PyU:n Kunniakierros piirin kärkeen

PyU:n KUNNIAKIERROS PIIRIN KÄRKEEN

Pyhäselän Urheilijoiden Kunniakierros juostiin keskiviikkoiltana Hammaslahden kentällä aurinkoisessa ja lämpimässä (+20) alkukesän säässä. Kokonaistulos kohosi tänäkin vuonna Pohjois-Karjalan parhaimmaksi, vaikka tulos 10 990 jäi kauaksi viime vuonna tehdystä SE-tuloksesta, jonka pääarkkitehti Kyösti Kakkonen ei ollut nyt mukana.

Seuran selvästi paras kerääjä oli yleisurheilujaoston puheenjohtaja ja puuhamies Eero Könönen, joka kokosi lähes puolet koko seuran potista. Tulos 5160 euroa nousi myös piirin kärkeen. Erinomaisesti (2240) euroja sai kasaan myös PyU:n kunniakierrospäällikkö Päivi Varis, jonka tulos nousi piirin neljänneksi parhaaksi.

Muita kovia kerääjiä olivat PyU:n puheenjohtaja Maija Törmänen (700), SM-kultaa viime vuonna pinkonut Henry Huusko (634) ja samoin pikajuoksija Juulia Hirvonen (550). Kerääjiä oli kaikkiaan 18, mutta tuloksen uskotaan vielä nousevan, kunhan kaikkien keräämiseen velvoitettujen listat palautuvat.

Tapahtumaa oli seuraamassa myös piirin kunniakierrospäällikkö Jouni Hyttinen, joka oli tyytyväinen seuran kokonaistulokseen, mutta arveli piirin saldon jäävän hieman tavoitteesta:

-Ensi vuodeksi pitää miettiä jälleen kerran uutta strategiaa, millä tavoin entistä useampi saataisiin innostumaan keruusta. Tuloksen teko on aktiivisuudesta kiinni. Pienistäkin puroista kasvaa iso virta, Hyttinen tuumaili.

Pyhäselän Urheilijat

Kunniakierros 2008

Kerääjät:

1.Eero Könönen 5160 euroa
2.Päivi Varis 2240
3.Maija Törmänen 700
4.Henry Huusko 634
5.Juulia Hirvonen 550
6.Juulia Auvinen 300
7. Lauri Grönlund 264
8.Pihla ja Hilla Miettinen 200
9.Heli Liimatta 175
10.Hanne Purmonen 130
11.Petja Turunen 126
12.Patrik Torn 120
13.Laura Karkkulainen 110
14. Laura Karjunen 90
15.Jutta Jolkkonen 63
16.Hanna Sarkkinen 56
16. Kai Räsänen 56
18.Pipsa Kokko 48
19.Niko Keronen 16

Listoja puuttuu vielä, sillä stipendiurheilijat on velvoitettu keräämään yksi lista täyteen.