JAANA ESKELINEN SM-MARATONIN 8:NNEKSI
Huhut Maija Oravamäen lopettamisesta osoittautuivat ennenaikaisiksi. Viime vuoden mestari uusi viimevuotisen naisten mestaruutensa kauden kotimaisella kärkiajalla 2.46.45 Jyväskylässä lauantaina.
Mestaruudesta käytiin taisteluhenkinen kaksinkamppailu Oravamäen ja Lappeenrannan Urheilu-Miehien Minna Kainlaurin välillä, jotka juoksivat lähes koko matkan yhdessä. Kaikki muut hävisivät heille vähintään 12 minuuttia.
Veteraanien maailmanmestaruuden kuukausi sitten Lahdessa voittanut Kainlauri paransi ennätystään roimasti 4.20 minuuttia eikä hävinnyt Oravamäelle kuin 44 sekuntia.
Pronssimitalilla palkittiin Kainlaurin 38-vuotias seuratoveri Mirka Suominen. Kypsällä iällä mainioon kuntoon päässyt Suominen paransi ennätystään lähes 12 minuuttia ja alitti ensi kerran kolmen tunnin rajan.
Kahdeksantena maaliin saapui kävelyn Pohjoismaiden mestari Jaana Eskelinen Pyhäselän Urheilijoista. Loukkaantumisten vuoksi hän ei ole kyennyt tänä vuonna kilpailemaan kävelyssä, mutta juoksukunto on erinomainen.
– Pohkeet puutuivat 7 kilometriä ennen maalia, ja putosin useita sijoituksia. Harmittaa, sillä oli 3.03:n aikataulussa, kertoi Jaana, jota on valmentanut jo pari vuotta Ari Lyytikäinen.
Jaanan loppuaika 3.08,09 on tilastomies Petri Maskosen mukaan Pohjois-Karjalan kaikkien aikojen 7:nneksi paras.
TULOKSIA:
Miehet, Maraton: 1) Lewis Korir TuUL 2.19.19, 2) Miika Takala JKU 2.21.34, 3) Simo Wannas HKV 2.23.57, 4) Anssi Raittila VU 2.25.24, 5) Mikko Virta TuWe 2.27.34, 6) Marko Vaittinen FoSa 2.27.37, 7) Jaakko Kero TuUL 2.27.44, 8) David Kanyari SjuIF 2.28.38, 9) Jukka Kero TuUL 2.31.15, 10) Mika Penttinen LUM 2.31.38, 11) Mikko Jokela HeJy 2.34.07, 12) Mika Luoto TuUL 2.34.38, 13) Harri Nissinen ImatrU 2.35.05, 14) Atte Björklund HeJy 2.35.52, 15) Joni Saarikoski YlistKV 2.36.00, 16) Sakari Hukka PolvijU 2.36.40, 17) Jani Tulppo ONMKYU 2.37.16, 18) Veli-Heikki Koivu RovRR 2.39.43, 19) Jussi Makkonen JoKa 2.41.24, 20) Joni Rautio LapLu 2.41.26, 21) Antti Hurskainen KeurKi 2.43.24, 22) Antti Nisonen MiKV 2.48.21, 23) Tomi Forsblom TeivoSt 2.48.30, 24) Petri Lyyra SulkavU 2.48.47, 25) Kimmo Lassila VetelU 2.51.01.
Väliaikoja:
5,8 km: Korir, Raittila, Takala & Wannas 19.16, Kanyari & Jaakko Kero & Vaittinen & Virta 20.05.
Puolimaraton: Korir 1.07.23, Raittila & Wannas 1.10.14, Takala 1.10.15, Kanyari & Jaakko Kero & Vaittinen & Virta 1.13.06.
33,7 km: Korir 1.48.34, Takala 1.53.01. Wannas 1.53.04, Raittila 1.53.12, Kanyari & Jaakko Kero & Vaittinen 1.57.56, Virta 1.57.57.
Puolimaraton, kans. kilpailu: 1) Kimmo Leivo VaajKu 1.16.07.
12,67 km, kans. kilpailu: 1) Tommi Liikanen JKU 40.57.
Naiset, Maraton: 1) Maija Oravamäki OP 2.46.45 (kkk), 2) Minna Kainlauri LUM 2.47.29, 3) Mirka Suominen LUM 2.59.30, 4) Pauliina Kanervo OP 3.05.22, 5) Tiina Tarvainen NurmijYU 3.06.08, 6) Katja Järvelä JKU 3.06.54, 7) Paula Nurmi NakkVire 3.07.08, 8) Jaana Eskelinen PyhäselU 3.08.09, 9) Ulla Tuimala ÄänekU 3.13.54, 10) Essi Tamminen HYUS 3.14.23, 11) Sari Mäkinen LieLu 3.16.52, 12) Hanna Kuninkaanniemi JyvYUS 3.23.30, 13) Susanna Halonen Jyväskylä 3.23.59, 14) Ruusu Saarinen HKV 3.26.17, 15) Sirpa Hukari HippMK 3.27.52, 16) Katja Sorri JyvStamina 3.28.38, 17) Sanna Maaranen Mikkeli 3.33.19, 18) Henna Paakkunainen 3.37.55, 19) Päivi Naumanen VaralMK 3.38.15, 20) Mari Hyyppä LaSu-37 3.38.56.
Väliaikoja:
5,8 km: Kainlauri & Kanervo & Oravamäki 23.06, Suominen 24.32, Tarvainen 24.34.
Puolimaraton: Kainlauri & Oravamäki 1.22.07, Kanervo 1.26.30, Suominen 1.27.45, Tarvainen 1.29.20, Nurmi 1.30.48, Eskelinen 1.31.50, Järvelä 1.33.14.
33,7 km: Kainlauri 2.12.35, Oravamäki 2.12.36, Suominen 2.21.52, Kanervo 2.22.40, Tarvainen 2.26.11, Nurmi 2.27.58, Eskelinen 2.29.04, Järvelä 2.30.01.
Mikko Nieminen SUL, Eero Könönen