AKU KURKI PINKOI KLL:n SM-KULTAA
Pyhäselän 15-vuotias Aku Kurki pinkoi hurjan voittoajan 11,16 Vammalassa alkaneissa koululiikuntaliiton SM-yleisurheilukisoissa, jotka pidettiin poutaisessa mutta tuulisessa säässä.
Kurki voitti B-sarjan ylivoimaisesti 0,36 sekunnin erolla Vilppulan Antti Ruopsaan, mutta hänen omissa nimissään olleen pe-ajan (11,32) selvästi alittanut tulos vesittyi liian kovan myötätuulen (+2,7) takia:
– Pohje kramppasi välierässä, mutta päätin juosta finaalin sisulla. Harmi, että tuuli yltyi iltaa kohden, eikä ennätystä syntynyt, Kurki harmitteli.
Pyhäselän nuorukainen pinkoi alkuerissä puolet matkasta hölkäten 11,71 ja välierissä myös hyväksytyissä oloissa 11,36.
Kiteen Elisa Neuvonen voitti ylivoimaisesti B-tyttöjen 3000 metrin kävelyn ajalla 15.33,29. Eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Sanna Mäenpäähän venähti minuutin verran.
Kiteeläinen lähti omassa sarjassaan omille teilleen heti lähtölaukauksen pamahdettua ja vain A-sarjan voittanut Maija Sippola käveli Neuvosta kovemman ajan 14.55,10.
Kuuden joukkoon sijoittuivat myös A-sarjan kävelyssä Joensuun Saara Mondillo (5.) ajalla 17.03,35 ja Oulua edustanut pyhäselkäläinen Kai Räsänen (5.), joka kiskaisi A-sarjan kuuden kilon moukaria 60.48.
Kilpailuissa saavutettiin myös yksi SE-tulos, kun Carita Hinkka heitti uuden 15-vuotiaiden keihäsennätyksen 60.42.
Eero Könönen