Taru Karejoki aitoi aitoi pe:n 42,97
PyU:n Taru Karejoki jatkoi loistavia esityksiään 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Lahdessa. Lauantain 300 metrin hopeasijan ja kaikkien aikojen 6. parhaan ajan jatkeeksi tuli sunnuntaina 300 metrin aitojen reilu SM-kulta uudella pe-ajalla 42,97. Tulos on Suomen kaikkien aikojen tilaston 10. paras.
Katajan Tea Hytösen seitsemän vuoden takainen pe-aika 43,25 kohentui reippaasti. Lappeenrannan Annika Kumlinin 10 vuoden takainen SE-tulos jäi sentään noin sekunnin päähän.
Vaikka voitto tuli, 17-vuotias reijolalainen ei ollut olleenkaan tyytyväinen juoksuunsa. Maaliin pääsemisessäkin oli suuria ongelmia, sillä Henri Lomun valmennettava kompastui viimeiseen aitaan:
– Jouduin ponnistamaan viimeisen aidan väärällä jalalla ja nurin meno oli tosi lähellä. Kävin jopa naapuritytön radalla, mutta onneksi minua ei hylätty. Ainakin kolme kymmenystä siinä meni, 17-vuotiaiden Ruotsi-otteluun Göteborgiin valittava Taru harmitteli.
Kakkoseksi juoksi Rantasalmen Kaisa Eronen reippaalla ennätyksellään 43,16 ja kolmas oli yksi suosikeista, Kalevan Kisojen 400 metrin aitafinaalissakin mukana ollut Riikka Perasto.
Noora kolmesti viides
Kiihtelysvaaran Noora Hämäläinen otti sunnuntaina jo kolmannen viidennen sijansa, kun 100 metriä taittui aikaan 12,32. Välierissä hän oli juossut lähelle pe-tulostaan ajalla 12,26. Kisan voittoon ja samalla kaksoismestariksi viiletti Jyväskylän Minna Laukka, jonka tulos 11,89 on 17-vuotiaiden naisten kaikkien aikojen viidenneksi paras. Miesten 100 metrillä Outokummun Jani Hyttinen kipaisi 10. parhaan ajan 11,51 ja karsiutui finaalista.
Lauantaina hyviä sijoituksia napsivat pohjoiskarjalaisista Polvijärven Urheilijain Jari Räsänen, joka kiri esteiden 6:nneksi ajalla 4.37,22 ja saman sijan otti Outokummun Pasi Turunen (63.45) keihäässä. Sijaa alempana oli Katajan Lassi Etelätalo tuloksella 62.67.
Lieksan Urheilijain seiväsmies Jarmo Karjalainen, sijoittui seiväshypyn 7:nneksi tuloksella 390 ja Pyhäselän Anna Tiitinen juoksi 800 metriä aikaan 2.23,39. Hän oli 9. sijallaan ensimmäinen putoaja finaalista.
Lahden kisojen pistesaalis jäi laihahkoksi. Karejoen henkilökohtaisten ja Grönlundin joukkuemitalien lisäksi herui yhteensä kuusi pistesijaa ja kaikkiaan 27 pistettä.
Eero Könönen