Pm-hallien päätöspäivän kilpailuihin osallistui PyU:sta vain kaksi urheilijaa: Niko Tahvanainen voitti miesten 60 metrin aidat ennätystään hipovalla ajalla 8,52 ja Kuisma Karvinen sijoittui 17-vuotiaiden korkeushypyn kakkoseksi tuloksella 155.
Niko osallistui myös miesten 200 metrin juoksuun ja voitti avauserässä selvästi sekä Niko Nymanin että Markku Pitkäsen. Maaliviivan kohdalla oleva valolamppu kuitenkin sammui juuri ratkaisevalla hetkellä, eikä erän juoksijoille saatu aikoja.
Nyman ja Pitkänen juoksivat kisan uudelleen vajaan tunnin kuluttua, ja paransivat aikojaan. Niko jätti toisen juoksun väliin, eikä näin saanut lainkaan tulosta. Nikon loppuaika lienee ollut ensiksi juostussa erässä noin 23,50.
Ks. video 200 metrin erästä, jossa Niko juoksee voitoon.
Joensuu 10.2.2013
M 200m
1 Ville Kiviniemi Kuopion Reipas ry 22,85
2 Sami Kääriäinen Varkauden Kenttä-Veikot 23,15
3 Niko Nyman Valtimon Vasama 23,30
4 Markku Pitkänen Kuopion Reipas ry 23,37
PyU:n Niko Tahvanainen voitti avauserässä Niko Nymanin ja Markku Pitkäsen, mutta erän juoksijoille ei saatu aikoja maaliviivalampun sammuttua. Nyman ja Pitkänen juoksivat eränsä uudelleen ja saivat tulokset.
M 800m
1 Teemu Ruippo Joensuun Kataja 2.00,41
2 Arto Rokkonen Lieksan Visa 2.20,84
M 3000m
1 Joonas Lehtinen Turun Urheiluliitto 8.30,03
2 Juuso Metsälä Joensuun Kataja 9.07,63
3 Jukka Rahkonen Polvijärven Urheilijat 9.27,41
4 Miika Miljuhin Polvijärven Urheilijat 10.18,26
5 Esko Lintunen Sulkaman Kipinä 10.39,08
6 Jouko Martikainen Joensuun Kataja 14.01,67
Sakari Hukka Polvijärven Urheilijat DNS
Joni Jäntti Savonlinnan Riento DNS
N19 3000m
1 Viivi Lankinen Sotkamon Jymy 12.32,57
M 60m aj
1 Niko Tahvanainen Pyhäselän Urheilijat 8,52
2 Ville Sirviö Polvijärven Urheilijat 9,83
3 Atso Vänskä Lieksan Urheilijat 10,38
Juhani Ryynänen Juuan Urheilijat DNS
M korkeus
1 Atso Vänskä Lieksan Urheilijat 186
Ville Sirviö Polvijärven Urheilijat DNS
M seiväs
Tuomas Outinen Taipalsaaren Kisa NH
M 3-loikka
Mika Purmonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet DNS
N 200m
1 Milla Heiskanen Iisalmen Visa 26,15
2 Aino Mikkola Kuopion Reipas ry 26,74
Maarit Kiiskinen Lieksan Urheilijat DNS
N 800m
1 Pihla Hokkanen Savonlinnan Riento 2.20,46
2 Jonna Monto Savonlinnan Riento 2.22,23
3 Maria Miettinen Leppävirran Viri 2.28,16
N 3000m
Jaana Honkanen Joensuun Kataja DNS
N 60m aj
Maarit Kiiskinen Lieksan Urheilijat DNS
N korkeus
1 Laura Kumpula Joensuun Kataja 170
M19 200m
1 Maxim Blau Sulkavan Urheilijat -41 24,44
M19 800m
1 Maxim Blau Sulkavan Urheilijat -41 2.04,44
2 Olli Heiskanen Savonlinnan Riento 2.04,82
3 Santeri Silvennoinen Joensuun Kataja 2.05,27
M19 60m aj
1 Kari Paakkunainen Joensuun Kataja 8,71
M19 korkeus
1 Jesse Huttunen Savitaipaleen Urheilijat 189
M19 3-loikka
1 Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 14,20
N19 200m
1 Susanna Juvakka Lappeenrannan Urheilu-Miehet 26,45
2 Hertta Heikkinen Lieksan Urheilijat 26,53
3 Susan Väisänen Varpaisjärven Vire 26,98
4 Elisa Nieminen Imatran Urheilijat 27,59
N19 800m
1 Elli Luukkanen Savonlinnan Riento 2.21,90
2 Jutta Heikkinen Lieksan Urheilijat 2.34,37
N19 3000m
1 Viivi Lankinen Sotkamon Jymy 12.32,57
N19 60m aj
1 Hertta Heikkinen Lieksan Urheilijat 9,06
2 Jutta Heikkinen Lieksan Urheilijat 9,20
3 Susan Väisänen Varpaisjärven Vire 9,33
4 Elisa Nieminen Imatran Urheilijat 9,74
N19 korkeus
1 Jutta Heikkinen Lieksan Urheilijat 167
2 Hanna Riihelä Leppävirran Viri 163
3 Hertta Heikkinen Lieksan Urheilijat 159
4 Saara Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 150
N19 3-loikka
1 Milla Mikkanen Kuopion Reipas ry 11,56
M17 200m
Erä 1:
1 Mikko Ryhänen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 24,56
2 Ville Hyttinen Kuopion Reipas ry 25,36
3 Arttu Tyystjärvi Imatran Urheilijat 25,57
Oskari Lakka Lappeenrannan Urheilu-Miehet DNS
Erä 2:
1 Joona Klemi Lappeenrannan Urheilu-Miehet 24,37
2 Jani Laakkonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 25,43
Valtteri Lukin Iisalmen Visa DNS
Antti Koskinen Joensuun Kataja DNS
Yhdistetyt tulokset:
1 Joona Klemi Lappeenrannan Urheilu-Miehet 24,37
2 Mikko Ryhänen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 24,56
3 Ville Hyttinen Kuopion Reipas ry 25,36
4 Jani Laakkonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 25,43
5 Arttu Tyystjärvi Imatran Urheilijat 25,50
M17 800m
1 Jiri Karjalainen Joensuun Kataja 2.00,05
2 Vili Holopainen Kuopion Reipas ry 2.00,06
3 Iiro Surkka Jyväskylän Kenttäurheilijat 2.08,42
4 Mikko Hirvonen Kuopion Reipas ry 2.11,20
5 Anton Saravirta Lappeenrannan Urheilu-Miehet 2.16,23
6 Arttu Simanainen Joensuun Kataja 2.21,12
Samu Mikkonen Kuopion Reipas ry DNS
Sami Hänninen Kuopion Reipas ry DNS
M17 60m aj
1 Riku Rundelin Varkauden Kenttä-Veikot 8,59
2 Väinö Tuomisto Parikkalan Urheilijat 9,12
Antti Koskinen Joensuun Kataja DNS
M17 korkeus
1 Väinö Tuomisto Parikkalan Urheilijat 186
2 Kuisma Karvinen Pyhäselän Urheilijat 155
M17 seiväs
1 Pietari Outinen Taipalsaaren Kisa 360
M17 3-loikka
1 Riku Rundelin Varkauden Kenttä-Veikot 13,73
2 Arttu Tyystjärvi Imatran Urheilijat 12,90
3 Ville Hyttinen Kuopion Reipas ry 12,62
N17 200m
Erä 1:
1 Reetta Liikanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 28,33
2 Sophia Blau Sulkavan Urheilijat -41 28,92
Aliisa Luukkainen Savonlinnan Riento DNS
Erä 2:
1 Jannika Heiskanen Varkauden Kenttä-Veikot 28,21
2 Sara Hänninen Kuopion Reipas ry 28,55
3 Johanna Sairanen Savonlinnan Riento 28,81
Erä 3:
1 Vilma Mainio Jyväskylän Kenttäurheilijat 26,96
2 Ellinoora Karvinen Savonlinnan Riento 27,76
Senni Salminen Imatran Urheilijat DNS
Yhdistetyt tulokset:
1 Vilma Mainio Jyväskylän Kenttäurheilijat 26,96
2 Ellinoora Karvinen Savonlinnan Riento 27,76
3 Jannika Heiskanen Varkauden Kenttä-Veikot 28,21
4 Reetta Liikanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 28,33
5 Sara Hänninen Kuopion Reipas ry 28,55
6 Johanna Sairanen Savonlinnan Riento 28,81
7 Sophia Blau Sulkavan Urheilijat -41 28,92
Aliisa Luukkainen Savonlinnan Riento DNS
Senni Salminen Imatran Urheilijat DNS
N17 800m
1 Laura Decrette Kuopion Reipas ry 2.31,34
2 Sophia Blau Sulkavan Urheilijat -41 2.36,51
3 Emilia Raatikainen Kuopion Reipas ry 2.47,42
Annika Luukkainen Savonlinnan Riento DNS
Elina Kärkkäinen Kuopion Reipas ry DNS
N17 60m aj
1 Sanna Jaatinen Joensuun Kataja 9,00
2 Laura Ollikainen Varkauden Kenttä-Veikot 9,31
3 Vilma Mainio Jyväskylän Kenttäurheilijat 9,49
4 Iida Kokko Joensuun Kataja 9,68
5 Henna Sallinen Savonlinnan Riento 9,72
6 Jannika Heiskanen Varkauden Kenttä-Veikot 10,44
Annika Luukkainen Savonlinnan Riento DNS
N17 korkeus
1 Annika Sorsa Imatran Urheilijat 158
2 Jenni Komulainen Sotkamon Jymy 155
3 Ellinoora Karvinen Savonlinnan Riento 152
4 Henna Sallinen Savonlinnan Riento 148
5 Iida Kokko Joensuun Kataja 140
Annika Luukkainen Savonlinnan Riento DNS
N17 seiväs
1 Laura Ollikainen Varkauden Kenttä-Veikot 335
2 Susanna Seppänen Varkauden Kenttä-Veikot 300
3 Mari Joronen Simpeleen Urheilijat 260
4 Johanna Seppänen Varkauden Kenttä-Veikot 240
5 Niina Ollikainen Varkauden Kenttä-Veikot 230
N17 3-loikka
1 Senni Salminen Imatran Urheilijat 12,12
2 Annika Sorsa Imatran Urheilijat 10,98
3 Jessica Miettinen Kuopion Reipas ry 10,86
4 Niina Kettunen Joensuun Kataja 10,74
5 Jenni Komulainen Sotkamon Jymy 10,45
6 Iida Kokko Joensuun Kataja 10,39
7 Johanna Sairanen Savonlinnan Riento 10,29
8 Aliisa Luukkainen Savonlinnan Riento 9,58