen KuvKuo 1.4.10 29,13 PB
2 Fanni Puhakka PyhäsU 29.4.10 29,91 PB
3. erä
1 Senniina Huovinen PyhäsU 19.10.10 27,74 PB
2 Ronja Eronen PyhäsU 2.1.10 28,13 PB
3 Venla Ek SavonlRie 9.1.10 28,39 SB
4 Viida Hiltunen JoensKa 16.12.10 28,72 PB
T15 60 m aidat/hurdles
19.1.
1. erä
1 Ida Pelli PolvijU 19.4.10 10,02 PB
2 Jade Nousiainen PyhäsU 15.5.10 10,38 PB
3 Siiri Tahvanainen PyhäsU 27.5.10 11,83 SB
2. erä
1 Inga Ikonen KuvKuo 1.4.10 9,49 PB
2 Neela Hänninen LappUM 23.2.10 9,69 SB
3 Helmi Kiiskinen KuopRei 11.7.10 9,76 PB
Ronja Eronen PyhäsU 2.1.10 DNS
Aino Kolmonen JoensKa 14.2.10 DNS
T15 Pituus/LJ
19.1.
1 Neela Hänninen LappUM 23.2.10 4,98
4,89 4,98 4,74 4,90 P P
2 Ida Pelli PolvijU 19.4.10 4,85 PB
4,66 PB 4,73 PB 4,71 4,71 4,85 PB 4,74
3 Helmi Kiiskinen KuopRei 11.7.10 4,83
X 4,70 X 4,71 4,83 P
4 Venla Ek SavonlRie 9.1.10 4,75 PB
4,35 SB 4,53 SB X 4,51 4,45 4,75 PB
5 Selma Väisänen IisVi 7.12.10 4,67 PB
4,50 PB 4,29 4,31 4,51 PB 4,67 PB 4,43
6 Neea Kiiskinen JoensKa 26.2.10 4,37 PB
4,25 SB 4,37 PB 4,30 4,18 4,24 X
7 Sara Noponen JoensKa 22.7.10 4,10 PB
3,94 SB 3,85 4,07 SB 4,10 PB 3,95 3,77
8 Hertta Vatanen PolvijU 13.6.10 4,07 SB
3,72 SB 3,88 SB 4,07 SB 3,71 3,79 3,74
9 Maija Mutikainen SavonlRie 2.6.10 4,04 SB
X X 4,04 SB P P P
T15 Kuula/SP
19.1.
1 Senni Ryhänen JoensKa 20.8.10 10,32 PB
9,68 PB 9,65 X 9,44 10,06 PB 10,32 PB
2 Viida Hiltunen JoensKa 16.12.10 9,03 PB
8,52 8,02 9,03 PB 8,68 8,86 8,58
3 Jade Nousiainen PyhäsU 15.5.10 8,55 SB
X 8,34 SB 8,40 SB X X 8,55 SB
4 Sara Noponen JoensKa 22.7.10 7,39
6,30 6,83 6,66 6,63 7,08 7,39
5 Neea Kiiskinen JoensKa 26.2.10 7,34 PB
6,54 PB 6,88 PB 7,34 PB 7,06 7,01 6,95
6 Hertta Vatanen PolvijU 13.6.10 7,00 PB
7,00 PB 6,52 6,98 6,77 6,95 6,62
T14 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1 Sanni Lehikoinen JoensKa 19.5.11 28,51 PB
2 Aino Tuppurainen KuopRei 15.4.11 29,13 PB
T14 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Aino Tuppurainen KuopRei 15.4.11 10,22 PB
2 Emma Reinikainen VarkKV 2.10.11 10,26 PB
3 Sanni Lehikoinen JoensKa 19.5.11 10,29
4 Iida Kervinen PyhäsU 1.9.11 10,39 PB
5 Anette Alastalo PyhäsU 1.9.11 10,50 PB
Emma Rautanen JoensKa 3.5.11 DNS
T14 Pituus/LJ
19.1.
1 Sanni Lehikoinen JoensKa 19.5.11 4,73 PB
4,61 PB 4,49 4,56 4,71 PB 4,73 PB X
2 Emma Reinikainen VarkKV 2.10.11 4,68
4,56 X 4,59 4,41 4,56 4,68
3 Anette Alastalo PyhäsU 1.9.11 4,50 SB
4,07 SB 4,35 SB 4,50 SB 4,21 X X
4 Jenna Sieviläinen JoensKa 25.5.11 4,15 PB
4,15 PB X X 3,76 3,64 4,09
5 Iida Kervinen PyhäsU 1.9.11 4,07 SB
X 4,07 SB 4,00 X X X
6 Helmi Tanskanen PolvijU 3.6.11 4,07 PB
3,89 =PB 3,84 3,91 PB X 4,07 PB 3,90
7 Saimi Rahunen JoensKa 22.2.11 4,07 PB
3,82 PB 3,85 PB 3,85 =PB 3,84 3,87 PB 4,07 PB
T14 Kuula/SP
19.1.
1 Enni Pennanen KiuruvU 22.1.11 10,55 PB
9,42 PB 10,00 PB 10,55 PB 7,26 X 9,01
2 Sanni Lehikoinen JoensKa 19.5.11 9,15 PB
8,79 8,65 9,15 PB 8,32 8,55 8,19
3 Emma Reinikainen VarkKV 2.10.11 8,85 PB
8,30 PB 8,30 =PB 7,86 8,12 8,54 PB 8,85 PB
4 Silja Auvinen KiuruvU 21.8.11 8,26 PB
8,26 PB 7,80 8,03 7,62 X 8,02
5 Anette Alastalo PyhäsU 1.9.11 8,24
8,01 8,10 8,15 8,24 8,18 8,06
6 Iida Kervinen PyhäsU 1.9.11 8,10 PB
X X 7,46 X 8,10 PB X
7 Aava Seppänen JoensKa 30.7.11 7,44 PB
6,92 PB 7,39 PB 7,09 6,87 7,04 7,44 PB
8 Nella Vikman ImU 14.6.11 6,85 PB
6,67 PB 6,80 PB 6,85 PB 6,66 6,44 6,25
9 Vinka Pyylampi JoensKa 9.8.11 6,16 PB
6,16 PB 6,16 =PB 6,02
T13 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Olivia Karhunen LappUM 2.5.12 29,94 PB
2 Kerttu Vatanen PolvijU 3.8.12 31,56 PB
3 Alissa Kivelä PolvijU 13.8.12 31,95 PB
4 Verna Koivula LappUM 22.7.12 33,68
2. erä
1 Sara Keränen JoensKa 14.9.12 27,88 PB kk13
2 Liisa Keskisalo JoensKa 26.11.12 29,26 PB
3 Paula Niskanen VarkKV 11.5.12 30,16 PB
Lila Tanskanen JoensKa 28.1.12 DNF
T13 60 m aidat/hurdles
19.1.
1. erä
1 Emilia Siponen KiuruvU 28.7.12 11,09 PB
2 Ella-Sofia Malinen SavonlRie 24.9.12 11,22 PB
2. erä
1 Olivia Karhunen LappUM 2.5.12 9,94 PB kk17 kk13
2 Veera Leskinen MaanMa 1.9.12 10,31 PB
3 Mette Fincke JoensKa 27.4.12 10,37 PB
4 Sara Keränen JoensKa 14.9.12 10,42
5 Liisa Keskisalo JoensKa 26.11.12 10,60
T13 Pituus/LJ
19.1.
1 Olivia Karhunen LappUM 2.5.12 4,76 PB
4,64 PB 3,79 4,76 PB 3,40
2 Sara Keränen JoensKa 14.9.12 4,65 PB
4,41 SB 4,47 SB X 4,65 PB
3 Paula Niskanen VarkKV 11.5.12 4,60 PB
4,58 PB 4,59 PB 4,60 PB X
4 Mette Fincke JoensKa 27.4.12 4,58 PB
X 4,36 PB 4,58 PB X
5 Veera Leskinen MaanMa 1.9.12 4,39 PB
3,97 4,09 4,01 4,39 PB
6 Seela Konsti JoensKa 29.2.12 4,34 PB
X 4,26 PB 4,11 4,34 PB
7 Liisa Keskisalo JoensKa 26.11.12 4,32 PB
3,96 SB 4,08 SB 4,32 PB 4,26
8 Linda Teerikorpi JoensKa 25.7.12 4,22 PB
4,22 PB 4,04 4,00 4,16
9 Kerttu Vatanen PolvijU 3.8.12 4,22 PB
4,11 PB 4,03 4,22 PB X
10 Verna Koivula LappUM 22.7.12 4,05
3,61 4,05 3,87 4,00
11 Lila Tanskanen JoensKa 28.1.12 4,01 SB
4,01 SB X X 1,80
12 Nea Mustonen VarkKV 10.11.12 3,90
3,90 X P P
13 Viivi Föhr OutokPa 23.11.12 3,39 PB
3,15 PB 3,39 PB 2,97 3,15
14 Ella Poutiainen OutokPa 10.1.12 2,79 PB
X 2,57 PB 2,79 PB X
T13 Kuula/SP
19.1.
1 Olivia Karhunen LappUM 2.5.12 10,65
10,63 X 9,95 10,65
2 Nea Mustonen VarkKV 10.11.12 9,57 PB
8,13 PB 8,84 PB 8,90 PB 9,57 PB
3 Verna Koivula LappUM 22.7.12 9,06
8,95 9,06 8,80 8,80
4 Veera Leskinen MaanMa 1.9.12 9,06 PB
8,21 PB X 8,03 9,06 PB
5 Lila Tanskanen JoensKa 28.1.12 8,71 PB
8,33 PB 8,71 PB X X
6 Alissa Kivelä PolvijU 13.8.12 8,08 PB
7,77 SB 8,08 PB 7,86 7,97
7 Emilia Siponen KiuruvU 28.7.12 7,98 PB
7,83 PB 7,98 PB 7,90 7,85
8 Seela Konsti JoensKa 29.2.12 7,64
7,54 7,64 X 7,12
9 Stella Laakkonen PyhäsU 24.6.12 7,47 PB
6,78 SB 7,37 PB 7,34 7,47 PB
10 Pihla Karttunen PolvijU 14.1.12 7,21 PB
7,21 PB 6,92 7,12 5,65
11 Kerttu Räsänen OutokPa 11.6.12 7,19 PB
6,64 PB 7,09 PB 7,19 PB 7,06
12 Paula Niskanen VarkKV 11.5.12 7,11 PB
6,89 PB 7,11 PB X 7,05
13 Linda Teerikorpi JoensKa 25.7.12 6,96 PB
6,96 PB 6,31 6,80 6,78
14 Meea Varonen PolvijU 15.10.12 6,88 PB
X 6,88 PB 6,86 6,73
15 Ella Poutiainen OutokPa 10.1.12 6,76 PB
6,58 PB 6,65 PB 6,50 6,76 PB
T12 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Melissa Ng JoensKa 7.3.13 31,57 PB
2 Aino Kaasinen LappUM 4.7.13 32,26 PB
3 Lilia Korpinurmi JoensKa 29.5.13 33,77 SB
2. erä
1 Siiri Juppi JuuanU 31.1.13 30,75 PB
2 Milja Päivelin JoensKa 27.6.13 31,11 PB
3 Alisa Sutinen VarkKV 19.3.13 33,09 PB
4 Ella Neuvonen MikkKV 24.1.13 33,17 PB
3. erä
1 Pihla Vainikka LappUM 14.4.13 30,20
2 Venla Rantala IisVi 18.7.13 32,03 PB
3 Aada Reponen LappUM 3.7.13 32,19
T12 60 m aidat/hurdles
19.1.
1. erä
1 Lilia Korpinurmi JoensKa 29.5.13 12,57 PB
2 Aino Kaasinen LappUM 4.7.13 12,76 PB
3 Senja Kuiri PolvijU 10.8.13 13,56 PB
Melissa Ng JoensKa 7.3.13 DNS
2. erä
1 Pihla Vainikka LappUM 14.4.13 10,54 PB kk12
2 Ella Neuvonen MikkKV 24.1.13 12,21 PB
3 Aada Reponen LappUM 3.7.13 12,29 PB
4 Milja Päivelin JoensKa 27.6.13 22,34
T12 Pituus/LJ
19.1.
1 Pihla Vainikka LappUM 14.4.13 4,12 PB
4,12 PB 4,10 X X
2 Siiri Juppi JuuanU 31.1.13 4,12 PB
4,03 PB 4,12 PB 4,01 3,99
3 Venla Rantala IisVi 18.7.13 4,03 PB
3,92 PB 4,03 PB 3,97 3,98
4 Milja Päivelin JoensKa 27.6.13 3,77 PB
3,50 PB 3,77 PB 3,70 3,67
5 Alisa Sutinen VarkKV 19.3.13 3,67 PB
3,60 PB 3,67 PB 3,60 3,53
6 Iita Vasarainen PyhäsU 26.3.13 3,66 PB
3,60 PB 3,66 PB 3,63 3,57
7 Ella Neuvonen MikkKV 24.1.13 3,51 PB
2,60 PB 3,50 PB 3,51 PB 3,43
8 Aida Nygren PyhäsU 6.8.13 3,50 PB
3,35 PB 3,10 3,50 PB 3,39
9 Aino Kaasinen LappUM 4.7.13 3,47 PB
3,14 PB 3,40 PB 3,08 3,47 PB
10 Lilia Korpinurmi JoensKa 29.5.13 3,43 PB
3,42 PB X 3,43 PB 3,43 =PB
11 Armiida Antila PolvijU 30.4.13 3,36 PB
3,36 PB 3,17 X 3,20
12 Ella Lehikoinen TohmajU 2.1.13 3,23 PB
3,23 PB 3,04 3,16 2,85
13 Taisia Volkova JoensKa 4.3.13 3,08 PB
3,07 PB X X 3,08 PB
14 Sandra Martikainen PyhäsU 2,98 PB
2,89 PB 2,98 PB 2,94 2,46
15 Tohmajärven Urheilijat TohmajU 2,97 PB
2,96 PB 2,88 2,97 PB X
16 Linnea Sippola LipTai 19.11.13 2,94 PB
2,78 PB 2,93 PB X 2,94 PB
17 Senja Kuiri PolvijU 10.8.13 2,77 PB
X 2,77 PB X X
T12 Kuula/SP
19.1.
1 Sandra Martikainen PyhäsU 7,46 PB
6,72 PB 7,46 PB 7,18 7,46 =PB
2 Iita Vasarainen PyhäsU 26.3.13 7,42 PB
7,42 PB 7,16 6,70 X
3 Aada Reponen LappUM 3.7.13 7,27
X 7,04 6,72 7,27
4 Venla Rantala IisVi 18.7.13 6,45 PB
5,88 PB 6,45 PB 6,10 5,86
5 Lilia Korpinurmi JoensKa 29.5.13 6,24 PB
5,75 PB 5,92 PB X 6,24 PB
6 Diana Laakkonen PyhäsU 29.7.13 6,15
5,82 6,15 4,35 5,88
7 Milja Päivelin JoensKa 27.6.13 6,03
5,43 6,03 X X
8 Eeni Turpeinen PyhäsU 22.8.13 5,75 PB
5,75 PB 5,54 5,60 5,53
9 Linnea Sippola LipTai 19.11.13 4,67 PB
4,23 PB 4,67 PB 4,56 4,24
10 Marianne Tukiainen JoensKa 6.11.13 4,10
3,80 4,10 3,86 3,58
T11 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Valeria Koikkalainen JoensKa 3.4.14 34,95 PB
2 Lilja Kananen PyhäsU 2.9.14 35,39 PB
2. erä
1 Siiri Teerikorpi JoensKa 16.3.14 30,82 PB
2 Victoria Liukkonen OulPy 3.10.14 32,00
3 Veera Hiltunen PyhäsU 5.3.14 33,39 PB
T11 60 m aidat/hurdles
19.1.
1. erä
1 Inka Nuottivaara PyhäsU 17.11.14 12,47
2 Lilja Kananen PyhäsU 2.9.14 13,55 PB
3 Valeria Koikkalainen JoensKa 3.4.14 14,37 PB
Elsa Sormunen PyhäsU 25.2.14 DNS
2. erä
1 Siiri Teerikorpi JoensKa 16.3.14 10,76 PB (11-v. ka 79.)
2 Victoria Liukkonen OulPy 3.10.14 11,25
3 Henni Sotikov PyhäsU 25.5.14 11,28 PB
4 Selja Myller PyhäsU 15.2.14 12,10 SB
T11 Korkeus/HJ
19.1.
1 Victoria Liukkonen OulPy 3.10.14 1,25 =PB
1,10/XO 1,15/O 1,18/O 1,21/O 1,25/XXO =PB 1,28/XXX
2 Linda Tanskanen PolvijU 7.11.14 1,18 SB
1,05/O 1,10/O 1,15/O 1,18/O SB 1,21/XXX
2 Henni Sotikov PyhäsU 25.5.14 1,18 PB
1,05/O 1,10/O 1,15/O 1,18/O PB 1,21/XXX
4 Inka Nuottivaara PyhäsU 17.11.14 1,15 PB
1,05/O 1,10/O 1,15/O PB 1,18/XXX
T11 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone)
19.1.
1 Victoria Liukkonen OulPy 3.10.14 8,93 PB
8,16 PB 8,33 PB 8,92 PB 8,93 PB
2 Henni Sotikov PyhäsU 25.5.14 8,47 PB
8,02 PB 8,08 PB 8,21 PB 8,47 PB
3 Inka Nuottivaara PyhäsU 17.11.14 8,31 PB
7,94 PB 8,04 PB 8,29 PB 8,31 PB
4 Selja Myller PyhäsU 15.2.14 7,87 PB
7,61 SB 7,81 PB 7,87 PB 7,57
5 Veera Hiltunen PyhäsU 5.3.14 7,48 PB
7,44 PB 7,48 PB 7,39 7,47
T11 Keihäs/JT
19.1.
1 Selja Myller PyhäsU 15.2.14 22,72 PB
20,95 PB 18,36 22,72 PB 19,42
2 Victoria Liukkonen OulPy 3.10.14 22,62 PB
21,36 PB 22,62 PB 21,15 P
3 Ronja Tarvainen LieksU 13.6.14 18,32 PB
18,32 PB 15,56 16,37 14,35
4 Elsa Sormunen PyhäsU 25.2.14 13,70 PB
13,17 PB 12,38 12,54 13,70 PB
5 Inka Nuottivaara PyhäsU 17.11.14 13,54 PB
10,24 PB 13,11 PB 13,54 PB 13,41
6 Kerttu Sorsa PolvijU 17.3.14 11,21 PB
10,93 SB 10,10 11,21 PB 10,57
7 Martha Pelli PolvijU 29.8.14 10,95 PB
10,47 PB 8,34 10,95 PB 8,33
T10 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Tyyne Kovanen JyväskKU 28.2.15 34,35 PB
2 Minja Pekkanen LieksU 1.1.15 37,93 PB
3 Sofia Niskanen VarkKV 7.11.15 38,88 PB
2. erä
1 Milla Koivula LappUM 30.6.15 37,09 PB
2 Minttu Tolvanen JoensKa 27.8.15 38,14 PB
3 Hilla Tuominen PyhäsU 5.4.15 39,52 PB
4 Lotta Nenonen TohmajU 17.5.15 40,02 PB
T10 60 m aidat/hurdles
19.1.
1 Iida Napari LappUM 16.1.15 11,90
2 Tyyne Kovanen JyväskKU 28.2.15 12,44 PB
3 Jade Mustonen VarkKV 5.5.15 12,47 PB
4 Minja Pekkanen LieksU 1.1.15 14,50 PB
5 Hilla Tuominen PyhäsU 5.4.15 14,56 PB
Minttu Tolvanen JoensKa 27.8.15 DNS
T10 Korkeus/HJ
19.1.
1 Jade Mustonen VarkKV 5.5.15 1,23 PB (10-v. ka 88.)
1,05/XO 1,08/O 1,11/O 1,14/O 1,17/O 1,20/XO 1,23/XO PB 1,25/XXX
2 Tyyne Kovanen JyväskKU 28.2.15 1,17
1,08/O 1,11/O 1,14/O 1,17/XO 1,20/XXX
3 Milla Koivula LappUM 30.6.15 1,08
0,90/O 0,95/O 1,00/O 1,05/O 1,08/O 1,11/XX-
4 Minja Pekkanen LieksU 1.1.15 1,00 PB
0,90/O 0,95/O 1,00/O PB 1,05/XXX
T10 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone)
19.1.
1 Tyyne Kovanen JyväskKU 28.2.15 7,91 PB
7,67 PB 7,43 7,58 7,91 PB
2 Milla Koivula LappUM 30.6.15 7,73 PB
7,62 PB 7,64 PB 7,62 7,73 PB
3 Iida Napari LappUM 16.1.15 7,55 PB
6,86 PB 7,55 PB 7,37 7,53
4 Minja Pekkanen LieksU 1.1.15 7,25 PB
7,16 PB X X 7,25 PB
5 Jade Mustonen VarkKV 5.5.15 7,22 PB
7,22 PB 7,07 7,16 6,94
6 Sofia Niskanen VarkKV 7.11.15 6,93 PB
6,91 PB 6,90 6,93 PB 6,71
T10 Keihäs/JT
19.1.
1 Tyyne Kovanen JyväskKU 28.2.15 22,71 PB kk10 (10-v. ka 9.)
18,84 kk10 PB 22,71 kk10 PB 18,95 21,66
2 Milla Koivula LappUM 30.6.15 13,77 PB
13,77 PB 11,91 11,93 13,05
3 Bella Mononen PyhäsU 13.5.15 12,94 PB
X 10,44 PB 8,68 12,94 PB
4 Minja Pekkanen LieksU 1.1.15 12,22 PB
11,09 PB 11,06 8,91 12,22 PB
5 Hilla Tuominen PyhäsU 5.4.15 10,45 PB
9,96 PB 10,38 PB 5,44 10,45 PB
6 Sofia Niskanen VarkKV 7.11.15 8,28 PB
6,00 PB 8,24 PB 7,81 8,28 PB
T9 200 m – ylipitkä rata/oversized
19.1.
1. erä
1 Riia Tuominen PyhäsU 28.11.17 42,44 PB
2 Katri Kuittinen JoensKa 15.1.17 42,76 PB
3 Pauliina Rutanen PyhäsU 24.2.17 46,03 PB
2. erä
1 Anniina Hjälm JoensKa 21.10.16 36,56 PB
2 Julia Lehtinen JoensKa 16.2.16 39,31 PB
3 Martta Löppönen PyhäsU 1.6.16 40,54 PB
3. erä
1 Lotta Halonen PyhäsU 24.2.17 37,16 PB
2 Lili Väänänen JoensKa 26.3.16 37,96 PB
3 Linda Hirvonen JoensKa 15.8.16 38,47 PB
4 Venla Keronen JoensKa 12.3.16 38,91 PB
T9 60 m aidat/hurdles
19.1.
1. erä
1 Julia Lehtinen JoensKa 16.2.16 13,99 PB kk9
2 Linda Hirvonen JoensKa 15.8.16 14,64 PB
3 Lotta Halonen PyhäsU 24.2.17 15,27 PB
4 Katri Kuittinen JoensKa 15.1.17 15,91 PB
2. erä
1 Siiri Sorsa PolvijU 25.1.16 13,53 PB kk9
2 Sanni Pursiainen PyhäsU 19.6.16 13,75 PB
3 Anniina Hjälm JoensKa 21.10.16 14,15 PB
4 Lili Väänänen JoensKa 26.3.16 14,21 PB
5 Venla Keronen JoensKa 12.3.16 14,36 PB
T9 Korkeus/HJ
19.1.
1 Julia Lehtinen JoensKa 16.2.16 1,09 PB
0,85/O 0,90/O 0,95/XO 1,00/O 1,03/O 1,06/O 1,09/XXO PB 1,11/X–
2 Sanni Pursiainen PyhäsU 19.6.16 1,06 PB
0,85/O 0,90/O 0,95/XO 1,00/O 1,03/O 1,06/XO PB 1,09/XXX
3 Lili Väänänen JoensKa 26.3.16 1,03 PB
0,90/O 0,95/XO 1,00/O 1,03/O PB 1,06/XXX
4 Anniina Hjälm JoensKa 21.10.16 1,00 PB
0,80/O 0,85/O 0,90/O 0,95/O 1,00/XO PB 1,03/XXX
5 Venla Keronen JoensKa 12.3.16 0,95 PB
0,85/O 0,90/O 0,95/XO PB 1,00/XXX
6 Eevi Sotikov PyhäsU 19.3.16 0,90 PB
0,85/O 0,90/XO PB 0,95/XXX
T9 Keihäs/JT
19.1.
1 Lili Väänänen JoensKa 26.3.16 13,29 PB
7,11 SB 13,29 PB 9,03 10,11
2 Venla Keronen JoensKa 12.3.16 11,55 PB
6,41 PB 6,78 PB 7,18 PB 11,55 PB
3 Julia Lehtinen JoensKa 16.2.16 9,59 PB
9,59 PB 8,00 7,54 8,69
4 Martta Löppönen PyhäsU 1.6.16 9,55 PB
X 7,71 PB 9,55 PB 6,90
5 Iina Aimasmäki PyhäsU 11.2.16 9,00 PB
7,22 PB 8,68 PB 8,13 9,00 PB
6 Moona Varonen PolvijU 16.7.16 8,94 PB
7,16 SB 7,71 PB 8,94 PB 8,68
7 Pauliina Rutanen PyhäsU 24.2.17 8,87 PB
8,87 PB 7,88 7,88 7,05
8 Riia Tuominen PyhäsU 28.11.17 8,07 PB
8,07 PB 7,98 6,18 7,69
9 Linda Hirvonen JoensKa 15.8.16 5,82 PB
5,39 PB 5,82 PB 5,35 5,27
10 Vilja Myller PyhäsU 1.7.17 5,55 PB
5,29 PB 4,05 5,55 PB 5,26