PyU:n Kunniakierrokselta iso jytky
Pyhäselän Urheilijain Kunniakierros tuotti ”ison jytkyn”, sillä kokonaistulos 33 674 euroa nousi koko valtakunnan tämän vuoden seuratilaston kakkoseksi pohjanmaalaisen IK Falkenin (43 000) jälkeen. Keskiviikon hellesäässä (+26) käyty tapahtuma keräsi Hammaslahden kentälle parikymmentä juoksijaa.
Kovan tuloksen pääarkkitehtinä oli neljän vuoden tauon jälkeen Kyösti Kakkonen, jonka tulos oli 13 300 euroa.
Joensuun Katajan puheenjohtajana tätä nykyä toimiva Kakkonen keräsi yhteensä 26 600 euroa, joka potti jaetaan PyU:n ja Katajan kanssa puoliksi. Kyösti nousee kahdelle seuralle keräämällään kokonaissummalla koko Suomen henkilökohtaisen tilaston ykköseksi.
Muitakin suurkerääjiä
Myös muu PyU:n väki oli hienosti mukana, vaikka monen stipendi- ja nuoren urheilijan panosta kokonaispotin nostamiseksi odotettiin tänäkin vuonna turhaan:
– Kunniakierros on vuoden tärkein varainhankintatapahtuma, johon kaikkien seuraihmisten toivottaisiin osallistuvan edes pienellä panoksella, PyU:n Kunniakierrospäällikkö Päivi Varis kertoi.
PyU:n muita suurkerääjiä olivat yleisurheilujaoston puheenjohtaja Eero Könönen 6374 euron potilla, Ari Mononen 5000 eurolla sekä Juha Piiroinen 3550 eurolla. Könösen keruulistoilla oli kaikkiaan 107 tukijaa.
Jyväskylässä tätä nykyä asustava Henry Huusko keräsi Asko-isänsä avustuksella samoin kiitettävän tuloksen 1000 euroa. Vähintään 500 euroon pääsivät lisäksi PyU:n puheenjohtaja Maija Törmänen (500) sekä pikajuoksijat Juulia Hirvonen (550) ja Niko Tahvanainen (500).
Kunniakierroksessa kuntoillaan tasan tunnin ajan joko juoksemalla tai kävelemällä. PyU:n tapahtuman kovin liikunnallinen suoritus oli vasta 8-vuotiaan Karla Könösen 27 kierrosta ja 100 metriä, josta kertyi kokonaismatkaksi 9550 m. Aikuisjuoksijoista lähes 30 kierrosta saivat kasaan Juha Piiroinen ja Seija Weeman.
Tapahtumaa oli seuraamassa myös Pohjois-Karjalan kunniakierrospäällikkö Jouni Hyttinen, joka iloitsi PyU:n noususta huippulukemiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kokonaispotista lohkeaa osa myös piirille eli Pohjois-Karjalan yleisurheilun toimintaan.
Eero Könönen
PS. ks. kuvia Kunniakierroksesta PyU:n facebook-sivuilta
—————–
PyU:n epäviralliset keruutulokset, tilanne 8.6. klo 23
Kokonaistulos 33 674 euroa
Keruulistoja voi vielä toimittaa joko Päivi Varikselle tai Eero Könöselle
1. Kyösti Kakkonen 13 300 euroa
2. Eero Könönen 6374 euroa
3. Ari Mononen 5000 euroa
4. Juha Piiroinen 3550 euroa
5. Henry Huusko 1000 euroa
6. Juulia Hirvonen 550 euroa
7. Niko Tahvanainen 500 euroa
8. Maija Törmänen 500 euroa
9. Päivi Varis 484 euroa
10. Kai Räsänen 320 euroa
11. Patrik Torn 320 euroa
12. Jasmin Tukiainen 300 euroa
13. Janita Tukiainen 280 euroa
14. Krista Varis 280 euroa
15. Laura Karkkulainen 225 euroa
16. Markus Kokkonen 200 euroa
17. Pihla Miettinen 200 euroa
18. Hannu Holopainen 100 euroa
19. Otso Miettinen 100 euroa
20. Karla Könönen 81 euroa
21. Timo Hoikkala 10 euroa
——————————–
SEUROJEN ILMOITTAMAT BRUTTOTULOKSET 2011, Päivitetty 8.6. klo 22
Järjestämättä on vielä useita tapahtumia:
Top 100:
1. IK Falken 43.125 (föreningsrekord)
2. Pyhäselän Urheilijat 33.294
3. IF Åland 30.803 (föreningsrekord)
4. IF Raseborg 27.304 (föreningsrekord)
5. Nurmijärven Yleisurheilu 26.108 (seuraennätys)
6. IF Nykarlebynejden 25.382 (föreningsrekord)
7. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 24.765 (seuraennätys)
8. Kristiinan Urheilijat 20.260
9. IF Drott 16.557
10. Vasa IS 12.021 E
11. Lauttakylän Luja 11.650
12. HIFK- Friidrott 10.900
13. Vehmaan Kiisto 10.150 (seuraennätys)
14. Teuvan Rivakka 10.126
15. Sjundeå IF 10.050
16. Keiteleen Nuju 10.014 (seuraennätys)
17. Lovisa Tor 9.820
18. Leppävirran Viri 9.470 (seuraennätys)
19. Ylivieskan Kuula 9.300
20. Laihian Luja 9.078
21. Nokian Urheilijat 9.000
22. Ingå IF 8.926 (föreningsrekord)
23. Vieremän Koitto 8.750 (seuraennätys)
24. Kosken Kaiku 8.650 (seuraennätys)
25. Lieksan Urheilijat 8.608
26. Kestilän KIsa-Veikot 8.050 (seuraennätys)
27. Laitilan Jyske 7.800
28. Forssan Salama 7.250
29. Turun Urheiluliitto 7.100
30. Tammelan Ryske 7.053 (seuraennätys)
31. Pargas IF 6.900
32. IF Åsarna 6.871
33. Ruoveden Pirkat 6.600
34. Jalasjärven Jalas 6.415
35. Alajärven Ankkurit 6.370
36. Hartolan Voima 6.335
37. Kaustisen Pohjan-Veikot 6.110
38. Tenala IF 6.000
39. Orimattilan Jymy 6.000
40. Raution Kisailijat 5.916 (seuraennätys)
41. Noormarkin Nopsa 5.650
42. Urjalan Urheilijat 5.500
43. Kuusamon Eräveikot 5.500
44. Sonkajärven Pahka 5.248
45. Töysän Veto 5.208
46. Vehkalahden Veikot 5.200
47. IF VOM 5.125
48. Kangasniemen Kalske 5.100
49. Oriveden Ponnistus 5.005
50. Esbo IF 4.980
51. Lappajärven Veikot 4.921
52. Sysmän Sisu 4.917
53. Varkauden Kenttä-Veikot 4.748
54. Karkkilan Pojat 4.652 (seuraennätys)
55. Virtain Urheilijat 4.600
56. Pielaveden Alku 4.520
57. Lappeenrannan Urheilumiehet 4.240
58. Malax IF 4.222
59. Haapaveden Urheilijat 4.100
60. Sibbo-Vargarna 4.100
60. Lapin Veikot 4.000
61. Pudasjärven Urheilijat 4.000
62. Parikkalan Urheilijat 3.941
63. Kaipolan Vire 3.919
64. IF Femman 3.885
65. Perhon Kiri 3.816
66. Iitin Pyrintö 3.761
67. Larsmo IF 3.722
68. Parkanon Urheilijat 3.700
69. Raahen Vesa 3.650
70. Espoon Tapiot 3.500
71. Padasjoen Yritys 3.181
72. Outokummun Partio 3.147
73. Aavaksan Urheilijat 3.133
74. Merikarvian Into 3.100
75. Maaningan Mahti 3.018
76. Kalvitsan Urheilijat 3.000
77. Haapajärven Kiilat 3.000
78. Ruoveden Ryhti 2.900
79. Reisjärven Pilke 2.805
80. Borgå Akilles 2.800
81. Otanmäen Teräs 2.688
82. Pielaveden Sampo 2.578
83. Rantsilan Raikas 2.520
84. Tervon Urheilijat 2.508
85. Kuopion Sisu-Veikot 2.505
86. Liperin Taimi 2.500
87. Toivakan Rivakka 2.500
88. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 2.500
89. Posion Pyrintö 2.500
90. Polvijärven Urheilijat 2.500
91. Suomussalmen Rasti 2.469
92. Paltamon Urheilijat 2.392
93. Varpaisjärven Vire 2.360
94. Viipurin Urheilijat 2.350
95. Ilmajoen Kisailijat 2.290
96. Soinin Sisu 2.254
97. Kaavin Kaiku 2.200
98. Punkaharjun Urheilijat 2.082
99. IF Pernå-Kamraterna 2.050 (seuraennätys)
100. Perniön Urheilijat 2.040