Yleisurheilu / Juttupörssi

PyU:n päätöskisoissa hyviä tuloksia

Pyhäselän syyskisoissa hyviä tuloksia

Pyhäselän Urheilijoiden menestyksekäs kilpailukausi päättyi torstai-iltana Hammaslahden kentällä pidettyihin syyskisoihin, joihin osallistui 13 nuorta urheilijaa.

Ilta alkoi hämärtää nopeasti, mutta illan aikana ehdittiin viedä läpi neljä lajia.

Ida-Liina Hyvönen uhkaili omissa nimissään olevaa 9-vuotiaiden kuulan pe-tulosta jäämällä siitä 10 senttiä lukemin 7,66. Hän on kesän parhaallaan ikäluokan Suomen tilaston kolmosena noin 750 tytön joukossa.

Samoin erinomaisia 9-vuotiaiden tuloksia syntyi pituuspaikalla. Julia Parviainen jäi sentin PoU:n Ida Pellin piirin kärkituloksesta hyppäämällä enätyksensä 373. Myös Siiri Tahvanainen hyppäsi kesän parhaansa 353.

Suomen 9-vuotiaiden pituustilastossa on tällä kaudella kaikkiaan noin 970 tyttöä. Julia on torstai-illan tuloksellaan tilaston 19:s ja Siiri 48:s. Naantalin Löylyn Alisa Launonen on hypännyt huiman SE-tuloksen 464, joka on myös 10-vuotiaiden suomenennätys.

Mainittakoon, että tämän vuoden 9-vuotiaiden poikien Suomen kärki on lähes puoli metriä heikompi: Lapuan Virkiän Joona Suokko on hypännyt kärkitulokseksi 423.

Pisimmän pituusleiskautuksen Hammaslahdessa teki 11-vuotias Jerkko Kinnunen ponkaisemalla tuloksen 394. Jerkon kesän paras on 418, jolla hän on 11-vuotiaiden Suomen tilaston 39:s ja yltää ikäluokassaan Pohjois-Karjalan kärkikolmikkoon. Ykkösenä on PoU:n Niilo Pelli lukemin 423 ja kakkosena Liperin Renne Kankkunen tuloksella 419 ennen Jerkkoa (418).

Teksti ja kuvat: Eero Könönen

----------------

Pyhäselkä 26.9.2019

Pyhäselän syyskisat, Hammaslahden kenttä, 13 kilpailijaa, lämpötila +9, tyyntä, pilvistä:

P11 60 m:
1) Jerkko Kinnunen PyhäsU 9,8

P11 1000 m:
1) Jerkko Kinnunen PyhäsU 4.18,9

P11 pituus:
1) Jerkko Kinnunen PyhäsU 394

P10 60 m:
1) Arttu Kylmänen PyhäsU 10,1
2) Paavo Maaninka PyhäsU 11,2

P10 1000 m:
1) Arttu Kylmänen PyhäsU 4.06,3

P10 pituus:
1) Arttu Kylmänen PyhäsU 365
2) Paavo Maaninka PyhäsU 299

P10 kuula:
1) Arttu Kylmänen PyhäsU 4,62

P5 60 m:
1) Emil Vikström PyhäsU 12,8
2) Sisu Kanerva PyhäsU 14,5

P5 pituus:
1) Emil Vikström PyhäsU 232
2) Sisu Kanerva PyhäsU 150

P5 kuula:
1) Sisu Kanerva PyhäsU 1,76

T12 60 m:
1) Nea Nousiainen PyhäsU 9,9

T12 pituus:
1) Nea Nousiainen PyhäsU 335, +0,0

T10 60 m:
1) Maiju Hirvonen PyhäsU 10,7

T10 pituus:
1) Maiju Hirvonen PyhäsU 333

T9 60 m:
1) Julia Parviainen PyhäsU 9,8
2) Siiri Tahvanainen PyhäsU 10,2
3) Jade Nousiainen PyhäsU 10,9
4) Miisa Puustinen PyhäsU 11,1

T9 1000 m:
1) Siiri Tahvanainen PyhäsU 4.20,7
2) Jade Nousiainen PyhäsU 4.21,5

T9 pituus:
1) Julia Parviainen PyhäsU 373
2) Siiri Tahvanainen PyhäsU 353
3) Jade Nousiainen PyhäsU 323
4) Miisa Puustinen PyhäsU 317

T9 kuula:
1) Ida-Liina Hyvönen PyhäsU 7,66
2) Miisa Puustinen PyhäsU 5,53
3) Jade Nousiainen PyhäsU 5,45
4) Julia Parviainen PyhäsU 4,38
5) Siiri Tahvanainen PyhäsU 3,63

T3 60 m:
1) Eea Vikström PyhäsU 23,0

T3 pituus:
1) Eea Vikström PyhäsU 62

Takaisin