KAILLE SM-KULTAA, HANNE NELJÄS
Kuopion Väinölänniemellä juhlittiin perjantaina kahdesti pohjoiskarjalaisia kultamitalisteja, kun Pyhäselän Urheilijoiden Kai Räsänen (moukari) ja Tohmajärven Urheilijoiden Katri Hirvonen (kiekko) ottivat ylivoimaiset 17-vuotiaiden mestaruudet mielilajeissaan.
Kolmannen mitalin Pohjois-Karjalaan toi Juuan Jänteen Oskari Pennanen, joka sinnitteli 16-vuotiaiden hopealle 3000 metrin juoksussa.
Lisäksi Pyhäselän Hanne Purmonen sijoittui 17-sarjan kiekon neloseksi ja Katajan Arttu Vattulainen samoin 16-sarjan 3000 metrin neljännelle sijalle. Sekä Purmonen että Vattulainen jäivät hiuksenhienosti mitaleista. Pellon Karoliina Könönen ohitti pyhäselkäläisen viimeisellä heitollaan ja katajalainen hävisi pronssin kirikamppailussa.
MM-viitonen pettynyt tulokseen
Kuukausi sitten alle 18-vuotiaiden MM-viitoseksi heittänyt Kai Räsänen oli moukarissa omaa luokkaansa, sillä hänen kaikki viisi mitattua heittoaan kantoivat yli 71 metrin, kun kakkoseksi sijoittunut Loimaan Mikko Kuusela sai parhaallaan hieman alle 68 metriä:
– Ei lähde minnekään. En saanut itsestäni parasta irti, ehkä vastuksen puutekin vaikutti tulokseen, tuumaili Räsänen, joka jäi vajaat kaksi metriä ennätyksestään 74.36.
Katri Hirvonen hallitsi samoin suvereenisti kiekkokilpailua ja heitti kovassa myötätuulessa kaikki mitatut heittonsa pitemmälle kuin kisan kakkonen:
– Ei tuuli haitannut. Tyytyväinen olen, vaikka ennätystä ei syntynytkään, Hirvonen iloitsi.
Oskari Pennanen lähti tilastoykkösenä hakemaan kultamitalia, mutta jäi jo puolimatkassa pahimmasta kilpakumppanistaan Oskari Lövdahlista:
– Uskoin saavani Oskarin vielä kiinni, mutta takasuoran kova vastatuuli vei paukkuja, Pennanen tuumaili.
Ville-Pekka Kokko aitoi pe:n
PyU:n Ville-Pekka Kokko oli päivän epäonnisin. Hän oli 16-vuotiaiden 110 metrin aitojen alkuerien nopein huimalla pe-tuloksella 14,65 (entinen pe 15,11), mutta kompuroi finaalissa kisan viimeiseksi. Samoin Katajan Joni Savimäki alitti alkuerissä kuudenneksi nopeimpana 15 sekuntia, mutta takelteli finaalissa toiseksi viimeiseksi.
Katajan Vesa Huovinen selvitti tiensä pituuden loppukilpailuun karsinnan toiseksi parhaimmalla leiskauksella 633. Katajan Juha Paakkunainen selvisi helposti 17-vuotiaiden 300 metrin sileän finaaliin, samoin Katajan Pinja Natunen ja PyU:n Pipsa Kokko samanikäisten tyttöjen loppukilpailuun.
Eero Könönen
—-
KUOPIO
16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailut, avauspäivä:
M17 Moukari: 1) Kai Räsänen PyhäsU 72.67, 2) Mikko Kuusela LoimLe 67.85, 3) Aleksi Nieminen KorsKa 60.76
M16 110 m aj alkuerät: 1) Ville-Pekka Kokko PyhäsU 14,65 (+1,4, uusi pe) Q, 2) Markus Vierumäki LahdAh 14,86 Q, 3) Sami Kärri TuUL 14,88 Q, 5) Joni Savimäki JoensK 14,96
M16 110 m aj loppukilpailu (+0,6: 1) Sami Kärri TuUL 14,45, 2) Sami Roos RaisKu 14,68, 3) Markus Vierumäki LahdAh 14,94, 7) Joni Savimäki JoensK 16,47, 8) Ville-Pekka Kokko PyhäsU 19,52
M16 Moukari: 1) Santtu Lehto KausPV 63.30, 2) Harri Laiholahti NousSu 60.84, 3) Tuomas Martin Tamp38 59.89, 8) Toni Jaatinen LieksU 46.12 (oma enn.)
M17 Pituus karsinta: 1) Roni Ollikainen HKV 688 +2,5, 2) Vesa Huovinen JoensK 633 +1,0, 3) Timo Salomäki SalVil 623 +1,1.
M16 3000 m loppukilpailu: 1) Victor Lövdahl IFFemm 9.13,62, 2) Oskari Pennanen JuuanJ 9.22,27, 3) Jaakko Julkunen LapVei 9.34,35, 4) Arttu Vattulainen JoensK 9.36,21
N17 Kiekko loppukilpailu: 1) Katri Hirvonen TohmU 43.48, 2) Karoliina Könönen PellPo 40.60, 3) Jonna Kurikka EspTa 40.52, 4) Hanne Purmonen PyhäsU 40.37
M17 300 m alkuerät: 1) Ossi Linkoaho HKV 36,79 Q, 2) Oula Nurmio PaimU 36,80 Q, 3) Juha Paakkunainen JoensK 36,84 Q
N17 300 m ae: 1)Emma Millard ToiVau 41,22 Q, 5) Pinja Natunen JoensK 42,46 Q, 7) Pipsa Kokko PyhäsU 42,85 q