Matti Räsänen juoksi SM-hallihopeaa

Matti Räsänen juoksi SM-hallihopeaa

Pohjois-Karjala saalisti viisi mitalia viikonvaihteessa Helsingissä ja Tampereella pidetyistä SM-halliyleisurheilukisoista. Kiihtelysvaaran Noora Hämäläinen ponnisti komeaan 17-vuotiaiden pituusvoittoon sunnuntaina Helsingissä ja Nurmeksen Seppojen Juha Pääkkönen oli 19-vuotiaiden ykkönen keihään talvimestaruuskisoissa lauantaina Tampereella.

Helsingissä olivat mitaleilla lisäksi Pyhäselän Matti Räsänen 22-vuotiaiden 3000 metrillä ja Outokummun Partion Marja-Leena Kurki 19-sarjan 1500 metrillä. Keihäsmenestystä täydensi Tohmajärven Mikko Löppönen, joka oli 22-vuotiaiden kolmas.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vasta 16-vuotias Noora Hämäläinen kuului päivän venyjiin. Hän urakoi kisoissa kolme lajia, joista kahdessa ensimmäisessä (60 m ja 60 m aj) hän osin huonolla tuurillakin jäi finaalipaikkojen ulkopuolelle. Hän juoksi 60 metrin alkuerien parhaan ajan 7,80, mutta välierissä lähdössä myöhästyminen pudotti tytön finaalista. Aidoissa välierien viidenneksi paras aika 8,91 ei riittänyt kovemmasta erästä kuuden parhaan tytön loppukilpailuun.

Vasta kolmannessa lajissa pituushypyssä kaikki naksahti kohdalleen, vaikka KiiU:n tyttö oli kolmen kierroksen jälkeen vasta kuudentena. Valmentajaisä Tarmo Hämäläinen kehotti kokeilemaan viimeisiin hyppyihin juoksupiikkareita, mikä sai hypyn kulkemaan. Viimeisellä syntyi reilu oma ennätys 573, joka riitti kuuden sentin voittoon ennen Oriveden Pauliina Tuomaalaa.

Matille uusi halliennätys

PyU:n Matti Räsänen (21) taisteli 3000 metrin voitosta Ylikiimingin Janne Ukonmaanahon (20) kanssa, mutta joutui taipumaan loppusuoralla. Kumpikin juoksi oman halliennätyksensä: Jannella 8.30,49 ja Matilla 8.31,13.

Ulkokenttien ennätyksestään Matti jäi vielä kolmisen sekuntia, mutta juoksu oli muuten kaikin puolin lupauksia antava:

– Kyllähän tämä melkoinen yllätys oli, että Matti niinkin vähäisen halliharjoittelun (kaksi harjoitusta) jälkeen pystyi noinkin kovaan aikaan, kertoi valmentaja Jaakko Sivonen.

Matti lähti vetämään 2200 metrin kohdalla, mutta 100 metriä ennen maalia Ukonmaanaho kiri ohi.

Räsäsen perheen juoksumenestystä täydensi 17-vuotias Antti Räsänen, joka sinnitteli 1500 metrin neljänneksi ajalla 4.20,52. Hienoisen yllätyksen aiheutti Heinolan Riku Marttinen (4.02,15), joka kukisti lähes voittamattoman Tuomas Jokisen kovassa loppukirikamppailussa.

Avauspäivänä lauantaina Pohjois-Karjalan ainoan mitalin Helsingistä toi OkuP:n Marja-Leena Kurki, joka 1500 metrin hopean (4.51,75) jatkeeksi oli vielä sunnuntaina 800 metrin kuutonen ajalla 2.21,91.

Pääkköselle keihään talvimestaruus

Keihäsmiehet eivät saaneet hallissa aivan parastaan irti. Ulkokenttien ennätyksistä jäätiin metrikaupalla, mutta sijoitukset olivat ensi kesää silmällä pitäen lupauksia antavia. 19-sarjassa juhlittiin Nurmeksen Juha Pääkkösen voittoa tuloksella 60.60 ja PyU:n Anssi Liimatan neljättä sijaa (57.11).

Viime kesänä 80 metrin kerhoon noussut Toholammin Teemu Wirkkala nakkasi hallin tuulettomissa oloissa kohtuullisen kovan 22-sarjan voittotuloksen 76.93. ToU:n Mikko Löppönen heitti pronssia tuloksella 66.86.

19-vuotiaiden naisten seiväshypyssä Heinäveden Yleisurheilijoiden Aino-Maija Karvinen taivutti hopealle tuloksella 370. Edellisenä viikonvaihteena hän oli hypännyt ennätyksensä 385 ja jättänyt samanikäisen Miina Kentän taakseen. Nyt osat vaihtuivat, kun Mikkelin tyttö ponkaisi voittoon samaisella 385:n hypyllä.

Kuuden joukkoon selvittivät tiensä pohjoiskarjalaisista myös PyU:n Helena Puhakka, joka pökkäsi 22-sarjan kuulan neloseksi tuloksella 12.26. Samalla sijalla oli Kontio-Veljien Jaana Kontturi (22) 569:n pituusponkaisulla ja sijaa huonompana Katajan Mika Purmonen (20), joka ponnisti 3-loikkaa 13.48.

Yksi kisojen kovimmista tuloksista oli miestenkin SM-hallikultaa viikko sitten voittaneen Valkealan Visa Hongiston 60 metrin aika 6,88. 19-vuotiaiden korkeuden ykköseksi ponnisti Himangan pomppuihme Mauri Kaattari tuloksella 208.

PyU:sta olivat mukana myös 16-vuotias Anna-Riikka Tiitinen ja 19-vuotias Tiina-Liisa Soikkeli. Anna-Riikka sijoittui 1500 metrin 13:nneksi ajalla 5.13,53. Tiina-Liisa puolestaan hylättiin 3000 metrin kävelyssä viimeisellä kierroksella kamppaillessaan mitaleista.

Eero Könönen