PyU:lle 26 mitalia pm-hallista

Aku ja Ville-Pekka pinkoivat huippuajat

Aku Kurki, Ville-Pekka Kokko ja Toni Puustinen miehittivät sijat yksi, kolme ja viisi 17-vuotiaiden 60 metrin finaalissa. Voittajaksi pinkoi 15-vuotias Aku ikäluokan Suomen kärkiajalla 7,36. Kymmenyksen hänelle hävisi toinen 15-vuotias Ville-Pekka Kokko, joka nousi Suomen tilaston kakkoseksi.

Ensimmäisen 60 metrin kisansa juossut Toni Puustinen, 16, teki hänkin hienon ajan 7,78. Kisasta puuttui valttikortti Kai Räsänen, joka parantelee vielä operoitua jalkaansa.

PyU menestyi pm-halleissa muutenkin mainiosti. 16-vuotias Pipsa Kokko kahmi peräti kolme mitalia, kun hän oli 400 metrin ykkönen sekä pituushypyn ja 60 metrin kakkonen. 19-vuotias Timo Grönlund hyppäsi seiväsvoittoon tuloksella 350 ja oli 400 metrin kakkonen.

Naisten kiekossa Reetta Laitinen otti Katajan Anita Hietalahden jälkeen kakkossijan, vaikka ei valmentajaisän Pekka Laitisen mukaan ole pystynyt harjoittelemaan viimeisen kuukauden aikana flunssan takia. Inka Räsänen heitti kolmanneksi, vaikka ei saanut yhtään heittoa optimaaliseen liitoon.

Miesten 1500 metrillä PyU:n uusi nimi Sakari Hukka juoksi ensimmäisessä tonnivitosen kisassaan lupaavan kolmannen sijan ajalla 4.27. Anna Tiitinen oli 19-sarjan paras omalla ennätyksellään 5.04,72. Samalla kukistui ensimmäisen kerran Polvijärven Annina Walling.

Pm-pisteissä Joensuun Kataja (158) oli niukasti PyU:ta (151) parempi. Mitaleita PyU keräsi kaikkiaan 26; näistä kultaisia oli seitsemän.

Kisoissa saavutettiin paljon muitakin pyhäselkäläistuloksia, jotka voit lukea TULOSPÖRSSISTÄ.

Eero Könönen