VALMENNUS- JA HARJOITUSILTA KUTSUU 18.10.

VALMENNUS- JA HARJOITUSILTA KUTSUU 18.10.

Harjoitusryhmiin tulossa muutoksia 18.10. pidettävän VALMENNUS- ja HARJOITUSILLAN jälkeen. Pokaryn valmennuspäällikkö JARMO HIRVONEN tulee esittelemään valmentajille, ohjaajille ja menestyneimmille urheilijoille uutta harjoittelu- ja valmennusstrategiaa, minkä jälkeen muodostetaan kiinteitä harjoitusryhmiä nimettyjen valmentajien ja ohjaajien ympärille.

VALMENNUS- ja HARJOITUSILTA pidetään siis ma 18.10. klo 18.30 NIITTYLAHDEN KOULULLA. Sinne toivotaan mukaan valmentajien, ohjaajien ja urheilijoiden lisäksi myös urheilijoiden vanhempia. Kahvitarjoilu.

Ryhmien tavoitteena on kehittyä ja urheilijoiden yltäminen jopa maajoukkueeseen on muutaman lähivuoden etätavoitteena. Pätevien tuttujen valmentajien ohjauksessa harjoittelevien ryhmät aloittanevat toimintansa marraskuun alussa ja silloin on tulossa on myös harjoitusmaksut.

Sitä ennen kokoonnutaan vanhoissa ryhmissä seuraavasti:

Maanantaisin (alkaa 4.10.) Niittylahden koulun salilla klo 19.30 – 21 Jouni Tarvaisen ja Seppo Räsäsen ryhmä. Heitot, pikajuoksu.

Tiistaisin (alkaa 5.10.) Hammaslahden alakoulun salilla klo 18 – 20 Timo Purmosen ryhmä. Pikajuoksut, heitot, hypyt.

Tiistaisin (alkaa 28.9.) Reijolan koulun salilla klo 19.30 – 21 Jari Venäläisen ja Eero Könösen ryhmä. Pikajuoksut, hypyt ja kävelyt.

Tiistaisin (alkaa 5.10.) Reijolan koulun salilla klo 19.30 – 21 Arvo Kauhasen ja Jouni Tarvaisen ryhmä. Heittolajit, kuntosali.

Torstaisin (alkaa 7.10) Reijolan koulun salilla klo 18 – 20 Arvo Kauhasen, Jouni Tarvaisen ja Hannu Liimatan ryhmä. Heittolajit.

Torstaisin (alkaa 7.10) Niittylahden koulun salilla klo 18 – 19.30 Seppo ja Pauli Räsäsen ryhmä. Pikajuoksu, hyppylajit.

Lauantaisin (alkaa 9.10.) Niittylahden koulun salilla klo 12 – 14 Seppo Räsäsen ryhmä. Pikajuoksu, hyppylajit, heitot.

Harjoituksiin voivat tulla mukaan ensi vuonna vähintään 11 vuotta täyttävät urheilijat. Tied. Jouni Tarvainen, p. 050 301 2488, Hannu Liimatta, p. 040 715 8441 tai Eero Könönen, p. 050 530 6794

——