Kai Räsänen ponnisti pituutta huikeat 663

KAI RÄSÄNEN PONNISTI HUIKEAT 663

Kai Räsänen ponnisti pituutta 663

Pyhäselän Urheilijain 14-vuotiaan Kai Räsäsen huima tuloskunto jatkuu. Sunnuntaina jatkuneissa Pohjoismaiden suurimmissa nuorten hallikisoissa, ns. Indoor Games -kisoissa hän teki koko kisojen kovimman suomalaistuloksen voittamalla pituushypyn 15-vuotiaiden ikäluokan kaikkien aikojen kolmanneksi kovimmalla tuloksella 663.

Viime kesänä koko Pohjois-Karjalassa miestenkin sarjassa hyppäsi pitemmälle vain Kiteen Urheilijain Kyösti Vänskä.

Räsänen oli kilpailussa ylivoimainen ykkönen, sillä kakkoseksi hypännyt Roni Ollikainen ponnisti tuloksen 588. Räsänen jatkoi mainioita esityksiään muissakin lajissa, sillä hän oli myös kiekon ykkönen tuloksella 54,79 ja sijoittui 60 metrin aitojen kolmoseksi omalla ennätyksellään 8,49. Voittajaksi aitonut HKV:n Carlo Rogers oli viisi sadasosaa parempi.

Voiton Pohjois-Karjalaan toi myös Pyhäselän Pipsa Kokko, joka pinkoi 15-vuotiaiden 300 metrin ykköseksi omalla ennätyksellään 41,95. Vuosi sitten 14-vuotiaiden SM-kisojen pronssijuoksu oli tuonut sekunnin huonomman ajan.

Pohjois-Karjalaan heltisi kaksi mitalia myös keihäänheitosta, kun Joensuun Katajan Alec Hellström ja Lieksan Urheilijain Jonna Mönkkönen kiskaisivat hopealle ja pronssille tuloksin 49.17 ja 38.77.

Kahdeksan parhaan joukkoon ylsivät pohjoiskarjalaisista myös Katajan 15-vuotias Pinja Natunen (7.) joka pomppi 3-loikkalukemat 10.67 ja PyU:n 15-vuotias Hanne Purmonen (6.), joka heitti kiekkoa 28.11. Samoin poikien puolella Katajan Juha Paakkunainen (aidat) ja Vesa Huovinen (pituus) sijoittuivat seitsemänneksi.

Tampereen kisoihin osallistui kahden päivän aikana peräti 1100 urheilijaa, jotka tehtailivat kaikkiaan 2800 osanottoa.

Eero Könönen

—————————————

Tampere 6.3.2005

Junior Indoor Games eli nuorten epäviralliset SM-kisat, 2. päivä:

T15 Kuula loppukilpailu 1. Johanna Salmela KokkVe 13,21 8. Hanne Purmonen PyhäsU 9,81

P14 Pituus loppukilpailu 1. Sami Roos MynämI 5,76 10. Ville-Pekka Kokko PyhäsU 4,73 13. Teemu Niemi JoensK 4,61

P15 Kiekko loppukilpailu 1. Kai Räsänen PyhäsU 54,79 2. Martti Kirjola RuotKi 53,79 3. Severi Uusitalo HumppY 48,41

P15 keihäs: 1) Jani Lehtonen ViipU 52.85, 2) Alec Hellström JoKa 49.17, 3) Joonas Verronen HimangU 47.68 (14 kilp.)

P15 60 m aj alkuerät 1. Carlo Rogers HKV 8,39q 2. Sergei Merkulov Pietari 8,47q 3. Kai Räsänen PyhäsU 8,53q 6. Juha Paakkunainen JoensK 9,26q

P15 60 m aj finaali: 1) Carlo Rogers HKV 8,44, 2) Sergei Merkulov Pietari 8,46, 3) Kai Räsänen PyhäsU 8,49, 7) Juha Paakkunainen JoensK 9,82

T15 300 m loppukilpailu 1. Pipsa Kokko PyhäsU 41,95 2. Nina Miettinen TampPy 42,04 3. Nina Surola HKV 42,23 (30 kilp.)

T15 keihäs: 1) Johanna Salmela KokkVe 44.69, 2) Anni Taponen JanJa 39.86, 3) Jonna Mönkkönen LieksU 38.77 (14 kilpailijaa)

T15 Kolmiloikka loppukilpailu 1. Hanna Voutilainen ToiVau 11,78 2. Emma Millard ToiVau 11,38 3. Salla Kääriäinen HKV 11,27 7. Pinja Natunen JoensK 10,67

T15 Kiekko loppukilpailu 1. Sini Granholm Tamp38 33,17 2. Maria Perälä TeuvRi 29,28 3. Sanna Rämänen VirkSt 29,02 6. Hanne Purmonen PyhäsU 28,11

P15 Pituus loppukilpailu: 1) Kai Räsänen PyhäsU 6,63, 2) Roni Ollikainen HKV 5,88, 3) Teemu Karppanen ImatrU 5,82, 7) Vesa Huovinen JoensK 5,54, 15) Juha Paakkunainen JoensK 5,20 (35 kilp.)