Pyhäselkä jälleen Vattenfall-cupin ykkönen
Pyhäselän Urheilijain 11-17-vuotiaiden yleisurheilijat jatkoivat vahvaa menoaan Vattenfall-seuracupissa, joka järjestettiin jo kymmenennen kerran. Vuonna 1998 alkanut kilpailusarja on tuonut PyU:lle neljä voittoa, joista viimeisin saatiin lauantaina Vöyrissä Etelä-Pohjanmaalla pidetyssä Mega-sarjan eli 5000 10 000 asukkaan kuntien finaalissa.
Alkukarsintojen jälkeen neljälle paikkakunnalle kunnan koon mukaan jaetut seurat kamppailivat mestaruuksista Vetelissä (Kilo-sarja), Vöyrissä (Mega-sarja), Raisiossa (Giga-sarja) ja Hämeenlinnassa (Tera-sarja). Voittajiksi selviytyivät Pyhäselän lisäksi Kälviän Tarmo, Nurmon Urheilijat ja Helsingin Kisa-Veikot. Kussakin finaalissa oli mukana alkukarsintojen 15 parasta seuraa, jotka asettivat jokaiseen lajiin yhden edustajan:
-Pyhäselkä on ilmeisesti koko Vattenfall-kilpailusarjan menestynein seura, sillä se on sijoittunut finaaleissa joka kerta kolmen parhaan joukkoon. Voitto on osoitus seuran vahvasta nuoristyöstä ja sitä on pidettävä nuorten yleisurheilun seurajoukkueiden suomenmestaruutena, kertoi SUL:n nuorisopäällikkö Harri Aalto.
Vöyrin finaali oli kahden kauppa. Kovan vastuksen PyU:lle antoi Noormarkun Nopsa, joka joutui taipumaan lopulta vain 10 pisteellä. Muut seurat jäivät kauaksi, sillä pronssille sijoittunut IF Nykarlebynejden jäi PyU:sta jo lähes 70 pistettä.
PyU:n voitto perustui tasaisuuteen ja koviin kärkiurheilijoihin. Yhteenkään epäonnistumiseen tai tuloksetta jäämiseen ei ollut varaa. Cupin 31 lajista PyU napsi neljä voittoa, kahdeksan kakkossijaa ja neljä kolmossijaa.
Henry pinkoi Suomen kärkiajan
Pyhäselän joukkueessa oli mukana useita SM-kisoissakin mitaleille ja pisteille yltäneitä urheilijoita. 15-vuotiaiden 100 metrin ykköseksi juoksi Henry Huusko Suomen kärki- ja Pohjois-Karjalan kaikkien aikojen toiseksi parhaalla ajalla 11,41 ja 17-sarjan kuulan paras oli alle 18-vuotiaiden moukarin MM-viitonen Kai Räsänen tuloksella 14.93. Saman ikäluokan 800 metrin ykköseksi kiri SM-viitonen Teemu Ruippo ajalla 2.02,98 ja jätti taakseen kaksi SM-kisoissa edellään ollutta juoksijaa. Neljännen voiton Pyhäselkään toi vasta 13-vuotias Emilia Sieviläinen, joka oli 15-vuotiaiden keihään ykkönen.
PyU:n vahvinta osaa olivat kestävyysjuoksijat ja heittäjät. 800/1000/2000 metrin juoksuissa Teemu Ruipon voiton lisäksi Maiju Luoto, Johanna Pykäläinen, Olli-Pekka Luoto, Jere Sivonen ja Pipsa Kokko juoksivat kaikki komeasti kakkoseksi, Laura Karkkulainen neljänneksi ja Ville Simonen viidenneksi.
Heitoissa Emilian ja Kain voittojen lisäksi Krista Varis oli kuulan kakkonen ja Hanne Purmonen kolmonen. 15-sarjan keihäässä ensimmäisissä kisoissaan mukana ollut Henri Vänskä kiskaisi komean neljännen sijan. Moukarissa Markus Kokkonen oli neljäs ja Anni-Kreeta Tervala ennätyksellään kuudes.
PyU:lla oli jälleen vaikeuksia joukkueen kokoamisessa. Viimeisellä viikolla tuli sairastumisia, mutta lopulta niin Ville-Pekka Kokko, Teemu ja Timo Ruippo, Saara Eronen ja Marianne Pykäläinen pääsivät kaikki mukaan ja olivat joukkueelle kullanarvoisia edustajia.
11-vuotiaiden tyttöjen 1000 metrillä lähes 10 sekuntia ennätystään parantanut Johanna Pykäläinen palkittiin PyU:n joukkueen tsempparina.
Kaikissa finaaleissa kilpailtiin täsmälleen samoissa lajeissa. Tulosvertailussa Pyhäselkä olisi sijoittunut kaikista seuroista viidennelle sijalle. Edellä olisivat olleet Giga-sarjan kaksi parasta eli Nurmo ja Raisio sekä Tera-sarjan HKV ja Turun Urheiluliitto. Helsingin Kisa-Veikot olisi kukistanut PyU:n lajivoitoin 20-11.
Pohjois-Karjalan seuroista finaaleissa oli mukana myös Polvijärven Urheilijat, joka sijoittui Kilo-sarjan eli alle 5000 asukkaan kuntien sarjan 10:nneksi. Parhaita olivat Atte Kettusen (P15 keihäs) ja Janina Miettisen (T13 60 m aj) pronssisijoitukset. Kovimman tuloksen teki Ahti Toivanen, joka juoksi 17-sarjan 800 metrin neloseksi ajalla 2.08,91.
Eero Könönen
——————————————
Vöyri
Mega-sarjan (5000 10 000 asukkaan kuntien seurat) finaali:
Pisteet: 1) PYHÄSELÄN URHEILIJAT 370, 2) Noormarkun Nopsa 360, 3) IF Nykarlebynejden 302, 4) IF VOM 294,5, 5) Teuvan Rivakka 277, 6) Kerimäen Urheilijat 270,5, 7) IF Åsarna 238, 8) Kauhavan Wisa 229, 9) Hankasalmen Hanka 223, 10) Kalajoen Junkkarit 211, 11) Nakkilan Vire 208,5, 12) Ähtärin Urheilijat 208, 13) Iitin Pyrintö 194,5, 14) Saarijärven Pullistus 174, 15) Urjalan Urheilijat 159.
M11 60 m: 1) Pietari Pelto-Piri NoorNo 8,83, 3) Patrik Torn PyhäsU 9,23
M11 1000 m: 1) Juho Muhonen ÄhtU 3.23,53, 2) Jere Sivonen PyhäsU 3.24,16
M11 Pituus: 1) Eemeli Välimäki NoorNo 4,59, 8) Ville Sorsa PyhäsU 3,75
M11 Kuula: 1) Jori Kosonen KerimU 10,54, 8) Antti Putila PyhäsU 8,57
M13 1000 m: 1) Vesa Linnamaa NoorNo 3.00,37, 5) Ville Simonen PyhäsU 3.20,83
M13 60 m aj: 1) Aleksi Tuononen ÄhtU 9,45, 3) Niko Tahvanainen PyhäsU 9,77 (+0,2)
M13 Korkeus: 1) Oskar Svels IFVom 153, 7) Joona Pesonen PyhäsU 135
M13 Moukari: 1) Waltteri Lahtinen NoorNo 50,02, 4) Markus Kokkonen PyhäsU 27,81
M15 100 m: 1) Henry Huusko PyhäsU 11,41 (+0,5), 2) Sakarias Stenbäck IFÅsar 11,98
M15 2000 m: 1) Joonas Kantoniemi ÄhtU 6.19,18, 2) Olli-Pekka Luoto PyhäsU 6.19,35
M15 Kolmiloikka: 1) Jesse Koivuniemi TeuvRi 12,69 +1,5, 11) Timo Ruippo PyhäsU 10,30 +2,0
M15 Keihäs: 1) Paavo Hirvonen KerimU 55,66, 4) Henri Vänskä PyhäsU 42,96
M17 800 m: 1) Teemu Ruippo PyhäsU 2.02,98, 2) Janne Hautala TeuvRi 2.03,72
M17 Kolmiloikka: 1) Emil Storlund IFVom 12,60 -0,7, 3) Ville-Pekka Kokko PyhäsU 12,03 +2,2
M17 Kuula: 1) Kai Räsänen PyhäsU 14,93, 2) Joel Karjalainen KerimU 13,45
N11 60 m: 1) Paula Vihtalahti NoorNo 8,77, 9) Pihla Romppanen PyhäsU 9,91
N11 1000 m: 1) Victoria Thors IFVom 3.28,51, 2) Johanna Pykäläinen PyhäsU 3.33,81
N11 Pituus: 1) Carolina Krokvik IFNykn 4,19, 5) Pilvi Laukkanen PyhäsU 3,81
N11 Kuula: 1) Juuli Nuikka UrjU 9,07, 2) Krista Varis PyhäsU 8,30
N13 1000 m: 1) Veronica Kengo IFNykn 3.17,11, 2) Maiju Luoto PyhäsU 3.18,04
N13 60 m aj: 1) Erika Nevanperä KalajJ 9,63, 6) Isabella Björn PyhäsU 10,90
N13 Korkeus: 1) Anna Julin IFNykn 150, 2) Marianne Pykäläinen PyhäsU 150
N13 Moukari: 1) Pernilla Fors IFVom 38,72, 6) Anni-Kreeta Tervala PyhäsU 29,09
N15 100 m: 1) Jenni Jokinen NakkVi 12,51, 9) Saara Eronen PyhäsU 14,46 (+0,9)
N15 2000 m: 1) Silja Pelto-Piri NoorNo 6.51,64, 4) Laura Karkkulainen PyhäsU 7.03,46
N15 Kolmiloikka: 1) Heidi Autio IFVom 10,94 +1,2, 4) Heli Liimatta PyhäsU 10,32 +0,8
N15 Keihäs: 1) Emilia Sieviläinen PyhäsU 36,27, 2) Tanja Nyholm IFNykn 35,42
N17 800 m: 1) Katja Sulonen NakkVi 2.33,69, 2) Pipsa Kokko PyhäsU 2.33,70
N17 Kolmiloikka: 1) Annika Saha UrjU 10,70 -1,0, 8) Sonja Suvanto PyhäsU 9,80 +3,6 9,59 +0,3
N17 Kuula: 1) Erica Ekholm NoorNo 12,65, 3) Hanne Purmonen PyhäsU 11,68
Sukkulaviesti: 16 x 60 m: 1) Noormarkun Nopsa 2.17,9, 2) Pyhäselän Urheilijat 2.18,2 (Pihla Romppanen, Patrik Torn, Essi Ollonqvist, Ville Sorsa, Isabella Björn, Niko Tahvanainen, Juulia Hirvonen, Petja Turunen, Heli Liimatta, Timo Ruippo, Saara Eronen, Henry Huusko, Pipsa Kokko, Teemu Ruippo, Hanne Purmonen, Ville-Pekka Kokko), 3) If Nykarlebynejden 2.20,2
ks. kaikki tulokset TULOSPÖRSSI