Pyhäselän Urheilijat palkitsi noin 100 urheilijaa, valmentajaa, kunniakierroskerääjää ja muuta yleisurheilussa aktiivisesti mukana ollutta torstaina Niittylahden koululla pidetyssä palkitsemistilaisuudessa.
Vuoden yleisurheilijaksi nimettiin odotetusti 22-sarjan SM-kävelykultaa, Kalevan Kisojen pronssia ja maaotteluedustuksia kerännyt Jaana Eskelinen. Vuoden miesurheilija on kestävyysjuoksija Matti Räsänen, vuoden junioriurheilija Kai Räsänen ja ikäkausiurheilija Aku Kurki.
Eskelinen, Räsänen ja Kurki ylsivät kaikki myös henkilökohtaisiin SM-kultamitaleihin. Muita henkilökohtaisia SM-mitalisteja olivat Reetta Laitinen, Ville-Pekka Kokko, Pipsa Kokko ja Samuli Kortelainen. Lisäksi herui koko joukko joukkuemitaleja ja mainioita henkilökohtaisia sijoituksia kuuden joukkoon.
PyU oli tänäkin vuonna Pohjois-Karjalan ylivoimaisesti paras kunniakierrosseura, vaikka mammuttikerääjä Kyösti Kakkonen piti välivuotta. Ylivoimaisesti paras yksittäinen kerääjä oli yleisurheilujaoston puheenjohtaja Eero Könönen 6100 eurollaan, joka myös oli koko Pohjois-Karjalan paras tulos.
9-15-vuotiaiden pm-kisojen menestynein urheilija oli tänäkin vuonna 15-vuotias pikajuoksija Pipsa Kokko perässään pe-tuloksen keihäässä tehnyt 13-vuotias Heli Liimatta ja uusi tulokas, 10-vuotias Simo Vepsäläinen.
Puheenvuoron tilaisuudessa käyttänyt Pohjois-Karjalan yleisurheilun puheenjohtaja Jorma Huttunen kiitteli seuraa erinomaisesta 7. sijasta valtakunnallisessa seuraluokittelussa heti suurten kaupunkiseurojen jälkeen. Pohjois-Karjalassa PyU pysyi ykkösenä kolmatta vuotta peräkkäin. 9-15-vuotiaiden kärkipaikka on säilynyt PyU:n hallussa vuodesta 1983 lähtien.
Tilaisuuden juontanut Eero Könönen haastatteli SM-menestyjiä Jaana Eskelistä ja Aku Kurkea, jotka olivat myös melkoisia yllätysnimiä SM-kultamitalisteiksi. Musiikkia esittivät Sofia Kortelainen ja Maria Karlberg. Lopuksi nähtiin Reijo Väisäsen kuvaama PyU:n 60-vuotisjuhlafilmi, jossa oli välähdyksiä kauden yleisurheilukentiltä ja muista seuran lajeista.
PyU:n YLEISURHEILUPALKITUT 2005:
PyU on kolmatta vuotta peräkkäin P-Karjalan 17-19-vuotiaiden ja yleisten sarjojen seuraluokittelun paras seura, pisteitä 615,5 (2. Kataja 313), valtakunnallisen seuraluokittelun 7:s (paras sijoitus kautta aikojen)
Palkitut:
Vuoden yleisurheilija: Jaana Eskelinen (Kalevan Kisat: 10 km:n kävelyn 3:s, kaksi maaotteluedustusta, N22-sarjan SM-kultaa)
Vuoden miesurheilija: Matti Räsänen (M22-sarjan SM-nelonen 5000 metrin juoksussa)
Vuoden junioriurheilija: Kai Räsänen (15-vuotiaiden SM-kultaa moukari ja pituus, 17-sarjan 10-ottelun SM-5:s 15-sarjan SE-pistein, piirin ennätyksiä kaikkiaan kahdeksan, miesten P-Karjalan kärkitulos pituushypyssä tuloksella 674)
Vuoden ikäkausiurheilija: Aku Kurki (P14 SM-kultaa 100 m ja 200 m aj,, P15 4 x 80 m aj 3., 4 x 100 m 3. )
SM-menestyjät yleisissä sarjoissa ja 17-22-vuotiaissa edellisten lisäksi (vähintään henkilökohtainen pistesija tai joukkuemitali): Reetta Laitinen (Kalevan Kisat 3:s kiekko), Sami Tuononen (M22 keihäs 8:s), Inka Räsänen (N19 kiekko 4:s, joukkuekiekko 1.), Marjo Kauhanen (N19 joukkuekiekko 1.), Anssi Liimatta (M19 joukkuekeihäs 1.), Olli Rouvinen (M19 joukkuekeihäs 1.), Taru Karejoki (N19 400 m 6., SM-halli 200 m 2.), Timo Grönlund (M19 joukkuekorkeus 2.), Eero Grönlund (M19 joukkuekorkeus 2.), Anna Tiitinen (N17 800 m 6.), Helena Puhakka (Kalevan Kisat kuula 7.)
SM-menestyjät 14-15-vuotiaat edellisten lisäksi (vähintään henkilökohtainen pistesija tai joukkuemitali): Ville-Pekka Kokko (P14 80 m aj 2., P15 4 x 80 m aj 3., 4 x 100 m 3.), Pipsa Kokko (T15 300 m 3., 100 m 4.), Samuli Kortelainen (P15 3000 m:n käv. 3., joukkuekävely 1.), Olli Karkkulainen (P15 3000 m:n käv. 5., joukkuekävely 1.), Hanne Purmonen (T15 kiekko 5.), Arttu Rouvinen (P15 joukkuemoukari 1.), Toni Markkanen (P14 joukkuekuula 3.), Jani Asikainen (P14 joukkuekuula 3.), Ville Korhonen (P15 joukkuepituus 3., 4 x 100 m 3.), Janne Kovapohja (P15 4 x 80 m aj 3.)
A-luokan urheilijat (17-vuotiaissa tai ylemmissä sarjoissa), ei palkita erikseen: Reetta Laitinen, Helena Puhakka, Matti Räsänen, Sami Tuononen, Jaana Eskelinen, Jani Hyttinen, Timo Grönlund, Kai Räsänen, Anna Tiitinen, Pipsa Kokko, Inka Räsänen, Marjo Kauhanen, Taru Karejoki, Hanne Purmonen, Anssi Liimatta (yhteensä 15 urheilijaa)
Piirinennätysurheilijat: Kai Räsänen (P15 100 m aj, moukari, pituus, 4 x 100 m, 4 x 80 m aj; M17 moukari, 10-ottelu, M19 moukari), Aku Kurki (P14 100 m, 4 x 100 m, 4 x 80 m aj), Ville-Pekka Kokko (P14 80 m aj, 4 x 100 m, 4 x 80 m aj), Janne Kovapohja (P15 4 x 80 m aj), Ville Korhonen (P15 4 x 100 m), Heli Liimatta (T13 keihäs), Jaana Eskelinen (Naiset ja N22 10 km:n kävely)
SM-, pm- ja maaottelupisteranking: yhteensä 615,5 luokittelupistettä, . 1) Kai Räsänen, M15/17, 62,25 2) Pipsa Kokko, N15/17, 38, 3) Inka Räsänen, N19, 36,25, 4)Timo Grönlund, M19, 35,25, 5) Jaana Eskelinen, naiset, 33, 6) Anna Tiitinen, N17, 32,91 7) Marjo Kauhanen, N19, 32,5, 8) Jani Hyttinen, M19, 25,75, 9) Taru Karejoki, N19, 25, 10) Aku Kurki, M14/17, 22 (jaettiin stipendit)
Pm-sisulisärankingin (9-15-vuotiaat) kärki eli parhaat pm-sisulisäpisteiden tuojat, pisteillä yht. 108 urheilijaa, 50 parasta palkittiin): Top 50 (urheilijan perässä ikä ja pisteet): 1. Pipsa Kokko, 15, 82,25, 2. Heli Liimatta, 13, 56,5, 3. Simo Vepsäläinen, 10, 48,5, 4. Ville-Pekka Kokko, 14, 48,25, 5. Niko Tahvanainen, 11, 47,5, 6. Timo Ruippo, 11, 43,5, 7. Linda Vairinen, 13, 40,75 8. Teemu Ruippo, 15, 40,75, 9. Heikki Pölönen, 12, 40,25, 10. Jaakko Jurvanen, 10, 37,5 11. Jussi Karkkulainen, 9, 36,25, 12. Maiju Luoto, 10, 36, 13. Johanna Pykäläinen, 9, 35,75, 14. Antti Putila, 9, 35,75, 15. Juulia Hirvonen, 11, 34,5, 16. Enni Karjalainen, 11, 33,5, 17. Anni Havukainen, 9, 32,75, 18. Jere Sivonen, 8, 32,25, 19. Riina Jaatinen, 9, 32,25, 20. Hanne Purmonen, 15, 32,25, 21. Sami Törrönen, 10, 31,5, 22. Alexei Kärkkäinen, 9, 30,75, 23. Juha Räsänen, 9, 30,75,24. Joona Kokkonen, 14, 30,25, 25. Jatta Kalajoki, 11, 29,75, 26. Henna Ehrukainen, 13, 29,5, 27. Heta Rissanen, 11, 29,25, 28. Ville Simonen, 11, 29,29. Isabella Björn, 11, 28,25, 30. Joel Manninen, 10, 27, 31. Pilvi Laukkanen, 9, 25,5, 32. Marianne Pykäläinen, 11, 25, 33. Tuuli Kettunen, 10, 24, 34. Laura Karkkulainen, 13, 23,5, 35. Anna-Kaisa Asikainen, 14, 23,25, 36. Markus Kokkonen, 10, 23, 37. Olli Luoto, 13, 22,5, 38. Anne Harinen, 12, 22,25, 39. Simon Kortelainen, 13, 22, 40. Meri Kettunen, 10, 22, 41. Jutta Simonen, 9, 21, 42. Kati Karkkulainen, 14, 20, 43. Emilia Sieviläinen, 11, 20, 44. Esa Alsio, 14, 20, 45. Tiina Hirvonen, 12, 20, 46. Simo Puustinen, 13, 19,25, 47. Aleksi Saarelainen, 12, 19,25 48. Aku Kurki, 14, 18,5, 49. Ari Lehikoinen, 11, 18,25, 50. Patrik Torn, 8, 18, 50. Emilia Suomalainen, 10, 17,75
Top 50:n ulkopuolelta Suomen tilastoissa 20 parhaan joukkoon sijoittuneita: Anni-Kreeta Tervala (korkeus), Leevi Havukainen (kävely), Jari-Pekka Rouvinen (kuula), Helinä Väisänen (kävely), Henri Hartonen (keihäs), Mari Korhonen (moukari), Anne Ryynänen (kävely), Ville Rautiainen (kävely), Pauliina Haapasalo (kuula), Miikka Räsänen (keihäs)
Henkilökohtaisten valmentajien palkinnot (vähintään henkilökohtainen SM-pistesija, -joukkuemitali tai muu ansio): Henri Lomu, Mika Reijonen, Jaakko Sivonen, Hannu Liimatta, Topi Rouvinen, Timo Tarvainen, Jouni Tarvainen, Seppo Räsänen, Arvo Kauhanen, Eero Könönen, Harri Kiviniitty, Pauli Räsänen, Sakari Tiainen, Timo Purmonen, Ari Lyytikäinen, Kai Kurki, Pekka Laitinen
Kunniakierros (P-Karjalan kärkitulos 18 000 euroa) Parhaat kerääjät:: 1) 6140 euroa Eero Könönen, 2) 2800 Tapio Parviainen, 3) 1236 Harri Kiviniitty, 4) 900 Mika Juvonen, 5) 645 Joel Manninen, 6) 618 Timo Grönlund, 7) 536 Ari Alsio, 8) 501 Jani Hyttinen, 9) 500 Titta ja Petra Siikaranta, 10) 408 Atte Huuho
Fair Play palkinnot (rehti käytös ja urheilumenestys): Hanna Sarkkinen ja Samuel Penttinen
Erikoispalkinnot: Matti Eskelinen (pitkä yhteistyö PyU:n yleisurheilijoiden kanssa), Mervi Laatikainen (naiskestävyysjuoksun kehittyjä), Bettiina Kiiskinen (lahjakas pikajuoksija, SM-viestien 6:s), nuorisotiimi (Taru Karejoen johdolla aktiivinen kanttiinin pito ja urheilukoulut)
Aktiiviset kisakävijät (omien kenttien kisat, max 14 kilpailua): 1) Jaakko Jurvanen 12, 2) Simo Puustinen, Heikki Pölönen, Jatta Kalajoki ja Saara Pölönen 11, 6) Niko Tahvanainen, Markus Kokkonen, Simo Vepsäläinen 10, 9) Antti Putila, Jiri Karjalainen, Anni-Kreeta Tervala, Emilia Sieviläinen, Enni Karjalainen, Juulia Hirvonen 9, 15) Marianne Pykäläinen, Viivi Suvanto, Pipsa Kokko, Jere Sivonen, Jarno Purmonen, Joel Manninen, Leevi Havukainen, Ilkka Eskelinen 8.
Palkittiin: Jaakko Jurvanen, Simo Puustinen, Saara Pölönen, Jatta Kalajoki ja Heikki Pölönen sekä Jiri Karjalainen, Viivi Suvanto, Jarno Purmonen ja Ilkka Eskelinen.
Pyhäselän Reiman stipendit: Ville-Pekka Kokko (SM-kisojen 2:nen 80 m:n aidoissa) ja Hanne Purmonen (SM-kisojen 5:s kiekossa)
Sepon palkinnot: Heli Liimatta