12-15-vuotiaiden pm-huipentuman päätöspäivän lajeihin osallistui 30 urheilijaa ja lisäksi kolme ulkopuolella kilpailun mukana ollutta (Niko Tahvanainen, Inka Räsänen ja Hanna Sarkkinen). Päätöspäivänä PyU keräsi yhdeksän mestaruutta ja 19 muuta mitalia ja säilyi kahden päivän piste- ja mitalitilastossa ylivoimaisena ykkösenä, vaikka isäntäseura Lieksan Urheilijat kahmikin keskiviikkona peräti 14 mestaruutta.
PyU:n menestyneimmät urheilijat kahden päivän aikana olivat Heli Liimatta ja Pipsa Kokko, jotka molemmat nappasivat viisi voittoa. Ville-Pekka Kokko aitoi päätöspäivänä 80 metrillä uuden pe:n 11,78. 12 vuotta vanha Katajan Anssi Ahtiaisen nimissä ollut entinen ennätys koheni 0,05 sekuntia.
Kisoihin ilmoitetuista PyU:n avainurheilijoista joutui jäämään toisena päivänä pois Anna-Kaisa Asikainen, joka loukkasi avauspäivänä 200 metrin aidoissa polvensa. Samoin Aku Kurki ei startannut toisena päivänä, eikä Arttu Rouvinen ilmestynyt kisapaikalle. PyU:n paras ikäkausiurheilija Kai Räsänen osallistui pm-huipentuman kanssa samaan aikaan käytyihin Finlandia Junior Games -kisoihin Helsingissä.
Tulokset:
Seurojen menestyspisteet kuuden joukkoon sijoittumisesta (7,5, … 1) ja mitalit (suluissa) kahden kisapäivän jälkeen:
1. Pyhäselän Urheilijat 451,5 (24+24+17)
2. Lieksan Urheilijat 322 (22+15+12)
3. Polvijärven Urheilijat 237,5 (8+12+15)
4. Kiihtelysvaaran Urheilijat 231 (18+10+8)
5. Joensuun Kataja 216 (15+14+7)
6. Juuan Urheilijat 80 (5+5+2)
7. Oravisalon Urheilijat 58 (2+2+5)
7. Ilomantsin Urheilijat 58 (3+2+5)
9. Outokummun Partio 53 (2+4+3)
10. Tohmajärven Urheilijat 40 (5+1+0)
11. Valtimon Vasama 33 (0+2+2)
12. Rääkkylän Kisa-Veikot 19 (0+0+3)
13. Polvijärven Vauhti 15 (0+3+0)
14. Kesälahden Urheilijat 7 (1+0+0)
14. Nunnanlahden Viesti 7 (0+0+1)
16. Enon Kisa-Pojat 6 (0+0+1)
16. Juuan Jänne 6 (0+0+0)
18. Kontio-Veljet 5 (0+1+0)
19. Nurmeksen Sepot 4 (0+0+1)
20. Kiteen Urheilijat 3 (0+0+0)
Seurojen osanottopisteet:
1. Pyhäselän Urheilijat 124
2. Polvijärven Urheilijat 86
3. Lieksan Urheilijat 79
4. Kiihtelysvaaran Urheilijat 49
4. Joensuun Kataja 42
6. Juuan Urheilijat 17
7. Oravisalon Urheilijat 16
8. Outokummun Partio 13
8. Ilomantsin Urheilijat 13
10. Valtimon Vasama 12
11. Rääkkylän Kisa-Veikot 6
11. Tohmajärven Urheilijat 6
13. Juuan Jänne 4
14. Polvijärven Vauhti 3
15. Enon Kisa-Pojat 2
15. Nunnanlahden Viesti 2
17. Kiteen Urheilijat 1
17. Nurmeksen Sepot 1
17. Kontio-Veljet 1
17. Kesälahden Urheilijat 1
P15 300m
1 Tuomo Heiskanen KiiU 45,05
P15 2000m
1 Teppo Oinonen LieksU 6.29,20
2 Teemu Ruippo PyU 6.42,84
3 Esa Turunen NuVi 7.50,66
4 Olli Karkkulainen PyU 8.22,76
Janne Kovapohja PyU DNS
Ahti Toivanen PoU DNS
P15 100m aj
Aki Kuusela KiiU DNS
Janne Kovapohja PyU DNS
P15 Seiväs
1 Tuomo Heiskanen KiiU 260
2 Kalle Kauppinen KiiU 240
P15 Pituus
1 Lasse Keronen OravU 481 +0,2
2 Teemu Ruippo PyU 480 +0,3
3 Tuomo Heiskanen KiiU 464 +0,2
4 Teppo Oinonen LieksU 435 +0,2
P15 Kiekko
1 Aki Kuusela KiiU 56,97
2 Aleksi Stranden JoKa 49,79
3 Kalle Kauppinen KiiU 44,88
4 Mikael Mononen JoKa 29,97
Arttu Rouvinen PyU DNS
P15 Moukari
1 Aki Kuusela KiiU 50,02
2 Kalle Kauppinen KiiU 38,95
Arttu Rouvinen PyU DNS
P14 300m
1 Oskari Pennanen JuuU 42,38
2 Aleksi Lappalainen PoU 46,00
3 Esa Alsio PyU 46,96
Aku Kurki PyU DNS
P14 2000m
1 Oskari Pennanen JuuU 6.37,20
2 Petteri Nissinen JoKa 6.45,86
3 Antti Reijonen PoU 7.52,90
Joona Kokkonen PyU DNS
P14 80m aj
1 Ville-Pekka Kokko PyU 11,78 -0,3 pe
Aku Kurki PyU DNS
P14 Seiväs
1 Ville Sirviö PoU 230
2 Jani Hassinen KiiU 230
3 Aleksi Lappalainen PoU 210
4 Toni Jaatinen LieksU 210
P14 Pituus
1 Ville-Pekka Kokko PyU 556
2 Joona Kokkonen PyU 468
3 Aleksi Lappalainen PoU 467
4 Ville Ovaskainen JuuU 447
5 Ville Porspakka PyU 412
6 Esa Alsio PyU 351
P14 Kiekko
1 Jani Hassinen KiiU 37,09
2 Ville-Pekka Kokko PyU 35,21
3 Toni Jaatinen LieksU 30,30
4 Ville Ovaskainen JuuU 27,30
5 Antti Reijonen PoU 23,28
6 Tapio Nevalainen LieksU 22,02
7 Ville Sirviö PoU 20,20
Jani Asikainen PyU DNS
Teemu Räsänen PoU DNS
P14 Moukari
1 Jani Hassinen KiiU 36,74
2 Toni Jaatinen LieksU 30,17
3 Tapio Nevalainen LieksU 26,53
4 Anssi Nevalainen LieksU 22,78
5 Antti Reijonen PoU 22,31
6 Ville Sirviö PoU 16,37
Teemu Räsänen PoU DNS
P13 200m
1 Mika Leppänen JoKa 27,01 -0,4
2 Joona Kokkola VaVa 29,32 -0,4
3 Aki Mustonen PyU 29,70 -0,4
4 Jere Kokkola VaVa 30,38 -0,4
5 Matti Keronen OravU 30,98 -0,4
6 Simo Karttunen PyU 31,24 -0,4
Aleksi Vauhkonen PoU DNS
Olli Luoto PyU DNS
P13 1500m
1 Tuomas Kinnunen JoKa 5.01,10
2 Olli Luoto PyU 5.19,08
3 Joona Kokkola VaVa 5.31,66
4 Jere Kokkola VaVa 5.39,78
Rene Honkanen PyU DNS
P13 60m aj
1 Antoni Stranden PoU 10,39 -0,1
2 Tuomo Hurskainen JoKa 10,40 -0,1
3 Mika Leppänen JoKa 10,46 -0,1
4 Atso Vänskä LieksU 12,10 -0,1
5 Simon Kortelainen PyU 12,44 -0,1
6 Henri Piipponen PoU 13,54 -0,1
P13 Seiväs
1 Matti Keronen OravU 240
2 Atso Vänskä LieksU 230
3 Mikko Kuusinen OravU 220
4 Simo Puustinen PyU 150
P13 Pituus
1 Tuomo Hurskainen JoKa 455 -0,3
2 Joona Kokkola VaVa 438 -0,3
3 Matti Keronen OravU 437 -0,3
4 Jere Kokkola VaVa 312 -0,3
5 Aki Mustonen PyU 409 +0,6
6 Simon Kortelainen PyU 400 -0,6
7 Simo Karttunen PyU 375 +0,4
8 Simo Puustinen PyU 304 -0,3
Aleksi Vauhkonen PoU DNS
Rene Honkanen PyU DNS
P13 Kiekko
1 Antoni Stranden PoU 46,27
2 Matti Valjus PolVa 43,97
3 Henri Piipponen PoU 38,32
4 Tomi Tuononen JuJä 32,69
5 Mikko Kuusinen OravU 27,21
6 Atso Vänskä LieksU 25,32
P13 Moukari
1 Antoni Stranden PoU 43,00 pe
2 Matti Valjus PolVa 41,47
3 Henri Piipponen PoU 27,15
4 Tomi Tuononen JuJä 21,19
P12 200m
1 Valtteri Nykänen JoKa 29,72 -0,3
2 Miika Miljuhin OkuP 30,28 -0,3
3 Aleksi Kiiskinen LieksU 31,30 -0,3
4 Heikki Pölönen PyU 31,65 -0,3
5 Jesse Vaittinen KiiU 35,32 -0,3
Roope Honkanen PyU DNS
Atte Kettunen PoU DNS
Sami Simpanen PyU DNS
P12 1500m
1 Tuomas Kammonen IlU 5.27,02
2 Aleksi Saarelainen PyU 5.51,48
3 Erno Kurvinen IlU 5.59,04
P12 60m aj
1 Sami Jaatinen LieksU 10,70 -0,4
2 Heikki Pölönen PyU 12,36 -0,4
3 Heikki Kulmala RäKV 12,74 -0,4
4 Jesse Vaittinen KiiU 13,14 -0,4
Sami Kontkanen PoU DNS
P12 Seiväs
1 Sami Jaatinen LieksU 280 pe
2 Tero Jaatinen LieksU 260
3 Heikki Kulmala RäKV 220
4 Teemu Juvonen KiiU 210
P12 Pituus
1 Tero Jaatinen LieksU 422
2 Miika Miljuhin OkuP 421
3 Heikki Pölönen PyU 402
4 Ville Huhtinen PyU 399
5 Roope Honkanen PyU 388
6 Jesse Vaittinen KiiU 385
7 Aleksi Kiiskinen LieksU 382
8 Aleksi Saarelainen PyU 356
9 Joel Ruotanen LieksU 338
10 Kasperi Eronen KiiU 334
11 Ville Tolppanen PoU 332
12 Sami Kontkanen PoU 319
13 Riku Turunen KiiU 287
Atte Kettunen PoU DNS
Sami Simpanen PyU DNS
P12 Kiekko
1 Sami Jaatinen LieksU 33,65
2 Teemu Juvonen KiiU 32,07
3 Ville Tolppanen PoU 29,80
4 Jari-Pekka Rouvinen PyU 26,43
5 Ilkka Savolainen PoU 26,39
6 Jarkko Lehikoinen PoU 23,80
7 Kasperi Eronen KiiU 23,07
8 Leevi Havukainen PyU 21,81
Niko Tahvanainen (up) PyU 24,63
Atte Kettunen PoU DNS
P12 Moukari
1 Teemu Juvonen KiiU 30,51
2 Tero Jaatinen LieksU 26,05
3 Jari-Pekka Rouvinen PyU 24,33
4 Jarkko Lehikoinen PoU 21,43
5 Ilkka Savolainen PoU 20,48
T15 300m
1 Pipsa Kokko PyU 43,04
2 Tuuli Nöjd PoU 50,80
T15 2000m
1 Sini Turpeinen IlU 6.54,80
2 Tuuli Nöjd PoU 8.36,26
Suvi Moilanen JuJä DNS
T15 80m aj
1 Pipsa Kokko PyU 14,17 -0,4
2 Tuuli Nöjd PoU 18,65 -0,4
T15 Korkeus
1 Henna Rummukainen KiiU 150
T15 3-Loikka
1 Sini Ikonen LieksU 10,15 +0,4
2 Pipsa Kokko PyU 09,87 +0,5
Jonna Mönkkönen LieksU DNS
T15 Kiekko
1 Hanne Purmonen PyU 32,31
2 Katri Hirvonen ToU 27,98
3 Saara Mondillo JoKa 27,69
4 Henna Rummukainen KiiU 24,31
5 Elisa Piipponen PoU 17,59
Inka Räsänen (up) PyU 35,52
Hanna Sarkkinen (up) PyU 30,31
T15 Keihäs
1 Jonna Mönkkönen LieksU 39,24
2 Henna Rummukainen KiiU 37,88
3 Saara Mondillo JoKa 31,58
4 Hanne Purmonen PyU 26,04
5 Tiina Keronen OravU 17,17
Sini Ikonen LieksU DNS
T14 300m
1 Hanne Viljakainen JoKa 48,76
2 Mari Reijonen JoKa 51,74
Anna-Kaisa Asikainen PyU DNS
T14 2000m
1 Henna Hassinen JoKa 7.59,94
2 Mari Reijonen JoKa 8.06,96
3 Kati Karkkulainen PyU 8.18,40
4 Enni Turunen NuVi 8.52,28
Anna-Kaisa Asikainen PyU DNS
T14 80m aj
1 Mona Sormunen ToU 14,28 -0,4
Anne Turunen JuuU DNS
Anna-Kaisa Asikainen PyU DNS
T14 Korkeus
1 Mona Sormunen ToU 140
T14 3-Loikka
1 Hanne Viljakainen JoKa 09,74 +0,6
2 Anne Turunen JuuU 09,71 +0,3
3 Mari Reijonen JoKa 07,38 +0,6
T14 Kiekko
1 Erika Myller KiiU 25,08
T14 Keihäs
1 Erika Myller KiiU 27,24
2 Hanne Viljakainen JoKa 17,50
T13 200m
1 Pilvi Pennanen OkuP 29,43 -0,2
2 Saija Ruotanen LieksU 29,64 -0,2
3 Venla Vänskä IlU 30,79 -0,2
4 Venla Kuosmanen PoU 31,22 -0,2
5 Henna Ehrukainen PyU 31,36 -0,2
6 Tuija Nöjd PoU 32,70 -0,2
Katja Ryynänen LieksU DNS
T13 1500m
1 Minna Ikonen ToU 5.29,30
2 Laura Karkkulainen PyU 5.32,18
3 Henna Tolonen LieksU 5.38,18
4 Linda Vairinen PyU 6.15,30
5 Katja Ryynänen LieksU 6.20,50
6 Tuija Nöjd PoU 6.27,52
7 Enni Korhonen PoU 7.05,44
Saija Ruotanen LieksU DNS
T13 60m aj
1 Saija Ruotanen LieksU 11,68 -0,4
2 Venla Vänskä IlU 11,82 -0,4
3 Linda Vairinen PyU 12,34 -0,4
4 Henna Ehrukainen PyU 12,47 -0,4
5 Oona Timonen LieksU 12,96 -0,4
Enni Korhonen PoU DNF -0,4
T13 Korkeus
1 Henna Ehrukainen PyU 130
2 Minna Rummukainen KiiU 130
3 Oona Timonen LieksU 130
4 Janna Leppänen PoU 125
5 Enni Korhonen PoU 110
T13 3-Loikka
1 Heli Liimatta PyU 10,06 +0,4
2 Kirsi Paakkunainen JoKa 09,95 +0,8
3 Hanna Kiiskinen LieksU 08,52 +0,6
4 Linda Vairinen PyU 08,48 +0,3
5 Venla Kuosmanen PoU 08,40 +0,6
6 Janna Leppänen PoU 08,32 +0,4
T13 Kiekko
1 Heli Liimatta PyU 30,71
2 Minna Rummukainen KiiU 29,04
3 Pauliina Haapasalo PyU 23,27
4 Tiina Holopainen OkuP 18,18
5 Janna Leppänen PoU 12,57
Elina Vitri LieksU NM
Saara Tolvanen PyU NM
Mari Korhonen PyU DNS
T13 Keihäs
1 Heli Liimatta PyU 40,09
2 Minna Rummukainen KiiU 28,15
3 Elina Vitri LieksU 26,70
4 Venla Vänskä IlU 23,99
5 Hanna Kiiskinen LieksU 22,54
6 Saara Tolvanen PyU 20,49
7 Tuija Nöjd PoU 17,17
Tiina Holopainen OkuP DNS
T12 200m
1 Maarit Kiiskinen LieksU 30,87 -0,3
2 Anne Harinen PyU 33,16 -0,3
3 Paula Kuokkanen JoKa 33,36 -0,3
Maria Turunen JuuU DNS
T12 1500m
1 Saara Partanen LieksU 6.17,60
2 Kukkamaaria Heikkinen JuuU 6.25,64
Elisa Ikonen (up) ToU 6.09,54
T12 60m aj
1 Heidi Toivanen LieksU 12,18 -0,2
2 Jenna Raassina OkuP 12,20 -0,2
3 Maarit Kiiskinen LieksU 12,92 -0,2
4 Juanita Kananen LieksU 13,62 -0,2
T12 Korkeus
1 Saara Partanen LieksU 141
2 Juanita Kananen LieksU 136
3 Heidi Toivanen LieksU 125
3 Miia Sirviö PoU 125
3 Anne Harinen PyU 125
6 Maarit Kiiskinen LieksU 120
7 Tiina Repo JuuU 105
T12 3-Loikka
1 Heidi Toivanen LieksU 08,59
2 Paula Kuokkanen JoKa 07,85
Maria Turunen JuuU DNS
T12 Kiekko
1 Miia Sirviö PoU 25,62
2 Tiina Hirvonen PyU 22,63
3 Tiina Repo JuuU 20,02
4 Auni Tolvanen PyU 18,02
Anu Reijonen (up) PoU 25,77
Ida Pippola (up) LieksU 26,18
T12 Keihäs
1 Juanita Kananen LieksU 26,59
2 Tiina Hirvonen PyU 23,78
3 Saara Partanen LieksU 21,20
4 Kukkamaaria Heikkinen JuuU 20,50
5 Miia Sirviö PoU 20,21
Anu Reijonen (up) PoU 23,48