PyU:sta kolme urheilijaa Kalevan Kisoihin
Pyhäselän Urheilijoista lähtee kolme urheilijaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Vaasassa pidettäviin yleisurheilun miesten ja naisten SM-kisoihin eli Kalevan Kisoihin.
PyU:n värejä puolustavat 17-vuotias pikajuoksija Taru Karejoki (200 m ja 400 m), 22-vuotias kuulantyöntäjä Helena Puhakka sekä 35-vuotias keihäänheittäjä Ari Pakarinen.
Osallistumisoikeus kisoihin olisi ollut myös kestävyysjuoksija Matti Räsäselle (5000 m) sekä kiekonheittäjä Reetta Laitisella, mutta Matti katsoi viisaammaksi keskittyä 22-vuotiaiden SM-kisaan ja Reetta, vaikka on rikkonutkin A-luokan, ei enää panosta urheiluun täysillä.
Ari tähtää yllätykseen
Ari Pakarinen lähtee tavoittelemaan Vaasassa Ateenan A-rajan 81.80 ylitystä. Tämä tietäisi nousua kamppailemaan myös olympiapaikoista, vaikka kisarajan ylittäjiä alkaakin olla pilvin pimein.
Vain Matti Närhi on varmasti mukana Ateenan koneessa. Muista paikoista kamppailevat Arin lisäksi Nurmon Tero Pitkämäki, Nokian Esko Mikkola, Rovaniemen Pekka Ala-Räisänen sekä tietysti Katajan Aki Parviainen. Suomen joukkueeseen valitaan varmuudella kolme miesheittäjää.
Helena Puhakan päätähtäin on oman ennätyksen 12.93 kohentaminen. Tämä saattaisi nostaa hänet viimeisille pistesijoille eli kahdeksan parhaan työntäjän joukkoon.
Nuori Taru Karejoki on Kalevan Kisoissa jo toista kertaa mukana. Paremmat mahdollisuudet menestyä on 400 metrin kisassa, mikäli oma ennätys kohentuisi alle 58 sekunnin. 57,50:n aika saattaisi viedä tytön jopa loppukilpailuun. 200 metrin taso on huomattavasti kovempi; loppukilpailupaikkaan vaadittaneen noin 24,70:n aika, joten Tarun pitäisi parantaa ennätystään noin puoli sekuntia.
Eero Könönen