MARKUS KOKKONEN RIETIN EM-KISOJEN KAHDEKSAS
Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen ylsi hienosti pistesijalle, 8:nneksi Rietin 19-vuotiaiden EM-kisojen moukarifinaalissa omalla ennätyksellään 71.66.
Korkeammatkaan sijat eivät olleet kaukana, sillä pronssia heittänyt Italian Marco Bortolato heitti vain 1,77 metriä pitemmälle. Kärkikaksikko Valeriy Pronkin (78.34) Venäjältä Bence Pasztor (77. 35) Unkarista oli omilla metriluvuillaan. Suomen toinen finaaliedustaja Waltteri Lahtinen sijoittui 10:nneksi tuloksella 67.32.
Vuoden alaikäisenä 19-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Kokkonen heitti kaikkien aikojen parhaan sarjansa, sillä kuudesta heitosta kolme kantoi yli 70 metrin.
Ennen Rietin kisoja hän oli saanut vain kerran yli 70-metrisen kaaren. Toiseksi pisin heitto 70.28 tuli ensimmäisellä kierroksella ja myös neljäs kiskaisu kantoi rajan yli lukemiin 70.04.
Kokkosta valmentava Sakari Tiainen odotti suojatilta pitkää kaarta jo Hammaslahdessa käydyssä Sepon keihäskisassa, jossa Kokkonen rikkoikin ensimmäisen kerran 70 metrin rajan (71.52).
Pyhäselän Niittylahdesta kotoisin oleva Kokkonen on harrastanut yleisurheilua 7-vuotiaasta asti.
Nuorempana hän osallistui aktiivisesti myös hiihtokilpailuihin ja on saavuttanut SM-mitaleja myös kuulantyönnössä 16- ja 17-vuotiaiden sarjoissa vuosina 2011-2012.
Markus Kokkonen venyi komeasti kauden tärkeimmässä kilpailussaan Rietissä, sillä hän ponkaisi Euroopan tilaston 16. sijalta ensiksi 9:ntenä finaaliin ja siellä vielä sijan korkeammalle.
12 finaaliheittäjästä vain Unkarin Pasztor ja Islannin 7:nneksi sijoittunut Hilmar Örn Jonsson (71.85) pystyivät heittämään Kokkosen lailla oman ennätyksensä.
Aki Parviaisella PyU:n paras sijoitus
Markus Kokkosen seuraava kilpailu on ensi viikonloppuna Vaasassa, jossa hän lähtee parantelemaan miesten moukarin omaa ennätystään 62.50 ja tavoittelemaan jopa kahdeksan heittäjän finaalipaikkaa.
Pyhäselän Urheilijoiden edellinen arvokisojen pistesija on vuodelta 2007, kun Kai Räsänen heitti 17-vuotiaiden MM-kisojen moukarin 5:nneksi.
Kaikkien aikojen paras saavutus on vuodelta 1992, kun Aki Parviainen heitti 19-vuotiaiden keihään MM-kultaa Etelä-Korean Soulissa. Ari Pakarinen sijoittui miesten MM-kisojen keihään viitoseksi Stuttgartissa vuonna 1993.
Eero Könönen
————————-
Finaaliheittäjien oma ennätys/finaalitulos:
Valeriy Pronkin RUS 80.70/78.34
Özkan Baltaci TUR 77.81/77.35
Bence Pasztor HUN 75.74/73.43
Mihail Anastasakis GRE 75.40/72.44
Marco Bortolato ITA 73.94/73.43
Alexander Larsson SWE 73.60/66.55
Simon Lang GER 72.86/72.81
Markus Kokkonen FIN 71.52/71.66
Pablo Gonzales ESP 70.36/67.20
Hilmar Örn Jonsson ISL 70.18/71.85
Jörgen Olse Austnes NOR 71.88/70.11
Waltteri Lahtinen FIN 69.23/67.32