Pohjois-Karjalan nuoret juoksijat esittävät vahvaa kuntoa sunnuntaina Hannes Junior Games -kisojen toisena kilpailupäivänä.
Miesten ja M17-sarjojen voittoon juoksivat Katajan tämän kauden kuopiolaisvahvistukset 19-vuotias Juho Savolainen (2,02,91) ja 17-vuotias Otto Vilpponen (2.02,42). Savolaisen aika on hänen ulkoratojen ennätyksensä.
15-vuotiaiden poikien 2000 metrillä peräti kolme maakunnan juoksijaa alitti SM-kisarajan. PyU:n Väinö Kontkanen oli kisan neljäs, Kiihtelysvaaran 14-vuotias Valtteri Mäkelä viides ja Liperin Taimen Eemeli Hirvonen kuudes.
Myös tyttöjen sarjassa rajan alle paineltiin kahden tytön voimin. Kakkoseksi juoksi Polvijärven Urheilijoiden Eevi Kettunen ja neljäs oli KiiU:n 14-vuotias Aada Rautiainen.
Noora Hukka pe-aikaan
Suomen tilaston kärkisijoille neljänneksi juoksi Katajan Noora Hukka, joka sijoittui 11-sarjassa 1000 metrillä kakkoseksi uudella pe-ajalla 3.25,01. Hänen omissa nimissään ollut viimevuotinen 10- ja 11-vuotiaiden ennätys koheni vajaalla sekunnilla.
Miesten keihäässä Pyhäselän Urheilijoiden Patrik Torn, 23, avasi kilpailukautensa voittoon kantaneella kiskaisulla 69,12 ennen Sami Reunasta (67,74) ja viime vuonna yli 77 metriä heittänyttä Taneli Juutista (67,53). Patrikin ennätys on vuosi sitten Turussa heitetty 72,72.
Lieksan Urheilijoiden Eero Mauro, 15, rutisti 300 metrin ennätyksensä aikaan 37,15, jolla nousi Suomen tilastokakkoseksi. SM-rajan alle pyyhälsi myös Katajan Olivia Panhelainen, 14, hopeajallaan 43,21, joka on hänen oma ennätyksensä.
Korkeushypyn voittoon ponnistivat Outokummun Partion Ville Keronen 13-vuotiaissa ja Katajan Eeli Mustonen 15-vuotiaissa. Kummankin voittotulos oli 150.
Liperin Taimen Martta Muuttoranta jatkoi voittoputkeaan 13-vuotiaiden kuulan ykkössijallaan lukemin 9,17.
Teksti ja kuva: Eero Könönen
—————————————————