Laura ja Jussi Karkkulainen menestyivät SM-maastoissa

Laura (21) ja Jussi (17) Karkkulainen selviytyivät kumpikin hienosti 20 parhaan joukkoon sunnuntaina Vantaan Hakunilassa pidetyissä SM-maastoissa.

Laura lähti rohkeasti kärkijoukkoihin 22-vuotiaiden naisten kilpailussa ja oli vielä ensimmäisen 2 km:n kierroksen jälkeen kuuden parhaan joukossa, mutta joutui lopulta taipumaan pistesijoilta eli kahdeksan parhaan joukosta sijalle 11. Pistesijaan jäi matkaa 12 sekuntia ja voittajalle, Kristiina Mäelle Laura hävisi vajaat 1,5 minuuttia.

Yhtä vahvasti lähti myös velipoika Jussi matkaan ja taisteli 87 juoksijan kilpailussa 19:nneksi. Viimeisen pistesijan (6.) otti Joensuun Katajan Jiri Karjalainen, joka voitti Jussia 39 sekuntia. Mestariksi juoksi Kuopion Reippaan Samu Mikkonen, jolle Jussi hävisi 4 kilometrin matkalla minuutin ja 11 sekuntia.

PyU olisi saanut kohtuullisen joukkueen myös 17-vuotiaiden naisten sarjaan, mutta Jouni Tarvaisen valmennettavat Jasmin ja Janita Tukiainen sekä 14-vuotias Jenni Nuutinen jättivät SM-kisan väliin, mutta osallistuvat viikon päästä Lykynlammella pidettäviin pm-maastoihin. Kolmikko osallistunee samalla joukkueella myös heinäkuussa Joensuussa pidettävien SM-viestien 3 x 800 metrille.

Eero Könönen

————————

SM-maastot, Vantaa:

M17 4 km
1. Mikkonen Samu Kuopion Reipas ry 12:29
2. Raitanen Topi Sjundeå IF 12:44 +14
3. Ryynänen Robin Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 12:47 +18
4. Ihamäki Antti Alajärven Ankkurit 12:54 +24
5. Holopainen Vili Kuopion Reipas ry 12:55 +25
6. Karjalainen Jiri Joensuun Kataja 13:02 +32
7. Hussa Samuli Haapaveden Urheilijat 13:10 +40
8. Tenhunen Miika Nivalan Urheilijat 13:14 +45
9. Moilanen Pauli Lapin Lukko 13:19 +49
10. Puputti Tuomas IF Raseborg 13:21 +51
11. Bengs Jesper IF Femman 13:24 +54
12. Liipo Arttu Oulun Pyrintö 13:26 +56
13. Kuukka Anton Tampereen Pyrintö 13:28 +59
14. Lahtinen Topi Tampereen Urheilijat -38 13:29 +59
15. Ojanaho Olli Lapin Lukko 13:32 +1:03
16. Lehto Tomi Espoon Tapiot 13:34 +1:04
17. Rahkola Mikko Lapin Lukko 13:36 +1:06
18. Antikainen Pekka Kaarinan Ura 13:37 +1:08
19. Karkkulainen Jussi Pyhäselän Urheilijat 13:41 +1:11
20. Suominen Eemeli IF Raseborg 13:43 +1:13
21. Kettunen Okko Karhulan Katajaiset 13:43 +1:14
22. Hänninen Sami Kuopion Reipas ry 13:44 +1:15
23. Sevelius Emil Porvoon Urheilijat 13:46 +1:16
24. Lönnström Emil Porvoon Urheilijat 13:50 +1:20
25. Hirvonen Mikko Kuopion Reipas ry 13:54 +1:25
26. Salmenkylä Anton Helsingin Kisa-Veikot 13:56 +1:26
27. Heinonen Eero Turun Urheiluliitto 13:59 +1:30
28. Ibrahim Ahmed Helsingfors IFK 14:00 +1:30
29. Hagi Liibaan Espoon Tapiot 14:05 +1:36
30. Julkunen Aaro Forssan Salama 14:08 +1:39
31. Visala Teemu Valkeakosken Haka 14:09 +1:40
32. Hopeasalo Lassi Teivo Stayers 14:12 +1:42
33. Sipilä Turo Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 14:12 +1:43
34. Kellokoski Tuomas Seinäjoen Seudun Urheilijat 14:13 +1:43
35. Heiskanen Sami Kenttäurheilijat-58 14:13 +1:44
36. Mielonen Lauri Kuopion Reipas ry 14:18 +1:48
37. Salopelto Atso Imatran Urheilijat 14:19 +1:50
38. Nikander Markus Länsi-Uudenmaan Urheilijat 14:22 +1:52
39. Uussaari Erik Uudenkaupungin Kenttäkarhut 14:26 +1:56
40. Moilanen Lasse Pudasjärven Urheilijat 14:26 +1:56
41. Mäki Lauri Kauhavan Wisa 14:27 +1:57
42. Pyssysalo Anton Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 14:28 +1:59
43. Vorselman Samuel Helsingin Kisa-Veikot 14:31 +2:01
44. Tulonen Benjamin IF Raseborg 14:31 +2:02
45. Piiroinen Pekka Mikkelin Kilpa-Veikot 14:38 +2:08
46. Joukas Oskari Yläneen Kiri 14:38 +2:09
47. Lahtinen Vesa Länsi-Uudenmaan Urheilijat 14:39 +2:09
48. Kankainen Miika Helsingfors IFK 14:41 +2:11
49. Johansson Philip Gamlakarleby IF 14:44 +2:14
50. Heiskanen Aku Jäppilän Urheilijat 14:47 +2:17
51. Åström Hugo IK Falken 14:48 +2:19
52. Linnaila Casper Porvoon Urheilijat 14:48 +2:19
53. Jeskanen Juuso Karhulan Katajaiset 14:49 +2:19
54. Stenberg Jonathan Helsingfors IFK 14:49 +2:19
55. Koskela Arimo Jyväskylän Kenttäurheilijat 14:51 +2:21
56. Vuorinen Elias Turun Urheiluliitto 14:56 +2:26
57. Luoma Eetu Toholammin Urheilijat 14:56 +2:26
58. Hänninen Santeri Kuopion Reipas ry 14:56 +2:27
59. Turunen Arttu Vantaan Salamat 15:00 +2:30
60. Alanenpää Janne Aavasaksan Urheilijat 15:00 +2:31
61. Lehtinen Antti Karhulan Katajaiset 15:01 +2:31
62. Lindberg Mikko Someron Esa 15:03 +2:34
63. Akbari Rahmat Turun Urheiluliitto 15:08 +2:39
64. Toivanen Elmeri IF Raseborg 15:15 +2:46
65. Pietilä Henry Kenttäurheilijat-58 15:22 +2:52
66. Heikkinen Joni Oulun Pyrintö 15:27 +2:57
67. Ulmanen Niklas Vantaan Salamat 15:28 +2:59
68. Mohamud Hamza Helsingfors IFK 15:31 +3:01
69. Niemi Jere Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 15:32 +3:02
70. Niskanen Risto Vantaan Salamat 15:33 +3:03
71. Tallbacka Anton Helsingfors IFK 15:40 +3:10
72. Ylönen Sakari Oulun Pyrintö 15:42 +3:13
73. Kannisto Eetu Teivo Stayers 15:44 +3:14
74. Uusitalo Tuomas Espoon Tapiot 15:46 +3:16
75. Uusitupa Antti Turun Urheiluliitto 15:48 +3:19
76. Engblom Casimir Helsingfors IFK 15:49 +3:19
77. Forss Jon Tampereen Urheilijat -38 15:49 +3:19
78. Heimonen Aleksi Tampereen Urheilijat -38 15:58 +3:28
79. Malmi Joona Helsingin Kisa-Veikot 16:01 +3:31
80. Kahilainen Otto Kenttäurheilijat-58 16:22 +3:52
81. Sarasmaa Valtteri Espoon Tapiot 16:23 +3:54
82. Eklund Andreas Helsingfors IFK 16:48 +4:18
83. Kramm Alexei Vantaan Salamat 17:17 +4:47
84. Siltanen Lauri Helsingfors IFK 18:17 +5:47
Lehtonen Oskari Nurmijärven Yleisurheilu DNF
Leinonen Olli Kenttäurheilijat-58 DNF
Suleiman Abdillahi Turun Toverit DNF

N22 4 km
1. Mäki Kristiina Lahden Ahkera 13:49
2. Laitinen Vilma Turun Urheiluliitto 13:57 +7
3. Rantanen Viivi Nummen Kipinä 13:59 +9
4. Richardsson Camilla Vasa IS 14:11 +21
5. Kuivisto Sara Porvoon Urheilijat 14:15 +25
6. Välimäki Ilona Uudenkaupungin Kenttäkarhut 14:37 +47
7. Mäkäräinen Venla Kuopion Reipas ry 14:55 +1:05
8. Ilmoni Rafaela Helsingfors IFK 15:04 +1:14
9. Eriksson Zenitha IF Nykarlebynejden 15:09 +1:20
10. Ruostekoski Anni IF Länken 15:12 +1:22
11. Karkkulainen Laura Pyhäselän Urheilijat 15:16 +1:26
12. Pirkola Leena Kaipolan Vire 15:31 +1:41
13. Hokkanen Pihla Savonlinnan Riento 15:33 +1:43
14. Rintala Ida Nokian Urheilijat 15:52 +2:02
15. Laakkonen Mari Pudasjärven Urheilijat 15:55 +2:05
16. Rahkola Hennariikka IF Länken 16:03 +2:13
17. Silvennoinen Emma Turun Urheiluliitto 16:07 +2:17
18. Horn Nora Porvoon Urheilijat 16:09 +2:19
19. Mattila Roosa-Maria Turun Urheiluliitto 16:16 +2:26
20. Hellström Lilian IF Länken 16:17 +2:27
21. Hulkkonen Johanna Kenttäurheilijat-58 16:22 +2:32
22. Huostila Anna Oriveden Ponnistus 16:28 +2:38
23. Laitinen Taru Savonlinnan Riento 16:30 +2:40
24. Peltomäki Elli Siikaisten Sisu 16:33 +2:44
25. Ala-Pöntiö Johanna Kälviän Tarmo 16:35 +2:45
26. Westerlund Ina Helsingfors IFK 16:36 +2:47
27. Kuusela Tuija Lavian Kisa 16:40 +2:50
28. Hirvonen Eveliina Turun Urheiluliitto 16:49 +2:59
29. Söderström Mikaela Porvoon Urheilijat 17:08 +3:19
30. Kumlin Elise Viipurin Urheilijat 17:16 +3:26
31. Rönkkö Minna Vieremän Koitto 17:18 +3:29
32. Hakala Emma Helsingfors IFK 17:22 +3:32
33. Reijula Mimi Lahden Ahkera 17:26 +3:36
34. Monto Jonna Savonlinnan Riento 17:28 +3:38
35. Virtanen Niina Lahden Ahkera 17:36 +3:46
36. Saarnio Janina Turun Urheiluliitto 17:44 +3:54
37. Hyvärinen Anni Turun Urheiluliitto 17:56 +4:06
38. Selin Jessica Helsingfors IFK 18:11 +4:22
Haapaniemi Hele Espoon Tapiot DNF
Harju Suvi Tampereen Pyrintö DNF