PyU juhli 9-15-vuotiaiden pm-maastoissa
Pyhäselän Urheilijain 8-15-vuotiaat juoksijat korjasivat yli kolmasosan mestaruuksista ja keräsivät muitakin mitaleja kantokuorman lauantaina Kiteen Hutsissa pidetyistä sisulisäikäisten pm-maastoista. Kisoihin osallistui 118 juoksijaa, joista PyU:n edustajia oli 35.
PyU:n voittojuhlat aloitti 10-vuotias Maiju Luoto, joka lähti omille teilleen heti kisan alussa. Emilia Suomalainen varmisti PyU:n komean kaksoisvoiton. 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa oltiin lähellä yllätystä, kun Marianne Pykäläinen johti kilpailua vielä 150 metriä ennen maalia. Lopussa kuitenkin Lieksan Jutta Heikkinen rynni parilla sekunnilla ohi.
9-vuotiaiden poikien sarjassa vasta 8-vuotias Jere Sivonen viiletti odotettuun voittoon. Myös hänen taktiikkanaan oli jättää muut heti alussa. Jeren kilometrin voittoaika oli 3.57 ja olisi voittanut myös 10-vuotiaiden poikien sarjan, jossa voittoajaksi tuli 4.00. KiiU:n Tuukka Mäkelä antoi Jerelle hyvän vastuksen ja hävisi vain kolme sekuntia. PyU:n juhla 9-vuotiaissa oli lähes täydellinen, sillä Jeren lisäksi seura miehitti Jussi Karkkulaisen johdolla sijat kolmesta kuuteen.
14- ja 15-vuotiaat tytöt juoksivat oman 3 kilometrin kisansa yhtä aikaa. Molemmissa sarjoissa herui voitto PyU:lle. Nuoremmissa tytöissä ykköseksi juoksi Anna-Kaisa Asikainen ajalla 13.31 ja vanhemmissa oli paras enemmän pikajuoksuissa kunnostautuva Pipsa Kokko. Anna-Kaisa kävi voitosta kovan kamppailun hiihdon suomenmestarin Iina Rädyn kanssa, Pipsa puolestaan oli sarjassaan ylivoimainen ykkönen.
14-vuotiadien poikien sarjassa Ville-Pekka Kokko ratkaisi voiton itselleen kovalla loppukirillä. Tänä keväänä muissa kisoissa voittamattomana pysynyt Juuan Oskari Pennanen joutui taipumaan. Vuotta vanhemmassa ikäluokassa Teemu Ruippo taivalsi pronssille.
Sami päivän suurin yllättäjä
10-vuotiaiden sarjasta löytyi PyU:n suurin yllättäjä. Pyhäselän omissa koululaismaastoissa vasta 7:nneksi juossut Sami Törrönen taisteli hienosti kärjen mukana ja ylsi lopulta pronssille ja jätti taakseen koululaismaastoissa häntä selvästi edellä olleet Simo Vepsäläisen ja Markus Kokkosen..
Laura Karkkulainen johti 13-vuotiaiden tyttöjen kisaa vielä ensimmäisen kilometrin kierroksen jälkeen, mutta joutui lopuksi antautumaan Tohmajärven Minna Ikoselle viidellä sekunnilla. 9-vuotiaiden tyttöjen sarjassa PyU:n pronssimitalistiksi juoksi Jutta Simonen. Myös Johanna Pykäläinen (5.) ja Anni Havukainen (6.) juoksivat kuuden joukkoon.
Henkilökohtaisten 12 mitalin lisäksi PyU kahmi myös kaikkiaan yhdeksän joukkuemitalia. Seura sai joukkueen kokoon, kun samassa sarjassa oli seurasta kolme juoksijaa.
Eero Könönen