Hammaslahdessa kilpailivat isät ja äidit
Pyhäselän Urheilijain yleisurheilujaosto repäisi Hammaslahden kentällä torstai-ilana hieman tavallisuudesta poikkeavilla kisoilla. Muutaman nuorten lajien jälkeen näyttämölle astuivat isät ja äidit sekä seuran aktiivivetäjät, jotka kamppailivat pimentyvässä illassa neljässä lajissa. Isiä, äitejä ja vetäjiä osallistui syksyn viimeisiin Hammaslahden kentän kisoihin ilahduttavasti peräti 19.
Isien ja äitien kisat vietiin läpi pilvisessä ja ajoittain hieman sateisessa, mutta iltaa kohden lämpenevässä (+14) säässä. Kari Kalajoen ideoimasta kisasta on tulossa perinne, sillä kisat järjestettäneen myös ensi vuonna hieman muuttunein lajiohjelmin.
Tulostasosta tuli aikuisten lajeissa yllättävänkin hyvä, sillä harjoittelua lienee kaikilla osallistujilla takana todella vähän. Kävelyä oli tuomaroimassa Ari Alsion johtama troikka, mutta alimatkan takia ketään ei ehditty hylätä, vaikka tekniikassa olisi Alsion mukaan paljonkin parantamisen varaa. Nuorisotiimiläiset pitivät tehokkaan alkuverryttelyn, minkä johdosta säästyttiin revähtymisiltä.
Hammaslahden kentällä järjestettiin kesän aikana 16 kisat, joista suurimmat olivat 21.8. järjestetyt Tikkacom-kisat yli 300 osallistujallaan.
Eero Könönen
Ks. tulokset yleisurheilun TULOSPÖRSSISTÄ tai FORUMISTA