Aki avaa keihäskautensa Kiihtelysvaarassa – Arikin mukana

AKI PARVIAINEN AVAA KEIHÄSKAUTENSA KIIHTELYSVAARASSA

Vuoden 1999 maailmanmestari ja moninkertainen arvokisojen edustaja sekä menestyjä Aki Parviainen avaa kautensa Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskisoissa Kiihtelysvaarassa keskiviikkoiltana.

Pitkiä harjoituskaaria heitelleen Parviaisen kilpailukauden avaus on siirtynyt Pihtiputaalta heinäkuun loppupuolelle puolentoista viikon päähän Kalevan Kisoista.

Kiihtelysvaaran keihäskisasta on tulossa erittäin kovatasoinen, sillä mukana on Parviaisen lisäksi vuonna 1995 yli 85 metriä ja tällä kaudella yli 79 metriä heittänyt Ari Pakarinen sekä 70 metrin miehet Mikko Löppönen, Viljo Toivanen, Petteri Leinonen sekä Jari Timonen.

Suomea 19-vuotiaiden MM-kisoissa edustanut Juha Pääkkönen (kesän kärki ja oma ennätys 69.60) on osallistuu samaten kisaan. Poissa on vain 19-vuotias Pauli Piippo, joka heitti Pihtiputaalla uutena miehenä 70 metrin kerhoon.

Pm-kisat eivät juuri vedä katsomoon yleisöä, mutta nyt lienee toisin. Aki Parviaisen ja Ari Pakarisen valmentaja Jarmo Hirvonen odottaa Kiihtelysvaaraan jopa 500 – 1000 hengen katsojamäärää.

Eero Könönen

——-

Pohjois-Karjalan pm-kisat 21.7. Kiihtelysvaarassa:

M Keihäs, osallistujaluettelo (perässä kauden paras tulos)

Aki Parviainen Joensuun Kataja oma enn. 93.09 (SE)
Ari Pakarinen Pyhäselän Urheilijat 79.27 (oma enn. 85.18)
Mikko Löppönen Tohmajärven Urheilijat 74.36
Viljo Toivanen Juuan Jänne 72.37
Petteri Leinonen Kiihtelysvaaran Urheilijat 71.39
Juha Pääkkönen Nurmeksen Sepot 69.58
Jari Timonen Lieksan Urheilijat 69.42
Anssi Liimatta Pyhäselän Urheilijat 62.27
Johannes Holopainen Outokummun Partio 61.98
Pasi Turunen Outokummun Partio
Risto Hirvonen Polvijärven Urheilijat

Ks. muiden lajien osallistujat yleisurheilun pääsivun linkin kautta.