Pyhäselän heittohyppypäivien toisena kilpailupäivänä Hammaslahden kentällä päästiin herkuttelemaan lukuisilla Pohjois-Karjalan kesän kärkituloksilla ja useilla Suomen tilaston kärkipään noteerauksilla.
Piirinennätyksettä ei jääty toisenakaan päivänä, sillä Joensuun Katajan Oona Majoinen ponkaisi 12-vuotiaiden 3-loikan pe-lukemat 10.19, joilla yltää Suomen tilaston kolmoseksi.
13-vuotiaiden poikien keihäässä kiskaistiin kahden pojan voimin saman tilaston 12-sarjan sijoille kaksi ja kolme: PyU:n Niklas Hyvönen heitti 49.67 ja Tuupovaaran Aku Parviainen 47.35.
Hyvönen on jahdannut koko kauden Katajan Timo Suomalaisen jo 41 vuoden ikäistä pe-tulosta 51.54.
Myös Hyvösen kuulatulos 11.41 yltää valtakunnan tilaston kakkoseksi, kuten 11-vuotiaiden tyttöjen voittajan, Kärkölän Tiina Järvisen pukkaus 10.75.
Miesten keihään ykköseksi heitti Pyhäselän 20-vuotias Ville Kamppuri tuloksella 63.68. 15-vuotiaiden poikien sarjassa SM-viitonen, Maaningan Eetu Korhonen kiskaisi kelpo lukemat 60.37 ja tyttöjen 13-sarjassa Lieksan Milla Martikainen tilaston kakkoseksi oikeuttavan tuloksen 42.02.
Jo avauspäivänä kunnostautunut Parikkalan 12-vuotias Tara Saikkonen ylsi sekä kuula- että keihästuloksillaan 38.86 ja 11.41 Suomen tilaston kakkossijalle.
Katajan Aatu Holopainen ponkaisi 11-vuotiaiden 3-loikassa tilastokolmoseksi lukemin 9.48 ja Pyhäselän SM-pronssipojan Ville Halosen kuula kaarsi taas pitkälle 16.01:een.
3-loikan parasta antia olivat Oona Majoisen pe:n lisäksi Katajan Roope Reposen, 20, oma ennätys 13.50 ja Pyhäselän Jimi Huuhon, 14, tilastokuutoseksi nouseva tulos 11.81.
15-vuotiaiden tyttöjen kuulassa PyU:n Pinja Hulkko, 14, rikkoi 15-vuotiaiden SM-rajan tuloksellaan 10.25.
Eero Könönen
—————-
Pyhäselkä
Pyhäselän XV heittohyppypäivät, 2. päivä, lämpötila +17, aurinkoista:
M keihäs
1. Ville Kamppuri PyU 63,68
2. Tero Nokka Kuopion Reipas 62,89
3. Ville Miettinen JuuU 60,08
4. Henri Korhonen Maaningan Mahti 59,36
5. Johannes Holopainen Pyhtään Yritys 55,46
6. Arttu Kekäläinen Kuopion Reipas 54,32
M 3-loikka:
1. Roope Reponen JoKa 13,50 (+1,9)
M17 kuula
1. Ville Halonen PyU 14,40
M17 keihäs
1. Tino Mäkelä PyU 49,17
N17 kuula
1. Pinja Pennanen MuRi 9,41
2. Jenni Nuutinen PyU 9,22
3. Heidi Keronen OravisU 8,07
N17 3-loikka
1. Heidi Keronen OravisU 9,50 (+2,5), 9.42 (-0,1)
P15 3-loikka
1. Jimi Huuho PyU 11,81 (+0,9)
P15 kuula
1. Ville Halonen PyU 16,01
2. Eetu Korhonen Maaningan Mahti 13,71
3. Jimi Huuho PyU 10,32
4. Paavo Pennanen MuRi 8,57
P15 kuula/joukkue
1. PyU (Ville Halonen, Jimi Huuho) 26,33
P15 keihäs
1. Eetu Korhonen Maaningan Mahti 60,37
2. Paavo Pennanen MuRi 29,34
T15 3-loikka
1. Riina Kettunen LieksU 9,80 (0,0)
2. Jenna Riikonen JoKa 9,64 (+0,2)
3. Tuuli Turunen TuupovU 8,21 (-1,4)
4. Peppi Ahponen PyU 7,61 (-0,9)
T15 kuula
1. Pinja Hulkko PyU 10,25
2. Riina Kettunen LieksU 9,22
T15 keihäs
1. Riina Kettunen LieksU 32,86
2. Peppi Ahponen PyU 27,39
3. Tuuli Turunen TuupovU 26,35
P13 3-loikka
1. Miro Tanninen JoKa 9,61 (-0,2)
2. Juha Karjunen PyU 9,43 (+0,6)
3. Sakari Vallius JoKa 9,29 (0,0)
P13 3-loikka
1. JoKa (Tanninen, Vallius) 18,68
P13 kuula
1. Niklas Hyvönen PyU 11,41
2. Aku Parviainen TuupovU 9,42
3. Ville Kolu PyU 9,39
4. Jere Rouvinen PyU 8,73
5. Miro Tanninen JoKa 8,71
6. Juha Karjunen PyU 8,26
7. Sakari Vallius JoKa 7,95
P13 kuula/joukkue
1. PyU 1 (Hyvönen, Kolu) 20,80
2. PyU 2 (Karjunen, Rouvinen) 16,95
3. JoKa (Tanninen, Vallius) 16,66
P13 keihäs
1. Niklas Hyvönen PyU 49,67
2. Aku Parviainen TuupovU 47,35
3. Paavo Pakarinen JoKa 41,62
4. Sakari Vallius JoKa 36,40
5. Miro Tanninen JoKa 36,15
6. Juha Karjunen PyU 34,82
7. Ville Kolu PyU 34,70
P13 keihäs/joukue
1. PyU (Hyvönen, Karjunen) 84,14
2. JoKa (Pakarinen, Vallius) 78,02
T13 3-loikka
1. Oona Majoinen JoKa 10,19 (+0,2), P-K:n pe, T12
2. Satu Liimatta LieksU 9,76 (0,0)
3. Tara Saikkonen ParikkU 9,65 (+0,9)
4. Jasmina Venäläinen PyU 9,61 (+2,5), 9,42, -0,9
5. Milla Martikainen LieksU 8,62 (-0,6)
6. Karla Könönen PyU 8,38 (+1,9)
7. Maria Sotikov PyU 8,04 (+0,5)
8. Hanna Toivanen JuuU 7,78 (-2,5)
9. Pilvi Turunen TuupovU 7,73(+2,3), (7,31; -0,4)
T13 3-loikka/joukkue
1. LieksU (Liimatta, Martikainen) 18,24
2. PyU (Venäläinen, Könönen) 17,99
T13 kuula
1. Tara Saikkonen ParikkU 11,41
2. Hanna Toivanen JuuU 9,57
3. Milla Martikainen LieksU 9,28
4. Netta-Noora Lappalainen PyU 8,88
5. Riina Palviainen LieksU 8,54
6. Sini Lehikoinen PyU 8,40
7. Lotta Martikainen LieksU 8,00
8. Reetta Naumanen Outokummun Partio 6,84
9. Karla Könönen PyU 6,26
10. Pilvi Turunen TuupovU 6,07
T13 kuula/joukkue
1. LieksU (M.Martikainen, Palviainen) 17,63
2. PyU (Lappalainen, Lehikoinen) 17,18
T13 keihäs
1. Milla Martikainen LieksU 42,02
2. Tara Saikkonen ParikkU 38,86
3. Riina Palviainen LieksU 29,69
4. Heta Kettunen LieksU 28,22
5. Hanna Toivanen JuuU 25,57
6. Sini Lehikoinen PyU 25,32
7. Reetta Naumanen OutokP 24,26
8. Lotta Martikainen LieksU 23,37
9. Netta-Noora Lappalainen PyU 21,75
T13 keihäs/joukkue
1. LieksU 1 (M.Martikainen, Kettunen) 65,13
2. LieksU 2 (Palviainen, L. Martikainen) 49,45
3. PyU (Lehikoinen, Lappalainen) 46,85
P11 3-loikka
1. Aatu Holopainen JoKa 9,48
2. Lassi Valta PyU 8,37
3. Miska Koistinen JoKa 8,14
4. Tarmo Laitinen PyU 7,50
5. Niklas Kuusela KiiU 7,07
6. Eeli Kinnunen JoKa 7,01
P11 3-loikka
1. JoKa (Holopainen, Koistinen) 17,62
2. PyU (Valta, Laitinen) 15,72
P11 kuula
1. Eeli Kinnunen JoKa 7,76
2. Lassi Valta PyU 7,49
3. Roni Lehikoinen PyU 7,46
4. Antti Kolu PyU 7,09
5. Aatu Holopainen JoKa 6,93
6. Roope Maaninka PyU 6,11
7. Tarmo Laitinen PyU 5,25
P11 kuula/joukkue
1. JoKa (Kinnunen, Holopainen) 14,69
2. PyU 1 (Lehikoinen, Kolu) 14,55
3. PyU 2 (Valta, Maaninka) 13,15
P11 keihäs
1. Antti Kolu PyU 33,29
2. Eeli Kinnunen JoKa 30,82
3. Lassi Valta PyU 25,46
4. Aleksi Haukka JuuU 23,49
5. Tarmo Laitinen PyU 22,37
6. Roope Maaninka PyU 21,78
P11 keihäs/joukkue
1. PyU 1 (Kolu, Valta) 58,75
2. PyU 2 (Laitinen, Maaninka) 43,72
T11 3-loikka
1. Anni Huovinen PyU 8,40
2. Sofia Raatikainen PyU 8,28
3. Reetta Ryynänen MuRi 8,25
4. Iitu Oksman JuuU 7,42
5. Sara-Sofia Hyvönen PyU 7,30
6. Ida-Josefina Ilvonen JuuU 7,16
7. Sanni Toivanen JuuU 7,08
8. Sofia Veikanmaa JuuU 7,03
9. Asta Riikonen PolvU NM
T11 3-loikka/joukkue
1. PyU (Huovinen, Raatikainen) 16,57
2. JuuU 1 (Oksman, Ilvonen) 14,58
3. JuuU 2 (Veikanmaa, Toivanen) 14,01
T11 kuula
1. Tiina Järvinen Kärkölän Kisa-Veikot 10,75
2. Anni Huovinen PyU 8,07
3. Janna Huuho PyU 7,81
4. Reetta Ryynänen MuRi 7,02
5. Sanni Toivanen JuuU 6,99
6. Sara-Sofia Hyvönen PyU 6,48
7. Sofia Raatikainen PyU 6,20
8. Ida-Josefina Ilvonen JuuU 5,89
9. Cindy Ahponen PyU 5,62
T11 kuula/joukkue
1. PyU 1 (Huovinen, Huuho) 15,88
2. JuuU (Ilvonen, Toivanen) 12,88
3. PyU 2 (Hyvönen, Raatikainen) 12,68
T11 keihäs
1. Minttu Turunen Kuopion Reipas 26,99
2. Anni Huovinen PyU 23,07
3. Asta Riikonen PolvU 22,61
4. Sara-Sofia Hyvönen PyU 19,47
5. Sanni Toivanen JuuU 19,19
6. Reetta Ryynänen MuRi 18,33
7. Sofia Raatikainen PyU 17,38
8. Ida-Josefina Ilvonen JuuU 15,00
9. Cindy Ahponen PyU 14,96
10. Elina Valta PyU 14,37
11. Tiina Järvinen Kärkölän Kisa-Veikot 13,96
T11 keihäs/joukkue
1. PyU 1 (Huovinen, Hyvönen) 41,29
2. JuuU (Ilvonen, Toivanen) 34,19
3. PyU 2 (Raatikainen, Ahponen) 32,34
P9 kuula
1. Topi Parviainen TuupovU 8,64
2. Juho Hyttinen JuuU 5,51
3. Heikki Kolu PyU 3,28
P9 keihäs
1. Topi Parviainen TuupovU 28,82
2. Juho Hyttinen JuuU 16,09
3. Heikki Kolu PyU 9,87
T9 kuula
1. Mira Saikkonen ParikkU 5,33
2. Netta Martikainen LieksU 4,10
3. Titta Martikainen LieksU 3,81
4. Sara Martikainen PyU 3,60
5. Ida-Liina Hyvönen PyU 3,20
T9 kuula/joukkue
1. LieksU (N.Martikainen, T. Martikainen) 7,91
2. PyU (S. Martikainen, Hyvönen) 6,80
T9 keihäs
1. Mira Saikkonen ParikkU 16,17
2. Netta Martikainen LieksU 11,81
3. Sara Martikainen PyU 9,27
4. Ida-Liina Hyvönen PyU 8,96
5. Titta Martikainen LieksU 6,63
T9 keihäs/joukkue
1. LieksU (N. Martikainen, T. Martikainen) 18,44