Kajaanin Kipinän Seppo Hirvonen viihtyy hyvin Pyhäselän Hammaslahden keihäspaikalla. Kansallisten heitto-hyppypäivien päätöskisassa syntyi komea voittotulos 76.28, joka jää vain 80 senttiä miehen ennätyksestä.
Suomen tilaston kymmenentenä majaileva Hirvonen lähti tavoittelemaan Pyhäselästä jopa 80 metrin kaarta:
-Hammaslahdessa on mainio heittopaikka ja hyvä tunnelma, mutta ihan parasta en saanut itsestäni irti, kertoi Hirvonen, jonka kilpailukausi päättyi näillä näkymin Pyhäselän kilpailuun.
Myös Imatran Urheilijoita edustavat kaksoset Kalle ja Senni Salminen päättivät kilpailukautensa heitto-hyppypäiville. Lähes kaikkiin lajeihin osallistuneet 12-vuotiaat lupaukset kunnostautuivat erityisesti hyppylajeissa, joissa ovat valtakunnan eliittiä.
Reijonen loikki ennätyksensä
Tohmajärven Urheilijoiden 22-vuotias Eemeli Reijonen on kilpaillut tänä kesänä säästeliäästi. Kauden viimeisessä kilpailussa syntyi uusi 3-loikan ennätys 13.85, jolla heltisi selvä miesten sarjan voitto.
Nuorempien ikäluokissa saavutettiin monta valtakunnan kärkipään tulosta. Kuopion Sisu-Veikkojen 14-vuotias mutta jo 193-senttinen Taneli Juutinen paransi keihäsennätystään huikeat kahdeksan metriä ja ylitti ensimmäisen kerran 60 metrin rajan tuloksellaan 60.97. Hyvin säesti Kiihtelysvaaran Urheilijoiden Henri Parviainen ennätyksellään 59.29.
Pyhäselän Urheilijoiden 13-vuotias Taru Niemeläinen oli omaa luokkaansa kuulapaikalla. Noin 3,5 metrin voittomarginaalin saavuttanut tyttö pukkasi ennätyksensä 12.03, jolla nousi Suomen tilaston seitsemännelle sijalle.
13-vuotiaiden kovatasoisen keihään paras oli Rääkkylän Kisa-Veikkojen Ville Kamppuri, joka kiskaisi tuloksen 47.30. 17-vuotiaiden naisten keihäässä 16-sarjan SM-pronssityttö, Pyhäselän Heli Liimatta lähenteli ennätystään tuloksella 42.95.
Eero Könönen