Kesän 2012 kilpailukausi on jo käynnistynyt. Pohjois-Karjalan tilastokirja ei ole kuitenkaan vielä virallisesti ilmestynyt, mutta tälle sivustolle on koottu tärkeitä, tähän mennessä tiedossa olevia kisoja PyU:n näkökulmasta.
YLEISURHEILUKESÄ 2012
Tärkeitä päivämääriä:
1) KILPAILUT PYHÄSELÄSSÄ:
Pyhäselän Urheilijat järjestää nuorten yleisurheilukisoja pitkin kesää. Mukaan voi tulla, vaikka ei vielä kuulukaan seuraan. Uusia innokkaita yleisurheilijanalkuja toivotaan runsaasti mukaan.
Toukokuussa on jo pidetty kahdet iltakisat (10.5. ja 17.5.). Lisäksi oli Sepon moukarikisa Niittylahden kentällä (19.5.) ja Malmijuoksu järjestettiin jo huhtikuussa. Mahdollisista kisojen siirroista ilmoitetaan PyU:n nettisivuilla (www.pyhaselanurheilijat.fi) tai Karjalaisen seurapalstalla. Lasten vanhempia toivotaan mukaan toimitsijatehtäviin.
To 10.5. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
To 17.5. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
Ti 29.5. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
To 7.6. Hammaslahdessa klo 18 (pm-ratakävelyt nuorille ja aikuisille)
To 21.6. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
To 5.7. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
To 26.7. Hammaslahdessa klo 18 (nuorten tuloskisat)
Ke 15.8. Hammaslahdessa klo 17.30 (Poppi-kisat)
To 30.8. Hammaslahdessa klo 17.30 (Naumasen kisat)
La-Su 8. 9.9. Hammaslahdessa klo 12 (IX heitto-hyppypäivät)
To 13.9. Hammaslahdessa klo 17.30 (nuorten tuloskisat)
Lisäksi Hammaslahden kentällä mahdollisia pienempiä tuloskokeita ja harjoituskisoja, joista saat tietoa PyU:n nettisivuilta (www.pyhaselanurheilijat.fi/ajankohtaista). Osa kisoista saatetaan siirtää Kiihtelysvaaran kentälle. Siirrosta ilmoitetaan PyU:n netti- ja facebook-sivulla.
Luvassa on myös nuorisotiimin vetämä URHEILUKOULU kesäkuun ajan 6 – 12-vuotiaille Niittylahden ja Reijolan kouluilla sekä Hammaslahden urheilukentällä ma 4.6. alkaen. Tarkemmat ilmoitukset seinillä, koulutiedotteissa sekä PyU:n nettisivuilla. Tied. Katri Mäntylä, p. 040 826 9589. Lisäksi runsaasti muuta harjoitustoimintaa. Kysele Hanna Sarkkiselta, p. 050 401 2163, Eero Könöseltä, p. 050 530 6794, Seppo Räsäseltä, p. 050 494 6952 tai Jouni Tarvaiselta, p. 044 3420588.
2) VATTENFALL-SEURACUP:
Vattenfall-cup on tämänkin kesän yksi tärkeimmistä 11-17-vuotiaiden nuorten kilpailuista, jossa on kaksi osakilpailua Pohjois-Karjalassa sekä lisäksi valtakunnallinen loppukilpailu.
Ma 18.6. Lieksassa, 1.piirifinaali klo 17.30
M17: 800m, seiväs, keihäs
N17: 800m, seiväs, keihäs
P15: 300m, 100m aj, 3-loikka, moukari
T15: 300m, 80m aj, 3-loikka, moukari
P13: 200m, 60m aj, pituus, kuula
T13: 200m, 60m aj, pituus, kuula
P11: 150m, 60m aj, korkeus, kuula
T11: 150m, 60m aj, korkeus, kuula
Lisäksi: T/P11 4x600m (2 tyttöä ja 2 poikaa) T/P13 4x600m (2 tyttöä ja 2 poikaa) T/P15 4x800m (2 tyttöä ja 2 poikaa) ja 11-, 13- ja 15-vuotiaiden sarjoissa on myös 1000 metrin kilpakävely. Kilpailija saa olla tyttö tai poika.
Vattenfall-seuracupin toinen osa ke 8.8. klo 17.30 Kiihtelysvaarassa. PyU ja KiiU järjestävät.
T/P11: 60 m, 1000 m, pituus, kiekko ja 4 x 50 m viesti
T/P13: 60 m, 1000 m, korkeus, keihäs ja 4 x 100 m viesti
T/P15: 100 m, 2000 m, seiväs, kuula ja 4 x 100 m viesti
N/M17: 100/110 m aj, kolmiloikka ja kuula
La 1.9. 5000 1000 asukkaan kuntien seurojen valtakunnallinen finaali Saarijärvellä, Keski-Suomessa (järj. Saarijärven Pullistus), PyU oli vuosi sitten ykkösenä Vihdissä pidetyssä finaalissa.
Valtakunnallisen finaalin lajit 2012:
T/P11: 60 m, 1000 m, pituus, keihäs
T/P13: 60 m aj, 1000 m, korkeus, moukari
T/P15: 100 m, 2000 m, seiväs, kuula
N/M17: 300 m, pituus, kuula
Sukkulaviesti 16 x 60 m
3) PIIRINMESTARUUSKILPAILUT (M/N, M/N17-19 ja T/P9-15):
To 7.6. Ratakävelyt, kaikki sarjat, Hammaslahti klo 18
Ma 11.6. Viestit, kaikki sarjat, Joensuu klo 18
9. 10.7. Moniottelut, kaikki sarjat, Outokumpu klo 16
La-su 28. 29.7. 9-15-vuotiaiden huipentuma, Lieksa klo 11
La-su 28. 29.7. miesten ja naisten pm-kisat, Lieksa klo 11
17-19-vuotiaiden pm-kisat, päivämäärä ja järjestäjä vielä avoin
6.9. pm-kymppi, Lieksa klo 18
4) MUITA KISOJA P-KARJALASSA, lisää kisoja tulossa kilp.kalenteriin (ks. myös SUL:n kilpailukalenteri ja sieltä haun kautta Pohjois-Karjala):
02.06. kans Kataja Games Joensuu
05.06. pk Itätuulen juoksucup 2 Joensuu
06.06. pk Luokittelukisat Outokumpu
06.06. pk Luokittelukisat Lieksa
07.06. pk LETE-luokittelut
13.06. pk PoU:n SeuraCup 1/3
14.06. pk Vasaman luokittelut Valtimo
17.06. pk Veteraanikansalliset Joensuu
20.06. pk Luokittelukisat Lieksa
28.06. pk LETE-luokittelut
30.06. pk Hannun Keihäskisa Outokumpu
04.07. pk Luokittelukisat Outokumpu
04.07. pk Vauhti Kasit Outokumpu
05.07. pk Vasaman luokittelut Valtimo
07.-08.07. nk IV PKO Junior Games Joensuu
11.07. pk PoU:n SeuraCup 2/3 Polvijärvi
11.07. pk Luokittelukisat Lieksa
18.07. pk Lieksan moukarikisa Lieksa
24.07. pk Itätuulen juoksucup 3/3
26.07. pk Vasaman luokittelut Valtimo
02.08. pk LETE-luokittelut Juuka
06.08. pk Luokittelukisat Outokumpu
15.08. pk Luokittelukisat Lieksa
15.08. pk PoU:n SeuraCup 3/3 Polvijärvi
03.09. pk Luokittelukisat Outokumpu 31.08.
Ks. kisat tarkemmin www.pokary.org tai hanki kilp.kalenteri Pokaryn toimistolta Rantakadulta. Kilp.kalenterista selviävät ilmoittautumis- ym. tarkemmat tiedot kilpailuista.
6) SM-KISOJA ja muita tärkeitä kisoja maakunnan ulkopuolella:
YOUTH ATHLETIC GAMES HELSINGISSÄ 24. 27.6.2012. Ilmoittaudu mukaan neljän päivän reissulle 125 eurolla. Hintaan kuuluvat mm. ruokailut, majoitus kouluilla, kisamateriaali ja EM-kisalippu keskiviikoksi (27.6.). Ks. tarkemmin PyU:n nettisivut ja ilmoittaudu viim. 8.6. Kisamatka tehdään pohjoiskarjalaisten yhteiskyydillä.
14.-15.07. SM SM-viestit Pori
11.-12.08. SM SM M/N19 Kauhajoki
11.-12.08. SM SM M/N22 Mikkeli
17.-19.08. SM SM M/N15,14 Vaasa
17.-19.08. SM SM M/N17,16 Espoo
23.-26.08. SM Kalevan kisat Lahti
07.-09.09. SM SM-moniottelut Turku, Raisio
14.10. SM SM-maraton Vantaa 06.10. 23:59
7) KUNNIAKIERROS HAMMASLAHDEN URHEILUKENTÄLLÄ TO 31.5. KLO 18.30:
Osallistu Pyhäselän Urheilijoiden yleisurheilujaoston järjestämälle Kunniakierrokselle joko kerääjänä tai tukijana. Ehdit vielä mukaan kyselemällä keruulomakkeita joko Päivi Varikselta, p. 050 564 4959 tai Eero Könöseltä, p. 050 530 6794. Ja sitten vaan Hammaslahden kentälle klo 18.30 lomakkeet mukana!!! Kokoon saadut varat käytetään nuorten yleisurheilijoiden hyväksi ja on ERITTÄIN TÄRKEÄTÄ, että mahdollisimman monta kantaa kortensa kekoon. Jos et pääse mukaan tapahtumapäivänä, voit postittaa lomakkeet joko Päiville tai Eerolle. Toivottavasti sinäkin olet mukana!
Stipendiurheilijoille kunniakierroskeruuvelvoitteena on vähintään 200 euron keruutulos.
Kun keräät Kunniakierrokseen, et tarvitse tehdä muuta kuin kysyä tukijan nimen ja summan listaan. Laskut lähetetään myöhemmin tukijoille Helsingistä käsin.
8) YLEISURHEILUPASSI:
Olethan muistanut maksaa tämänvuotisen yleisurheilupassin (= kilpailulupa ja vakuutus koko vuodeksi). Passin hinta on 6 euroa (7-vuotiaat ja nuoremmat), 10 euroa (8 – 13-vuotiaat) ja 20 euroa (14-vuotiaat ja vanhemmat). Tied. Juha Miettinen, p. 050 547 4384 tai Eero Könönen, p. 050 530 6794
9) KILPAILUASU JA SEURAN VERKKARIT:
Tilaa PyU:n yleisurheilun UUSI KILPAILUASU (shortsit ja paita) ja PyU:n verryttely- tai tuulipuku. Kysy Juha Piiroinen: 040 593 3091.
10) LISÄTIETOJA KILPAILUISTA:
Lähempiä tietoja muista kilpailuista ja kaikesta muustakin yleisurheiluun liittyvästä: Eero Könönen, p. 050 530 6794, Katri Mäntylä, 040 826 9589, Hanna Sarkkinen, p. 050 401 2163, Jouni Tarvainen, p. 044 3420588 tai Päivi Varis, p. 0400 191 446. Kysele myös piirin KILPAILUKALENTERIA joko Eerolta tai suoraan Pohjois-Karjalan YU:n toimistosta Petri Maskoselta, p. 050 545 9506. Tule mukaan Pyhäselän Urheilijain vireään yleisurheilutoimintaan. Edessä on vilkas kilpailukesä monine kivoine tapahtumineen.
Reijolassa 23. toukokuuta 2012 Eero Könönen
PyU/Yleisurheilu/kilp.pääll. ja yu-jaoston puheenjohtaja
eero.kononen@luukku.com, 050 530 6794