MARKUS KOKKONEN MOUKAROI KULTAA
Markus Kokkonen moukaroi ylivoimaiseen suomenmestaruuteen Lappeenrannassa lauantaina alkaneissa 19-vuotiaiden SM-kilpailuissa.
Ensimmäistä vuottaan 19-vuotiaissa kilpailevan Markuksen voittoheitto 71.44 jäi vain 22 senttiä hänen EM-Rietissä heittämästään ennätyksestä.
Hopealle heitti Noormarkun Nopsan Waltteri Lahtinen tuloksella 67.97 ja pronssia otti Tampereen Pyrinnön Joni Syrjälä lukemin 64.63.
Suomenmestaruus on Markukselle ensimmäinen, sillä viime vuonna hän sijoittui 17-vuotiaiden SM-kisoissa hopealle ja vuonna 2011 hän oli 16-sarjan pronssilla.
Jo Markuksen avausheitto kantoi 70.91, toinen oli yliastuttu. Kolmannella syntyi tulos 68.86, jolla silläkin olisi voitettu mestaruus. Paras tulos syntyi neljännellä kierroksella. Viides kierros tuotti tuloksen 67.40 ja kuudes 67.63:
– Hyvin lähtivät heitot tänään. Nyt pitää kiirehtiä kuulapaikalle, kertoi puhelimitse tavoitettu suomenmestari, joka kilpaili vielä samana päivänä klo 14.10 alkaneessa kuulafinaalissa.
PyU:sta kilpaili lauantaina myös keihäsmies Ville Kamppuri, joka selviytyi kahdeksanneksi parhaana 12 parhaan heittäjän sunnuntaina heitettävään finaaliin.
Kovatasoisessa karsinnassa peräti kolme heittäjää rikkoi 70 metrin rajan. Kärkeen kiskaisi Jami Kinnunen (73.73) ennen Toni Kuuselaa ja Taneli Juutista. Villen tulos oli 25 heittäjän karsinnassa 61.72.
Markus kuulan kahdeksanneksi
Markus jatkoi hyviä suorituksiaan sivulajissaan kuulassa, jossa hän sijoittui kahdeksanneksi omalla ennätyksellään 14.58. Kuivasjärven Auran Matti Sivonen voitti kisan huipputuloksella 19.22. Laihian Lujan Teijo Kööpikkäkin työnsi yli 18 metriä.
Eero Könönen
——-
Yleisurheiluhistoriaa viiden vuoden takaa:
Viisi vuotta sitten v. 2008 käydyn Mega-sarjan Vattenfall-finaalin 13-vuotiaiden moukarin voitti ylivoimaisesti Noormarkun Nopsan Waltteri Lahtinen. Markus sijoittui kakkoseksi 14 metriä jääneenä.
Nyt osat ovat vaihtuneet ja Markus on ajanut Waltterin ohi…
Vihti 30.8.2008
Vattenfall-finaalin P13 moukari:
1. Waltteri Lahtinen NoormNo 59,49
2. Markus Kokkonen PyhäsU 45,74
3. Jukka-Pekka Tuomela TeuvRi 38,33
4. Matti Annala KauhWi 31,03
5. Teemu Pusa HankasHa 28,49
6. Markus Saarinen NakkVire 28,00
7. Aarne Ahvenainen SaarijPu 27,59
8. Jori Kosonen KerimU 26,35
9. Henrik Damlin IFVom 25,52
10. Väinö Salomäki AlajA 19,95
11. Axel Biström SjundeåIF 16,13
12. Victor Lövsund IFÅsarna 15,56