Markus Kokkonen heitti 15-vuotiaiden moukarin neljänneksi 14-15-vuotiaiden SM-yleisurheilukisojen avauspäivänä Helsingin Eläintarhan kentällä. Hänen tuloksensa 60.50 jäi pronssille heittäneestä Jani Pihkasta 85 senttiä.
Tänä kesänä Markus on heittänyt 62.61, jolla tuloksella olisi nyt otettu pronssia. PyU:n toinen heittäjä Sami Harinen jäi ensimmäisessä arvokisassaan ilman tulosta, joten PyU ei saanut myöskään tulosta parikilpailuun.
Meri ja Tuuli Kettunen heittivät 15-vuotiaiden keihään joukkuehopeaa ja myös Hilla Miettinen ja Saara Pölönen olivat pisteillä, neljäntenä. Henkilökohtaisessa kisassa Meri oli 14:s tuloksella 35.89 ja Tuuli 20:s 34.58. Hillan sijoitus oli 22:nen ja Saaran 26:s. Meri olisi kesän parhaallaan, hieman yli 40-metrisellä sijoittunut kovatasoisessa kisassa 8:nneksi.
15-vuotiaiden seipäässä Hilla Miettinen sijoittui 18:nneksi tuloksella 225.
Ks. myös JUTTUPÖRSSI
P15 Moukari, Loppukilpailu: 1) Waltteri Lahtinen Noormarkun Nopsa 73,05, 2) Marko Järvinen Petäjäveden Petäjäiset 72,08, 3) Jani Pihkanen Someron Esa 61,35,4) Markus Kokkonen Pyhäselän Urheilijat 60,50, 5) Fredrik Fröberg Sjundeå IF 59,78, 6) Jukka-Pekka Tuomela Teuvan Rivakka 59,27, 7) Joni Syrjälä Tampereen Pyrintö 52,75, 8) Mikko Mäenpää Kauhajoen Karhu 47,77, 9) Mika Kammer Hangon Hyrskyt 44,47, 10) Eetu Heiniluoma Karijoen Tappara 44,37, 11) Martti Klemelä Urjalan Urheilijat 43,25, 12) Jani Viljakka Valkeakosken Haka 42,04, 13) Kevin Sjögård Kristiinan Urheilijat 40,91, 14) Miika Kari Esbo IF 37,59, 15) Markus Polvi Ylivieskan Kuula 36,25, 16) Sebastian Lindstedt Sjundeå IF 35,46, 17) Otto Sammalisto Esbo IF 33,83, 18) Joonas Haaro Kristiinan Urheilijat 31,49, 19) Matias Wiro Noormarkun Nopsa 30,45, 20) Ilari Lahtinen Someron Esa 25,97, Sami Harinen Pyhäselän Urheilijat NM, Taneli Kantanen Viipurin Urheilijat NM.
T15 Keihäs: 1) Anu Poutanen Nakkilan Vire 47,78, 2) Matleena Nenonen Ruoveden Pirkat 43,77, 3) Jenni Vuori Someron Esa 43,58, 4) Laura Korte Raision Kuula 42,33, 5) Amanda Räty Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 41,27, 6) Birgitta Ollandt IF Nykarlebynejden 41,07, 7) Tiina Vuohijoki Harjavallan Jymy 40,63, 8) Satu Tossavainen Tampereen Pyrintö 40,07, 9) Petra Tuorila Himangan Urheilijat 39,12, 10) Linda Kaukonen Kuopion Sisu-Veikot 38,47, 11) Annika Kantola Seinäjoen Seudun Urheilijat 36,95, 12) Heli Seppänen Kestilän Kisa-Veikot 36,92, 13) Heidi Hietala Kannonkosken Kiho 36,62, 14) Meri Kettunen Pyhäselän Urheilijat 35,89, 15) Saara Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 35,83, 16) Silja Rantala Helsingin Kisa-Veikot 35,59, 17) Riikka Autio Lappajärven Veikot 35,05, 18) Henna Lehti Porin Yleisurheilu 34,94, 19) Nina Soininen Nakkilan Vire 34,89, 20) Tuuli Kettunen Pyhäselän Urheilijat 34,58, 21) Saija Suikkanen Nurmijärven Yleisurheilu 33,09, 22) Hilla Miettinen Pyhäselän Urheilijat 32,78, 23) Heidi Siekkinen Pihtiputaan Tuisku 32,37, 24) Henna-Riikka Hautamäki Palosaaren Urheiluseura 32,15, 25) Tia Karhu Karhulan Katajaiset 31,44, 26) Saara Pölönen Pyhäselän Urheilijat 30,94, 27) Katariina Huppunen Nurmijärven Yleisurheilu 27,78, 28) Sonja Saarnio Raision Kuula 24,61, Viivi Kuismanen Helsingin Kisa-Veikot NM.
T15 Seiväs: 1) Enna Hassinen Oulun Pyrintö 340, 2) Milla Siekkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat 325, 3) Venla Laiho Laitilan Jyske 310, 4) Jutta Ylitalo Hämeenlinnan Tarmo 310, 5) Essi Mälkiä Lahden Ahkera 310, 6) Julia Uutela Helsingin Kisa-Veikot 305, 7) Vendela Nylund Vasa IS 300, 8) Michelle Renlund IF Femman 295, 9) Essi Hunnakko Kuortaneen Kunto 285, 10) Kaislakerttu Järvelä Soinin Sisu 285, 11) Silja Sippola Kauhavan Wisa 275, 12) Siiri Ijäs Hämeenlinnan Tarmo 265, 13) Hanna Rintala Noormarkun Nopsa 255, 14) Liisa Koskinen Karhulan Katajaiset 240, 15) Eveliina Kasula Vahdon Tuisku 240, 16) Fanny Lindahl IF Femman 240, 17) Gabriela Kosonen Tampereen Pyrintö 225, 18) Hilla Miettinen Pyhäselän Urheilijat 225, 19) Laura Ala-Aho Noormarkun Nopsa 225, 20) Elli Heino Lieksan Urheilijat 225, 21) Fanny Piuva Tampereen Urheilijat -38 210, 22) Janina Soimaniemi Tampereen Urheilijat -38 190, 23) Emilia Hahne Tampereen Urheilijat -38 170, Linda Sillanmäki Helsingin Kisa-Veikot NH.
———-
AVAUSPÄIVÄN KAIKKI TULOKSET:
Helsinki/E, 15- ja 14-v. SM-kilpailut 20.8.2010
P15 200 m aj -2,7
1. Jerri Råman 1995 Helsingin Kisa-Veikot 26,66
2. Kristoffer Olin 1995 Raision Kuula 27,85
3. Markku Haavisto 1995 Kosken Kaiku 27,92
4. Samuel Rautapalo 1995 Viipurin Urheilijat 28,05
5. Aku Leinonen 1995 Rymättylän Soihtu 28,36
6. Jevgeni Aleksandrov 1995 Viipurin Urheilijat/Venäjä 28,48
7. Jaakko Varjonen 1995 Liedon Parma 35,33
Ilari Rautalin 1995 Oulun Pyrintö DQ
Alkuerät
Erä 1 +0,3
1. Samuel Rautapalo 1995 Viipurin Urheilijat 28,21
2. Aku Leinonen 1995 Rymättylän Soihtu 28,44
3. Jere Hölttä 1995 Oulun Pyrintö 28,46
4. Kari Paakkunainen 1995 Joensuun Kataja 28,90
5. Waltteri Myötyri 1995 Nokian Urheilijat 29,99
6. Juhana Eliala 1995 Vihdin Viesti 30,19
Erä 2 +1,9
1. Jerri Råman 1995 Helsingin Kisa-Veikot 27,02
2. Kristoffer Olin 1995 Raision Kuula 28,12
3. Jaakko Varjonen 1995 Liedon Parma 28,32
4. Jani Sjögren 1995 Iitin Pyrintö 28,81
5. Petteri Niemelä 1995 Kalajoen Junkkarit 29,71
6. Lassi Koskinen 1995 Turun Weikot 30,04
Erä 3 +0,5
1. Markku Haavisto 1995 Kosken Kaiku 27,65
2. Jevgeni Aleksandrov 1995 Viipurin Urheilijat/Venäjä 27,83
3. Ilari Rautalin 1995 Oulun Pyrintö 28,18
4. Jonne Vaalanti 1995 Turun Weikot 28,74
5. Jani Sirkka 1995 Oulun Pyrintö 29,03
6. Teemu Toikka 1995 Iitin Pyrintö 29,68
7. Benjamin Rajala 1995 Vasa IS 31,23
P15 Moukari
1. Waltteri Lahtinen 1995 Noormarkun Nopsa 73,05
61,60 73,05 70,97 X 72,42 65,33
2. Marko Järvinen 1995 Petäjäveden Petäjäiset 72,08
71,01 X 70,29 X 68,61 72,08
3. Jani Pihkanen 1995 Someron Esa 61,35
60,25 X 61,35 0,28 61,09 X
4. Markus Kokkonen 1995 Pyhäselän Urheilijat 60,50
60,42 X X X 55,12 60,50
5. Fredrik Fröberg 1995 Sjundeå IF 59,78
X X 59,78 59,31 X 52,89
6. Jukka-Pekka Tuomela 1995 Teuvan Rivakka 59,27
53,97 55,31 58,28 X 59,27 X
7. Joni Syrjälä 1995 Tampereen Pyrintö 52,75
46,09 50,70 48,54 X 49,21 52,75
8. Mikko Mäenpää 1995 Kauhajoen Karhu 47,77
47,77 46,68 43,77 X 46,97 45,96
9. Mika Kammer 1995 Hangon Hyrskyt 44,47
38,96 44,47 40,21
10. Eetu Heiniluoma 1995 Karijoen Tappara 44,37
X 44,37 X
11. Martti Klemelä 1995 Urjalan Urheilijat 43,25
X 38,72 43,25
12. Jani Viljakka 1995 Valkeakosken Haka 42,04
42,04 41,35 X
13. Kevin Sjögård 1995 Kristiinan Urheilijat 40,91
40,91 X X
14. Miika Kari 1995 Esbo IF 37,59
37,59 X 37,09
15. Markus Polvi 1995 Ylivieskan Kuula 36,25
X X 36,25
16. Sebastian Lindstedt 1995 Sjundeå IF 35,46
X 33,94 35,46
17. Otto Sammalisto 1995 Esbo IF 33,83
32,24 X 33,83
18. Joonas Haaro 1995 Kristiinan Urheilijat 31,49
31,49 X X
19. Matias Wiro 1995 Noormarkun Nopsa 30,45
X 30,45 X
20. Ilari Lahtinen 1995 Someron Esa 25,97
X 25,55 25,97
Sami Harinen 1995 Pyhäselän Urheilijat NM
X X X
Taneli Kantanen 1995 Viipurin Urheilijat NM
X X X
Joukkuekilpailu
1. Noormarkun Nopsa 103,50
Waltteri Lahtinen 73,05 1
Matias Wiro 30,45 19
2. Sjundeå IF 95,24
Fredrik Fröberg 59,78 5
Sebastian Lindstedt 35,46 16
3. Someron Esa 87,32
Jani Pihkanen 61,35 3
Ilari Lahtinen 25,97 20
4. Kristiinan Urheilijat 72,40
Kevin Sjögård 40,91 13
Joonas Haaro 31,49 18
5. Esbo IF 71,42
Miika Kari 37,59 14
Otto Sammalisto 33,83 17
P15 3000 m kävely
1. Markus Kyrölä 1995 Lempäälän Kisa 14.49,24
2. Mikko Pöllänen 1995 Nurmijärven Yleisurheilu 18.13,99
3. Markus Närvänen 1995 Lempäälän Kisa 19.40,30
Joukkuekilpailu
1. Lempäälän Kisa 34.29,54
Markus Kyrölä 14.49,24 1
Markus Närvänen 19.40,30 3
P14 200 m aj -0,6
1. Joel Lapinlampi 1996 Turun Urheiluliitto 26,54
2. Ville Aarnivala 1996 Nokian Urheilijat 28,09
3. Jere Posti 1996 Oulun Pyrintö 28,15
4. Jimi Råman 1996 Helsingin Kisa-Veikot 28,22
5. Leevi Räikkönen 1996 Janakkalan Jana 28,78
6. Petteri Heinonen 1996 Kangasalan Urheilijat -68 29,06
7. Oskar Niva 1996 Espoon Tapiot 29,12
Victor Fagerholm 1996 Borgå Akilles DNF
Alkuerät
Erä 1 -1,4
1. Jere Posti 1996 Oulun Pyrintö 28,39
2. Jimi Råman 1996 Helsingin Kisa-Veikot 28,42
3. Victor Fagerholm 1996 Borgå Akilles 28,49
4. Oskar Niva 1996 Espoon Tapiot 28,61
5. Lauri Arpiainen 1996 Espoon Tapiot 30,94
6. Elias Saarinen 1996 Tampereen Pyrintö 31,34
7. Sami Hänninen 1996 Kuopion Sisu-Veikot 32,21
Erä 2 -0,4
1. Joel Lapinlampi 1996 Turun Urheiluliitto 27,50
2. Ville Aarnivala 1996 Nokian Urheilijat 28,94
3. Leevi Räikkönen 1996 Janakkalan Jana 28,95
4. Petteri Heinonen 1996 Kangasalan Urheilijat -68 29,27
5. Simon Holmberg 1996 Vasa IS 29,77
6. Markus Palmroth 1996 Tampereen Pyrintö 30,06
7. Topias Koukkula 1996 Kangasalan Urheilijat -68 30,95
P14 Moukari
1. Daniel Ivanoff 1996 Espoon Tapiot 67,18
65,88 67,18 63,59 X 63,80 –
2. Evert Vikman 1996 IF Åsarna 54,49
53,38 54,49 53,02 X X X
3. Juho Porri 1996 Hollolan Urheilijat -46 51,33
45,81 47,62 50,57 51,33 X 49,67
4. Vesa Raussi 1996 Vihdin Viesti 50,11
49,45 50,11 X X X X
5. Aapo Laine 1996 Kristiinan Urheilijat 49,75
X 49,75 X X X X
6. Miro Määttänen 1996 Espoon Tapiot 49,44
40,27 43,68 X 47,20 X 49,44
7. Teemu Lahti 1996 Tervolan Terävä 45,73
45,73 X X X 43,71 X
8. Eelis Keijama 1996 Tapanilan Erä 41,26
39,67 41,26 X 38,96 X X
9. Tuomo Kaurila 1996 Veikkolan Veikot 40,94
40,94 X X
10. Mikael Antola 1996 Espoon Tapiot 39,54
38,18 39,54 38,17
11. Teemu Varjo 1996 Vehmaan Kiisto 38,66
38,66 38,40 X
12. Visa Mäkinen 1996 Veikkolan Veikot 38,43
X 37,55 38,43
13. Henri Haapaniemi 1996 Iitin Pyrintö 36,98
X 36,98 X
14. Henrik Stubb 1996 IK Falken 36,72
36,72 X X
15. Juho Salminen 1996 Hollolan Urheilijat -46 35,28
X 35,28 X
16. Simon Berglund 1996 IF Länken 34,34
X 34,34 X
17. Antti Mäenpää 1996 Kauhajoen Karhu 33,96
X 30,93 33,96
18. Konsta Rytkölä 1996 Iitin Pyrintö 33,49
33,49 32,62 30,97
19. Filip Vigård 1996 IF Åsarna 33,32
33,32 29,65 X
20. Tuomas Huttunen 1996 Vieremän Koitto 32,71
32,71 32,09 X
21. Ville Lehmusvaara 1996 Kalannin Vankka 31,02
31,02 X 29,46
22. Toni Riento 1996 Nakkilan Vire 27,19
27,19 25,78 X
23. Viktor Finnholm 1996 IK Falken 24,45
24,45 X 22,11
24. Zacharias Skullbacka 1996 IF Länken 20,56
X 20,56 X
Markus Saarinen 1996 Nakkilan Vire NM
X X X
Joukkuekilpailu
1. Espoon Tapiot 110,86
Daniel Ivanoff 67,18 1
Miro Määttänen 43,68 7
2. IF Åsarna 87,81
Evert Vikman 54,49 2
Filip Vigård 33,32 19
3. Hollolan Urheilijat -46 85,85
Juho Porri 50,57 3
Juho Salminen 35,28 15
4. Veikkolan Veikot 79,37
Tuomo Kaurila 40,94 9
Visa Mäkinen 38,43 12
5. Iitin Pyrintö 70,47
Henri Haapaniemi 36,98 13
Konsta Rytkölä 33,49 18
6. IK Falken 61,17
Henrik Stubb 36,72 14
Viktor Finnholm 24,45 23
7. IF Länken 54,90
Simon Berglund 34,34 16
Zacharias Skullbacka 20,56 24
P14 3000 m kävely
1. Artturi Oila 1996 Espoon Tapiot 16.27,66
2. Oskari Joukas 1996 Yläneen Kiri 16.34,60
3. Juuso Jeskanen 1996 Karhulan Katajaiset 17.06,04
Elmeri Leinonen 1996 Liedon Parma DNF
Joona Malmi 1996 Helsingin Kisa-Veikot DQ
Ei joukkueita
T14 200 m aj -1,4
1. Katariina Liipo 1996 Oulun Pyrintö 29,09
2. Ella Huovinen 1996 Espoon Tapiot 29,57
3. Vilma Mainio 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 29,67
4. Reetta Kohonen 1996 Porin Yleisurheilu 30,48
5. Lotta Isosaari 1996 Seinäjoen Seudun Urheilijat 30,67
6. Pauliina Pessi 1996 Turun Urheiluliitto 31,03
7. Julia Mäenpää 1996 Seinäjoen Seudun Urheilijat 31,06
8. Sara Jungewelter 1996 Espoon Tapiot 31,57
Alkuerät
Erä 1 -0,5
1. Katariina Liipo 1996 Oulun Pyrintö 29,86
2. Pauliina Pessi 1996 Turun Urheiluliitto 30,63
3. Julia Mäenpää 1996 Seinäjoen Seudun Urheilijat 30,63
4. Aino Heikkilä 1996 Lappeenrannan Urheilu-Miehet 31,11
5. Sofia Junkkari 1996 Karhulan Urheilijat 31,24
6. Noora Hyvärinen 1996 Vammalan seudun Voima 32,60
7. Aino Lahtinen 1996 Nurmijärven Yleisurheilu 32,67
Erä 2 -0,6
1. Ella Huovinen 1996 Espoon Tapiot 30,12
2. Vilma Mainio 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 30,13
3. Reetta Kohonen 1996 Porin Yleisurheilu 30,89
4. Anna Rantala 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 31,65
5. Melissa Virtanen 1996 Tampereen Urheilijat -38 32,07
6. Wilma Grönroos 1996 Turun Urheiluliitto 32,89
7. Milena Kärnä 1996 Länsi-Uudenmaan Urheilijat 33,20
Erä 3 -0,9
1. Lotta Isosaari 1996 Seinäjoen Seudun Urheilijat 30,88
2. Sara Jungewelter 1996 Espoon Tapiot 31,58
3. Emma Koistinen 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 31,64
4. Henriikka Hiilloskorpi 1996 Tampereen Pyrintö 32,32
5. Emilia Rantala 1996 Riihimäen Kisko 32,73
6. Anni Halko 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 32,98
7. Veera Laamanen 1996 Lappeenrannan Urheilu-Miehet 33,09
8. Alma-Sofia Mäkelä 1996 Keravan Urheilijat 33,63
T14 Seiväs
1. Anni Halko 1996 Jyväskylän Kenttäurheilijat 305
250 260 270 275 280 285 290 295 300 305
XXO O O – O O O O XO XO
2. Satu Kähkönen 1996 Siilinjärven Ponnistus 300
240 250 260 270 275 280 285 290 295 300 305
O O XO XO O O XXO O O XO XXX
3. Veera Santikko 1996 Kankaanpään Urheilijat 280
230 240 250 260 270 275 280 285
O O P XO XO O O XXX
4. Jemina Turkia 1996 Karhulan Katajaiset 275
215 230 240 250 260 270 275 280
O O O O O O O XXX
5. Stiina Kaarineva 1996 Lempäälän Kisa 260
215 230 240 250 260 270
O O O O O XXX
6. Susanna Seppänen 1996 Varkauden Kenttä-Veikot 240
200 215 230 240 250
O O O O XXX
6. Kristina Nyholm 1996 Borgå Akilles 240
200 215 230 240 250
O O O O XXX
8. Vilma Mäkelä 1996 Tapanilan Erä 240
200 215 230 240 250
O O O XO XXX
9. Jannika Heiskanen 1996 Varkauden Kenttä-Veikot 230
180 200 215 230 240
O O O XXO XXX
10. Henni Sippola 1996 Kauhavan Wisa 215
180 200 215 230
O O O XXX
11. Roosa Kosonen 1996 Turun Urheiluliitto 200
160 180 200 215
O O O XXX
12. Kaisla Nurmi 1996 Turun Urheiluliitto 200
140 160 180 200 215
O O O XXO XXX
Joukkuekilpailu
1. Varkauden Kenttä-Veikot 470
Susanna Seppänen 240 6
Jannika Heiskanen 230 9
2. Turun Urheiluliitto 400
Roosa Kosonen 200 11
Kaisla Nurmi 200 12
T14 3000 m kävely
1. Sonja Aaltomaa 1996 Helsingin Kisa-Veikot 14.46,17
2. Marianne Viitamaa 1996 Vammalan seudun Voima 16.41,98
3. Elin Lövdal 1996 Vasa IS 16.46,97
4. Annika Silvast 1996 Hankasalmen Hanka 17.38,08
5. Katriina Linnakoski 1996 Nummen Kipinä 18.11,06
6. Karoliina Kivimäki 1996 Lapuan Virkiä 18.47,70
7. Mari Vilska 1996 Parikkalan Urheilijat 19.16,80
8. Sanni Soikkeli 1996 Parikkalan Urheilijat 21.04,34
9. Maija Korpela 1996 Turun Weikot 21.05,48
10. Julia Laine 1996 Turun Weikot 21.22,41
Joukkuekilpailu
1. Parikkalan Urheilijat 40.21,14
Mari Vilska 19.16,80 7
Sanni Soikkeli 21.04,34 8
2. Turun Weikot 42.27,89
Maija Korpela 21.05,48 9
Julia Laine 21.22,41 10
T15 200 m aj 0,0
1. Noora Valvee 1995 Euran Raiku 29,28
2. Venla Valle 1995 Helsingin Kisa-Veikot 29,50
3. Meeri Filppula 1995 Euran Raiku 29,50
4. Annika Silvennoinen 1995 Esbo IF 29,65
5. Enni Hietapelto 1995 Oulun Pyrintö 30,19
6. Vera Suihko 1995 Tampereen Pyrintö 30,19
7. Natalie Uljas 1995 Espoon Tapiot 30,67
Erika Nevanperä 1995 Kalajoen Junkkarit DNS
Alkuerät
Erä 1 +1,3
1. Vera Suihko 1995 Tampereen Pyrintö 30,79
2. Erika Nevanperä 1995 Kalajoen Junkkarit 30,94
3. Sanni Koskela 1995 Tampereen Pyrintö 31,34
4. Ida Ravaska 1995 Veitsiluodon Kisaveikot 31,53
5. Sanni Kallioniemi 1995 Tampereen Pyrintö 32,36
6. Alina Kukkonen 1995 Oulun Pyrintö 33,86
Erä 2 -1,2
1. Meeri Filppula 1995 Euran Raiku 29,37
2. Venla Valle 1995 Helsingin Kisa-Veikot 30,47
3. Natalie Uljas 1995 Espoon Tapiot 30,96
4. Laura Vainionpää 1995 Viipurin Urheilijat 31,78
5. Noora Ylönen 1995 Helsingfors IFK 32,16
6. Juuli Lahti 1995 Hämeenlinnan Tarmo 38,69
Erä 3 -2,7
1. Annika Silvennoinen 1995 Esbo IF 30,10
2. Noora Valvee 1995 Euran Raiku 30,43
3. Enni Hietapelto 1995 Oulun Pyrintö 31,26
4. Nelli Rantanen 1995 Karhulan Katajaiset 31,60
5. Sonja Saarnio 1995 Raision Kuula 32,89
6. Emilia Laatikainen 1995 Oulun Pyrintö 33,61
T15 Seiväs
1. Enna Hassinen 1995 Oulun Pyrintö 340
275 285 295 300 305 310 315 320 325 330 335 340 345
O – O – O O O O O O O XO XXX
2. Milla Siekkinen 1995 Jyväskylän Kenttäurheilijat 325
275 285 295 300 305 310 315 320 325 330
O O O – XO O XO O O XXX
3. Venla Laiho 1995 Laitilan Jyske 310
265 275 285 295 300 305 310 315
O – O – O XO O XXX
4. Essi Mälkiä 1995 Lahden Ahkera 310
275 285 295 300 305 310 315
O O O – O XO XXX
4. Jutta Ylitalo 1995 Hämeenlinnan Tarmo 310
285 295 300 305 310 315
O – O – XO XXX
6. Julia Uutela 1995 Helsingin Kisa-Veikot 305
275 285 295 300 305 310
XO XO XO O XO XXX
7. Vendela Nylund 1995 Vasa IS 300
265 275 285 295 300 305
O O XO XO O XXX
8. Michelle Renlund 1995 IF Femman 295
265 275 285 295 300
XO O XO XXO XXX
9. Essi Hunnakko 1995 Kuortaneen Kunto 285
225 240 255 265 275 285 295
O O O O O O XXX
10. Kaislakerttu Järvelä 1995 Soinin Sisu 285
275 285 295
O XXO XXX
11. Silja Sippola 1995 Kauhavan Wisa 275
225 240 255 265 275 285
O O XO XO XXO XXX
12. Siiri Ijäs 1995 Hämeenlinnan Tarmo 265
240 255 265 275
O XO O XXX
13. Hanna Rintala 1995 Noormarkun Nopsa 255
210 225 240 255 265
O XO XXO XO XXX
14. Liisa Koskinen 1995 Karhulan Katajaiset 240
210 225 240 255
O O O XXX
14. Eveliina Kasula 1995 Vahdon Tuisku 240
210 225 240 255
O O O XXX
16. Fanny Lindahl 1995 IF Femman 240
190 210 225 240 255
O XO O O XXX
17. Gabriela Kosonen 1995 Tampereen Pyrintö 225
190 210 225 240
O O O XXX
18. Hilla Miettinen 1995 Pyhäselän Urheilijat 225
190 210 225 240
O XO XO XXX
19. Laura Ala-Aho 1995 Noormarkun Nopsa 225
225 240
XXO XXX
20. Elli Heino 1995 Lieksan Urheilijat 225
190 210 225 240
XO O XXO XXX
21. Fanny Piuva 1995 Tampereen Urheilijat -38 210
170 190 210 225
O O XXO XXX
22. Janina Soimaniemi 1995 Tampereen Urheilijat -38 190
150 170 190 210
O O O XXX
23. Emilia Hahne 1995 Tampereen Urheilijat -38 170
150 170 190
O O XXX
Linda Sillanmäki 1995 Helsingin Kisa-Veikot NH
170
XXX
Joukkuekilpailu
1. Hämeenlinnan Tarmo 575
Jutta Ylitalo 310 4
Siiri Ijäs 265 12
2. IF Femman 535
Michelle Renlund 295 8
Fanny Lindahl 240 16
3. Noormarkun Nopsa 480
Hanna Rintala 255 13
Laura Ala-Aho 225 19
4. Tampereen Urheilijat -38 400
Fanny Piuva 210 21
Janina Soimaniemi 190 22
T15 Keihäs
1. Anu Poutanen 1995 Nakkilan Vire 47,78
42,31 47,78 47,62 45,56 47,19 45,79
2. Matleena Nenonen 1995 Ruoveden Pirkat 43,77
42,94 43,77 X 42,18 39,82 42,86
3. Jenni Vuori 1995 Someron Esa 43,58
41,24 40,79 41,42 42,64 43,58 35,90
4. Laura Korte 1995 Raision Kuula 42,33
42,33 40,46 38,96 40,17 41,13 39,88
5. Amanda Räty 1995 Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 41,27
38,39 41,02 X 41,16 41,27 X
6. Birgitta Ollandt 1995 IF Nykarlebynejden 41,07
37,48 38,14 41,07 38,59 40,28 36,52
7. Tiina Vuohijoki 1995 Harjavallan Jymy 40,63
39,37 40,63 35,97 38,83 39,35 38,04
8. Satu Tossavainen 1995 Tampereen Pyrintö 40,07
36,03 39,78 40,07 X 39,61 X
9. Petra Tuorila 1995 Himangan Urheilijat 39,12
X 39,12 38,58
10. Linda Kaukonen 1995 Kuopion Sisu-Veikot 38,47
38,47 31,02 28,69
11. Annika Kantola 1995 Seinäjoen Seudun Urheilijat 36,95
36,95 X 33,73
12. Heli Seppänen 1995 Kestilän Kisa-Veikot 36,92
36,35 36,35 36,92
13. Heidi Hietala 1995 Kannonkosken Kiho 36,62
34,76 36,17 36,62
14. Meri Kettunen 1995 Pyhäselän Urheilijat 35,89
35,89 35,17 X
15. Saara Lipsanen 1995 Lappeenrannan Urheilu-Miehet 35,83
34,93 35,83 32,97
16. Silja Rantala 1995 Helsingin Kisa-Veikot 35,59
35,59 30,62 30,99
17. Riikka Autio 1995 Lappajärven Veikot 35,05
35,05 X 34,24
18. Henna Lehti 1995 Porin Yleisurheilu 34,94
33,82 33,41 34,94
19. Nina Soininen 1995 Nakkilan Vire 34,89
32,83 34,89 34,10
20. Tuuli Kettunen 1995 Pyhäselän Urheilijat 34,58
33,57 31,35 34,58
21. Saija Suikkanen 1995 Nurmijärven Yleisurheilu 33,09
33,09 26,23 29,80
22. Hilla Miettinen 1995 Pyhäselän Urheilijat 32,78
32,78 32,02 29,18
23. Heidi Siekkinen 1995 Pihtiputaan Tuisku 32,37
X 31,47 32,37
24. Henna-Riikka Hautamäki 1995 Palosaaren Urheiluseura 32,15
31,76 29,98 32,15
25. Tia Karhu 1995 Karhulan Katajaiset 31,44
28,45 31,44 X
26. Saara Pölönen 1995 Pyhäselän Urheilijat 30,94
27,03 X 30,94
27. Katariina Huppunen 1995 Nurmijärven Yleisurheilu 27,78
X 27,78 X
28. Sonja Saarnio 1995 Raision Kuula 24,61
24,19 24,61 24,31
Viivi Kuismanen 1995 Helsingin Kisa-Veikot NM
X X X
Joukkuekilpailu
1. Nakkilan Vire 82,67
Anu Poutanen 47,78 1
Nina Soininen 34,89 19
2. Pyhäselän Urheilijat 70,47
Meri Kettunen 35,89 14
Tuuli Kettunen 34,58 20
3. Raision Kuula 66,94
Laura Korte 42,33 3
Sonja Saarnio 24,61 28
4. Pyhäselän Urheilijat 63,72
Hilla Miettinen 32,78 22
Saara Pölönen 30,94 26
5. Nurmijärven Yleisurheilu 60,87
Saija Suikkanen 33,09 21
Katariina Huppunen 27,78 27
T15 3000 m kävely
1. Erika Parviainen 1995 Espoon Tapiot 14.47,76
2. Sini Jussila 1995 Vihdin Viesti 14.57,10
3. Amanda Åström 1995 Esbo IF 16.07,67
4. Laura Ala-Aho 1995 Noormarkun Nopsa 17.02,69
5. Iida-Maria Koskela 1995 Ylivieskan Kuula 18.12,46
6. Kialiina Tonttila 1995 Esbo IF 18.31,09
7. Vilma Sydänlammi 1995 Turun Weikot 18.33,94
8. Maria Piipponen 1995 Turun Weikot 20.04,78
Joukkuekilpailu
1. Esbo IF 34.38,76
Amanda Åström 16.07,67 3
Kialiina Tonttila 18.31,09 6
2. Turun Weikot 38.38,72
Vilma Sydänlammi 18.33,94 7
Maria Piipponen 20.04,78 8