Joensuun Areenassa oli vilskettä, kun kahdeksan pohjoiskarjalaista 5. ja 6. luokkaa ottivat tiistaina 27.4. yhteen perinteisessä pituus-turbo-sukkulaviestikisassa, joka tästä vuodesta lähtien on nimeltään Hese-kisa. Pyhäselän Niittylahden koulun 6.luokka nappasi ylivoimaisen voiton ennen saman kunnan Hammaslahden 6. luokkaa. Pronssille ylsi Valtimon kirkonkylän 5. luokka.
Jaakko Sivosen luotsaama Niittylahden koulu hallitsi kisaa suvereenisti, sillä se oli paras niin pituushypyssä kuin viimeisenä lajina käydyssä sukkulaviestissä. Turbokeihään paras oli lieksalaisen Rantalan koulun 6.luokka neljä senttiä ennen Hammaslahtea.
Kisan päävetäjät, koululaisurheiluvastaava Nanna Vakkuri ja nuorisopäällikkö Mika Reijonen olivat tyytyväisiä ensimmäisen Hese-kisan antiin. Aiemmin Maitokannu-, Valio- ja Spar-kisan nimillä kulkenut kilpailu voi edelleen hyvin:
-Ainakin kolme seuraavaa vuotta kilpaillaan Hese-kisan nimellä. Avauskisan joukkuemäärä oli ihan tyydyttävä, vaikka esimerkiksi Joensuun joukkueet jäivät muutamien päällekkäisyyksien takia kokonaan pois. Myös kannattajajoukot olivat innolla mukana, Mika Reijonen kertoi.
Ville-Pekka Kokko ponnisti yli 5 metriä
Kilpailun kovimman yksittäistuloksen teki Niittylahden Ville-Pekka Kokko, joka voitti pituushypyn komealla yli viiden metrin tuloksella. Tyttöjen pituuden ykkönen oli saman koulun Anne Ryynänen. Myös turbokeihään voitot menivät Pyhäselkään, sillä Hammaslahden Asko Alastalo oli poikien ja Anni Nuutinen tyttöjen paras.
Voittajajoukkue Niittylahti lähtee edustamaan Pohjois-Karjalaa 19. toukokuuta Jyväskylässä pidettävään valtakunnan finaaliin. Myös vuosi sitten Niittylahti oli maakunnan edustajana ja sijoittui loppukilpailussa kolmanneksi.
Eero Könönen
———–
Joensuu
Hese-kisan Pohjois-Karjalan finaali Areenassa, 8 koulua ja 96 oppilasta mukana:
Tytöt (T13) pituus (ponnistusalue): 1) Anne Ryynänen Pyhäselkä Niittylahti 423, 2) Tiia Rantala Valtimo 418, 3) Saara Lempessalmi Kontiolahti 407, 4) Saija Ruotanen Lieksa Rantala 5.lk 407, 5) Noora Kuikka Niittylahti 405, 6) Sari Harakka Valtimo 404, 7) Enni Oinonen Rantala 6.lk 400, 8) Noora Nousiainen Pyhäselkä Hammaslahti 393 (48 hyppääjää)
Pojat (P13) pituus (ponnistusalue): 1) Ville-Pekka Kokko Niittylahti 507, 2) Joona Kokkonen Niittylahti 480, 3) Aleksi Lappalainen Polvijärvi yhdistelmä 460, 4) Henri Laine Niittylahti 447, 5) Ville Sirviö Polvijärvi yhdistelmä 429, 6) Ville Karppinen Hammaslahti 407, 7) Asko Alastalo Hammaslahti 402, 8) Tommi Ohtonen Rantala 6.lk 401 (48 hyppääjää)
Tytöt turbokeihäs: 1) Anni Nuutinen Hammaslahti 28.32, 2) Mari Kuittinen Rantala 6.lk 26.81, 3) Tiia Rantala Valtimo 24.23, 4) Elina Vitri Rantala 5.lk 22.19, 5) Anna-Elina Karppinen Valtimo 21.30, 6) Suvi Tuikkanen Rantala 6.lk 20.94, 7) Piia Toivanen Rantala 6.lk 20.86, 8) Riikka Tanskanen Polvijärvi yhdistelmä 20.39 (48)
Pojat turbokeihäs: 1) Asko Alastalo Hammaslahti 35.98, 2) Jani Asikainen Hammaslahti 33.92, 3) Tatu Hämäläinen Niittylahti 33.23, 4) Joona Kokkonen Niittylahti 32.45, 5) Juha-Matti Palviainen Rantala 5.lk 32.44, 6) Aleksi Lappalainen Polvijärvi yhdistelmä 32.37, 7) Mikko Hallikainen Polvijärvi kirkonkylä 32.31, 8) Antti Ikonen Kontiolahti 31.88 (48)
Pituus yhteistulokset (10 hyppääjää): 1) Pyhäselkä Niittylahti 41.39, 2) Pyhäselkä Hammaslahti 37.78, 3) Valtimo kirkonkylä 36.98
Keihäs yhteistulokset (10 heittäjää): 1) Lieksa Rantala 6.lk 239.44, 2) Pyhäselkä Hammaslahti 239.40, 3) Pyhäselkä Niittylahti 229.92
Sukkulaviesti: 1) Pyhäselkä Niittylahti 1.20,8, 2) Valtimo kirkonkylä 1.23,1, 3) Pyhäselkä Hammaslahti 1.24,2
Lopputulokset: 1) Pyhäselkä Niittylahti 6.lk 5 sijalukupistettä, 2) Pyhäselkä Hammaslahti 6.lk 7, 3) Valtimo kirkonkylä 5.lk 12, 4) Lieksa Rantala 5.lk 12, 5) Lieksa Rantala 6a 13, 6) Polvijärvi kirkonkylä 6.lk 18, 7) Kontiolahti kirkonkylä 5b 20, 8) Polvijärvi Horsmanaho ja Sotkuma 21
KS. kaikki tulokset TULOSPÖRSSISTÄ