PAULI PIIPPO PALASI KEIHÄSKAARTIIN
Jyväskylän Kenttä-Urheilijoihin PyU:sta siirtynyt Pauli Piippo, 22, palasi kilpakentille kolmen vuoden tauon jälkeen lupaavalla keihäskaarella 66.95, joka syntyi perinteisissä Pyhäselän Urheilijoiden kesäkuun keihäskisoissa tiistai-iltana Hammaslahden kentällä.
Jääkiekon lopettanut ja keihääseen tosimielellä panostava Piippo rikkoi 70 metrin rajan jo kesällä 2004, lopetti sitten heittouransa, mutta on palannut tänä vuonna takaisin parrasvaloihin:
– Tosi tyytyväinen olen kauden avaustulokseeni. Ihan luottavainen olen, että tulos alkaa taas seitsemällä. Heittoja pitää vain saada rutkasti lisää, kertoi Piippo, joka tavoittelee paikkaa Unkarissa pidettäviin 22-vuotiaiden EM-kisoihin.
Miesten kisan kakkoseksi kiskaisi Piippoa vuoden nuorempi, PyU:n Anssi Liimatta, joka kärsi tekniikkaongelmista ja joutui tyytymään lukemiin 63.13. Liimatta oli loukkaantumisen takia koko viime kauden poissa keihäskentiltä, mutta odottaa hänkin 70 metrin rikkoutumista tänä kesänä.
17-vuotiaiden paras oli Joensuun Katajan Joni Savimäki, 16, joka kuuluu ikäluokassaan aivan Suomen terävimpään kärkeen. 700 gramman keppi lensi heti ensimmäisessä kilpailussa komeisiin A-luokan numeroihin 62.21.
Erinomaisia ikäluokkansa kärkilukemia nakkeli myös Kesälahden Jonne Hirvonen, joka sinkautti 15-vuotiaissa tuloksen 59.27 ja sai hyviä neuvoja maakunnan keihäsgurulta Aulis Tammiselta.
Muutaman vuoden takainen SM-mitalisti ja arvokisaedustaja Ari Pakarinen käyskenteli kentällä ja ohjasi omaa jälkikasvuaan, joista 8-vuotias Jaro-poika sinkautti lupaavasti tuloksen 22.31.
Eero Könönen
ks. myös TULOSPÖRSSI