SM-maantiejuoksu Reijolassa

Lahden Ahkeran Jussi Utriainen ja Turun Weikkojen Anne-Mari Sandell-Hyvärinen juoksivat miesten ja naisten puolimaratonin voittoon aurinkoisessa ja keväisen lämpimässä (+13) säässä pidetyissä SM-maantiejuoksussa Reijolassa.

Utriainen ratkaisi voiton jo ennen viimeistä reilun 5 kilometrin kierrosta, kun hän oli irrottautunut samassa ryhmässä juosseista Simo Wannaksesta ja Obed Kipkuruista.

Pyhäselän Urheilijoiden kasvatti, nykyisin Joensuun Katajaa edustava Matti Räsänen kiri hienosti viimeisellä kierroksella ja otti lopulta hopeaa vain 20 sekuntia Utriaiselle hävinneenä. Pronssia juoksi Simo Wannas ja viime vuoden mestari, Kipkurui joutui lopulta keskeyttämään.

Sandell-Hyvärinen ratkaisi naisten kisan nimiinsä jo ensimmäisellä kierroksella ja hän kasvatti tasaisesti eroa. Viimeisellä kierroksella hopeaa juossut Johanna Kykyri tavoitti hieman, mutta eroa Sandell-Hyväriseen venähti silti lähes viisi minuuttia. Naisten pronssia juoksi Mira Tuominen.

Nuorten sarjojen 10 km:n mestareiksi juoksivat Juuan Jänteen Oskari Pennanen (M19), Sanni Klemelä (N19), Kalle Keski-Poikela (M17) ja vasta 14-vuotias Saara Nikander (N17).

Pyhäselän Urheilijoiden juoksijoilta kisat eivät onnistuneet, sillä sekä Laura Karkkulainen (N17) että Olli-Pekka Luoto (M17) joutuivat molemmat keskeyttämään. Laura kertoi keskeyttämisen johtuneen pistoksesta, jonka hän sai jo alkumatkalla. Hänen kova ja tasainen kilpakumppaninsa, Tohmajärven Urheilijoiden Minna Ikonen juoksi hienosti hopeaa.

Kilpailut sujuivat järjestelyjen osalta kiitettävästi. Pauli Kinnunen oli saanut talkooväkensä hyvään vireeseen. Hyvin järjestettyjä kilpailuja kiittelivät niin kestävyysjuoksun lajivastaava Tommi Ekblom kuin tuomarineuvoston puheenjohtaja Raimo Varkama.

Eero Könönen

MAANTIEJUOKSUN SM-KILPAILUT JOENSUUN REIJOLASSA 25.4.2009

LÄMPÖTILA +13 ASTETTA, AURINKOISTA, järjestäjänä Pyhäselän Urheilijat

104 juoksijaa lähti matkaan, 92 juoksi maaliin, 12 juoksijaa keskeytti:

Miehet puolimaraton: 1) Jussi Utriainen LA 1.05.17, 2) Matti Räsänen JoKa 1.05.37, 3) Simo Wannas HKV 1.05.47, 4) Henri Manninen JKU 1.06.21, 5) Francis Kirwa LA 1.08.56, 6) Jarkko Hamberg SjuIF 1.09.07, 7) Anssi Raittila VU 1.09.11, 8) Marko Vaittinen FoSa 1.09.46, 9) Arto Perttilä VaasVa 1.09.53, 10) Erik Hass VaajKu (GER) 1.10.01, 11) Harri Nissinen ImatrU 1.10.08, 12) Joni Rautio LapLu 1.10.39, 13) Mikko Virta TuWe 1.10.47, 14) Juho Pirkola KälvTa 1.11.22, 15) Juha Hellstén TuWe 1.12.18, 16) David Kanyari SjuIF (KEN) 1.12.31, 17) Veli-Heikki Koivu RovRR 1.12.32, 18) Sakari Hukka PolvijU 1.13.11, 19) Marko Tuokko NaanLö 1.14.06, 20) Pasi Hautamäki KälvTa 1.14.28, 21) Jari Vanhanen SjuIF 1.15.04, 22) Timo Grönlund TuUL 1.15.18, 23) Tuomas Zacheus TuWe 1.15.25, 24) Antti Hurskainen KeurKi 1.16.20, 25) Jussi Makkonen JoKa 1.16.32, 26) Mika Penttinen LUM 1.17.28, 27) Darby Thomas TuUL (USA) 1.18.00, 28) Jussi Okkonen SjuIF 1.18.24, 29) Jaakko Leppänen JoKa 1.21.52, 30) Henrik Väisänen KymKP 1.23.20. Miika Takala JKU, Jussi Oinonen JoKa, Obed Kipkurui SjuIF (KEN) & Antti Nisonen MiKV keskeyttivät.

M19 10 km: 1) Oskari Pennanen JuuJä 33.06, 2) Antti-Pekka Niinistö PaimU 33.08, 3) Leo Lindroos KarhKa 33.18, 4) Joonas Hyvönen HKV 34.31, 5) Ville Leppänen RuovPi 34.58, 6) Aku Nikander LUU 35.13, 7) Eetu Lindfors KarhKa 35.20, 8) Jouni Virtanen HKV 35.57, 9) Markus Niemelä KuivasjAu 37.00, 10) Tommi Hytönen KU-58 38.11. Kari Hallanheimo TarvasjU, Ossi Vuorinen NaanLö & Arttu Vattulainen JoKa keskeyttivät.

M17 10 km: 1) Kalle Keskipoikela LapLu 33.40, 2) Toni Lempinen KuivasjAu 33.48, 3) Markus Hämäläinen HaminPo 33.56, 4) Jani Ylisaukko-Oja LapLu 34.09, 5) Mikael Hynninen TuUL 34.40, 6) Ville Heikkilä LammSä 34.41, 7) Lari Laurila KarhU 34.55, 8) Martti Siikaluoma KangKi 35.00, 9) Miika Pajukangas KaustPV 35.10, 10) Jaakko Laakso TP 35.30, 11) Jaakko Piesanen SaarijPu 35.59, 12) Kasahun Tegegne HKV (ETH) 36.01, 13) Hannu Mäkelä LiePa 36.06, 14) Taneli Hakkarainen VU 36.07, 15) Mortti Lehtonen KouvU 36.25, 16) Joel Holma JKU 36.38, 17) Tuomas Kinnunen JoKa 36.43, 18) Joni Lankila KalajJu 36.44, 19) Aregaw Kujansuu TeivoSt 36.56, 20) Juho Jumisko LapLu 37.05, 21) Aleksi Ojala TeivoSt 37.08, 22) Anton Haapanen AsikkRa 37.53, 23) Olli Heiskanen KerimU 38.21, 24) Lauri Junnila NoorNo 38.32. Eetu Skyttä LiePa, Olli-Pekka Luoto PyhäselU & Matias Haarahiltunen VaajKu keskeyttivät.

Naiset, Puolimaraton: 1) Annemari Sandell-Hyvärinen TuWe 1.15.35 (kkk), 2) Johanna Kykyri KälvTa 1.20.21, 3) Mira Tuominen ValkHa 1.21.15, 4) Minna Kainlauri LUM 1.22.50, 5) Pauliina Utriainen LA 1.23.29, 6) Minna Myllykoski LapuaVi 1.24.19, 7) Hanna Hyvönen VarpVi 1.25.00, 8) Pauliina Kanervo OP 1.25.59.

N19 10 km: 1) Sanni Klemelä FoSa 36.40, 2) Johanna Peiponen RovLa 38.32, 3) Elli Hemminki RovLa 39.06, 4) Anni Hemminki RovLa 39.31, 5) Veera Sahlberg TuUL 40.00, 6) Taru Järvenpää IiYr 42.35, 7) Maria Miettinen LeppäviVi 43.09, 8) Heta Jalonen TuUL 43.56, 9) Ida Kannisto TeivoSt 44.20, 10) Johanna Yli-Parkas KälvTa 46.58.

N17 10 km: 1) Saara Nikander LUU 38.48, 2) Minna Ikonen TohmajU 40.51, 3) Miia Kuokkanen LeppäviU 41.02, 4) Venla Majapuro IlmajKi 41.17, 5) Matilda Säde KouvU 41.38, 6) Viivi Rantanen NummKip 41.59, 7) Oona Kettunen KarhKa 42.53, 8) Alice Mattila LA 43.28, 9) Meri Rantanen NummKip 45.22, 10) Kaisa Heiskanen KerimU 46.15. Laura Hankaniemi KouvU & Laura Karkkulainen PyhäselU keskeyttivät.