Pokary muisti SM-mitalistejaan
Pohjois-Karjalan yleisurheilun kevätparlamentin ohjelmaan kuului tänä vuonna ensimmäistä kertaa SM-hallikisoissa menestyneiden urheilijoiden muistaminen. Kaikkiaan kahdeksan urheilijaa neljästä eri seurasta sijoittui talven SM-mittelöissä kolmen parhaan joukkoon.
Keskiviikkoiltana Itä-Suomen liikuntaopistolla pidetyssä tilaisuudessa saivat tunnustuksensa Joensuun Katajan Natalia Kilpeläinen (naiset 3-loikka 1.), Maija Kovalainen (naiset 5-ottelu 1 ja kuula 2.) ja Noora Hämäläinen (N17 60 m aj 1., pituus 2.), Pyhäselän Urheilijain Jaana Eskelinen (N22 3000 m:n kävely 1.), Taru Karejoki (N19 200 m 2.) ja Kai Räsänen (M17 7-ottelu 3.) sekä Polvijärven Urheilijain Annina Walling (N22 1500 m 2.) ja Nurmeksen Seppojen Juha Pääkkönen (M22 keihäs 3.).
Vahvoja toiveita esitettiin tämänvuotiseenkin Kunniakierrokseen, josta heruu toimintaeuroja myös Pohjois-Karjalan yleisurheilulle. Uhkakuvana on kuitenkin tuloksen romahtaminen, sillä kuutena vuonna peräkkäin valtakunnan ykköskerääjäksi yltänyt PyU:n Kyösti Kakkonen ei tänä vuonna osallistu keräykseen. Piirin virallisena tavoitteena on 60 000 euroa.
Eero Könönen