
|
UTRIAINEN JA SANDELL-HYVÄRINEN PALASIVAT MESTAREIKSI
Juttu poimittu SUL:n sivuilta Kokeneet Lahden Ahkeran Jussi Utriainen ja Turun Weikkojen Annemari Sandell-Hyvärinen (kuvassa) palasivat Joensuussa puolimaratonin Suomen mestareiksi hyvin tuloksin. Utriaisen aika oli 1.05.17 ja Sandell-Hyvärisen 1.15.35. Kahden lapsen äitinä kilparadoille palannut Sandell-Hyvärinen on mainiossa kunnossa. Voittoaika 1.15.35 on hänen paras tuloksensa yhdeksään vuoteen. 2000-luvulla hivenen sitä paremmin on suomalaisista juossut vain Johanna Lehtinen parhaana vuonnaan 2006. Utriainen ratkaisi viimeisillä kilometreillä Jo miesten kilpailun alkukilometreillä erkani kuuden juoksijan kärkiryhmä, johon kuuluivat Utriaisen lisäksi Sjundeå IF:n Obed Kipkurui, Lahden Ahkeran Francis Kirwa, Helsingin Kisa-Veikkojen Simo Wannas, Joensuun Katajan Matti Räsänen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Manninen. Olympiamaratoonari Kirwa tippui yllättäen kärkikuusikosta pian viiden kilometrin jälkeen ja mestaruuden puolustaja Kipkurui puolestaan pian 10 kilometrin jälkeen. Kipkurui keskeytti saapuessaan 15 kilometrin paikkeille. Kirwa sen sijaan jaksoi maaliin pääjoukon edellä viidentenä. Pisimpään Utriaisen mukana kesti parin heikomman vuoden jälkeen uudelleen kuntoutunut Simo Wannas. Ensimmäisen puolimaratoninsa juossut kotiyleisön suosikki Matti Räsänen kuitenkin saavutti tämän aivan viimeisillä kilometreillä ja nousi toiseksi ajalla 1.05.37. Kolmantena maaliin saapunut Wannas paransi ennätystään tulokseen 1.05.47. Henri Manninen oli neljäs 34 sekuntia Wannakselle hävinneenä. Seitsemäntenä maaliin ennätti 100 kilometrin ultrajuoksija Anssi Raittila Viipurin Urheilijoista. Sandell-Hyvärinen voitti lähes viidellä minuutilla Annemari Sandell-Hyvärinen oli naisten kilpailussa murskaavan ylivoimainen. 5 kilometrin kohdalla hänen etumatkansa muihin oli jo 1.30 minuuttia, puolimatkassa 2.30 minuuttia, 15 kilometrin kohdalla 3.40 minuuttia ja maalissa peräti 4.46 minuuttia. Miehet ja naiset lähtivät matkaan yhtä aikaa ja Sandell-Hyvärinen juoksi suuren osan matkasta yhdessä seuratoverinsa Tuomas Zacheuksen kanssa, joka saapui miesten kilpailussa maaliin 23:ntena ajalla 1.15.25. Miesten kilpailuun osallistui 34 juoksijaa, joten melkoinen joukko heistä hävisi Sandell-Hyväriselle selvästi. Hopeamitalilla palkittiin Kälviän Tarmon Johanna Kykyri ja pronssimitalilla Valkeakosken Hakan Mira Tuominen. Heidän aikansa olivat 1.20.21 ja 1.21.15. Neljäntenä maaliin saapui Lappeenrannan Urheilu-Miehien Minna Kainlauri. Miesten mestarin Jussi Utriaisen aviopuoliso Pauliina Utriainen oli naisten kilpailun viides ja kuudenneksi sijoittui Lapuan Virkiän sisukas Minna Myllykoski, joka kuusi vuotta sitten samalla radalla voitti Suomen mestaruuden, mutta on useita vuosia kärsinyt loukkaantumisista. Sanni Klemelä ja Oskari Pennanen pitivät parasta vauhtia kympillä 19- ja 17-vuotiaiden ikäluokissa kilpailtiin 10 kilometrin matkalla. Parhaimman tuloksen juoksi 19-vuotiaiden naisjunioreiden mestari Forssan Salaman Sanni Klemelä, joka voitti mestaruuden lähes kahden minuutin erolla. Klemelän aika oli 36.40. Rovaniemen Lapin juoksijattaret sijoittuivat Klemelän jälkeen kolmelle seuraavalle sijalle, kun Johanna Peiponen oli toinen, Elli Hemminki kolmas ja tämän kaksoissisar Anni Hemminki neljäs. Hiihtopainotteisesti pitkälle kevääseen harjoitelleet Pohjois-Suomen juoksijat menestyivät muutenkin hyvin. Rovaniemeläinen Lapin Lukon Kalle Keskipoikela voitti 17-vuotiaiden poikien mestaruuden ja toiseksi sijoittui oululainen Kuivasjärven Auran Toni Lempinen. Viimevuotinen 17-vuotiaiden mestari Oskari Pennanen Juuan Jänteestä voitti tänä vuonna 19-vuotiaiden mestaruuden. Pennanen paransi viimevuotista aikaansa 1.23 minuuttia tulokseen 33.06. Kilpailuiden nuorin mestari oli Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander, joka juoksi 17-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa ajan 38.48. Nikander on vasta 14-vuotias lahjakkuus (synt. 21.5.1994), mutta voitti yli kahden minuutin erolla itseään selvästi vanhempiin kilpailijoihin. --------------- KAIKKIEN AIKOJEN KOVATASOISIN PUOLIMARATONIN SM-KILPAILU? JUTTU POIMITTU SUL:n SIVUILTA Maantiejuoksun Suomen mestaruuksista kilpaillaan lauantaina 25.4. Joensuussa 23:nnen kerran. Osallistujaluettelo on ehkäpä kaikkien aikojen korkeatasoisin. Puolimaratonille lähtevät mm. huippukuntoiset Francis Kirwa (kuvassa) ja Annemari Sandell-Hyvärinen. Viime vuonna yllätysmestaruuden voittanut Obed Kipkurui ja toissavuoden mestari Jussi Utriainen ovat myös erinomaisessa kunnossa. Mikäli olosuhteet ovat suotuisat, saattavat olympiaedustaja Kirwa, puolustava mestari Kipkurui ja 20 kilometrin SE:n haltija Utriainen rikkoa puolimaratonin SE:n 1.03.01. Sen jakavat keskenään Pasi Mattila ja Janne Holmén. Miesten puolimaratonille osallistuu yhteensä 16 eri matkojen maajoukkuejuoksijaa puolimailereista ultajuoksijoihin, edellämainittujen lisäksi Jarkko Hamberg, Juha Hellstén, Tuomas Jokinen, Mikko Lahtio, Henri Manninen, Yrjö Pesonen, Juho Pirkola, Anssi Raittila, Matti Räsänen, Miika Takala, Marko Vaittinen ja Simo Wannas. Kilpailijoita miesten sarjassa on yhteensä 40 ja heidän joukossaan on myös kolme uutta Suomessa asuvaa ulkomaalaista juoksijaa, jotka ovat saaneet edustusoikeuden SM-kilpailuihin ja Ruotsi-otteluun, nimittäin saksalainen Erik Hass Vaajakosken Kuohusta, kenialainen David Kanyari Sjundeå IF:stä ja yhdysvaltalainen Darby Thomas Turun Urheiluliitosta. Naisten sarjassa Suomen ennätyksen haltija Annemari Sandell-Hyvärinen on melkeinpä ainoa voittajaehdokas. Ennakkosuosikkeja mitalisijoja ajatellen ovat myös Sari Juuti, Minna Kainlauri, Pauliina Kanervo, Johanna Kykyri, Minna Myllykoski, Mira Tuominen ja Pauliina Utriainen. Samassa yhteydessä kilpaillaan myös 19-vuotiaiden junioreiden sekä 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen 10 kilometrin maantiejuoksun mestaruuksista. Naisjunioreiden kilpailuun osallistuvat jo naisten sarjassakin erinomaisesti menestyneet Johanna Peiponen ja Sanni Klemelä. Vielä nuorten (22-v.) sarjassa kilpaileva Tuomas Jokinen osallistuu kovin tavoittein miesten puolimaratonille. Vuosi sitten Siuntion SM-kilpailuissa vuoden Jokista vanhempi Obed Kipkurui voitti miesten mestaruuden ajalla 1.05.11 ja rikkoi tällä tuloksellaan Jukka Keskisalon nuorten Suomen ennätyksen. SM-kilpailut alkavat Pyhäselän Reijolassa lauantaina 25.4. kello 12. Järjestävänä seurana toimii Pyhäselän Urheilijat. Reitti on pääosin sama kuin kuusi vuotta sitten. Mikäli tuulen suunta reitin pisimmällä suoralla osuudella on suotuisa, niin kaikki on valmista kovia tuloksia varten. -------------------- UUTISARKISTO2003 Pyhäselän SM-maantiejuoksuissa ennätysaikoja Pyhäselän Urheilijain järjestelyt onnistuivat mallikkaasti. Ainoana miinuksena oli kolea sää, joka parista plusasteesta huolimatta ei estänyt huippuaikojen syntymistä Reijolan koulun ympäristön suhteellisen tasaisessa maastossa. Osaltaan hyvien aikojen syntymiseen vaikuttivat myös suotuisat tuuliolot: puolimaratonilla ja myös kympillä taivallettiin 5 kilometrin kierroksia ja myötäinen tuuli siivitti juoksijoita aukealla Reijolan suoralla lähes 3 kilometrin verran. Kirwa ja Utriainen erkanivat joukosta jo ensimmäisellä kierroksella ja kasvattivat tasaisesti etumatkaansa. Kolmas Ahkeran mies, Jari Matinlauri oli pitkään kolmantena ja karkumatkalla pääjoukosta, mutta Keskisalo ajoi hänet kiinni viimeisellä kierroksella ja teki lopulta eroa 22 sekuntia. Naisten sarjassa voitto meni Lapuan Virkiän nuorelle Minna Myllykoskelle, joka teki lopulta eroa HIFK:n Maria Söderströmiin 19 sekuntia. Ero tuli vasta viimeisellä kierroksella yli 16 kilometrin yhteisen taivalluksen jälkeen. Pronssia juoksi Lahden Ahkeran jo 41-vuotias Kaisa Lettojärvi. Viime vuoden mestari Mari Niskanen joutui keskeyttämään. Nuorten sarjojen parasta menoa nähtiin 17-vuotiaiden miesten sarjassa, kun Liedon Parman 190-senttinen Tuomas Jokinen, 16, erkani muista jo ensimmäisellä kierroksella. Lopulta lietolainen teki eroa muihin lähes 1,5 minuutin verran ja olisi voittanut ajallaan 32.00 myös 19-vuotiaiden sarjan puolella minuutilla. 19-vuotiaiden miesten sarjassa kolmikko Aki Nummela, Janne Ukonmaanaho, Henri Manninen mahtui kahden sekunnin sisään. Ratkaisut tapahtuivat loppuviitoituksella, jolla Nummelan kiri puri parhaiten. Kuuteen sarjaan oli ilmoittautunut yhteensä 127 juoksijaa, joista kisapaikalle ilmaantui 114. Maaliin juoksi 105 kilpailijaa, joten osallistumisprosentti oli huomattavasti korkeampi kuin vuotta aiemmin Nurmossa. Seurapörssissä Lahden Ahkera ja Liedon Parma jakoivat ykkössijan 27 pisteellään. Lapuan Virkiä oli Myllykosken voiton ja yhdeksän pisteen myötä kolmantena.
Liedon Parma ja Lahden Ahkera SM-maantien parhaat seurat SM-maastot kolmen viikon kuluttua järjestävä Liedon Parma jylläsi SM-maantiejuoksuissa yhdessä Lahden Ahkeran kanssa. Kumpikin seura saalisti Pyhäselästä 27 SM-pistettä. Lietolaiset napsivat kaksi mestaruutta ja kaksi hopeamitalia ja Lahteen matkasi yksi mitali jokaista väriä. Lahti ja Lieto olivat seuroista ylivoimaisia. Lapuan Virkiä otti seurojen pistepörssin kolmannen sijan Minna Myllykosken voiton ja yhdeksän pisteen ansiosta. Pohjois-Karjalan seuroista paras oli Kataja (7 pistettä) jaetulla viidennellä sijallaan. Pyhäselän ja Polvijärven Urheilijat sekä Juuan Jänne olivat jaetulla 17. sijalla ja Outokummun Partio sijalla 27. Pohjois-Karjalan seurat menestyivät kokonaisuutena hieman viimevuotista paremmin, vaikka mitalien määrä putosikin yhdellä. Kun viime vuonna Yrjö Pesonen ja Matti Räsänen toivat kaksistaan 16 pistettä, nousi kokonaispistepotti nyt seitsemän urheilijan tuomana 17:ään. Ainoa P-Karjalan mitalisti oli Katajan Jukka Keskisalo, jonka puolimaratonilla juoksema 1.05,35 on epävirallinen 22-vuotiaiden suomenennätys. 1)Lahden Ahkera ja Liedon Parma 27 Eero Könönen
Kotimainen yleisurheilukausi alkaa toden teolla lauantaina 26.4. SM-kilpailuihin on ilmoittautunut yhteensä 127 juoksijaa. Heidän joukossaan
Lähes kotimaisemissaan kilpaileva Joensuun Katajan veteraanijuoksija Yrjö 24-vuotias Utriainen on alittanut Pariisin MM-maratonin tulosrajan ja Turun Urheiluliittoa edustaa kaksi vuoden 2001 Suomen mestaria, sillä Pasi Naisten puolimaratonilla useita voittajaehdokkaita Naisten puolimaratonista on odotettavissa erittäin tasainen kilpailu. Helsingin IFK:ta edustava Söderström on 10000 metrin hallitseva Suomen Entinen taitoluistelun Suomen mestari Mari Niskanen kilpailee nyt Miesten ja naisten puolimaratonien ohella myös alle 20-vuotiaat ja alle
SUL:n tiedote -------------------------- SM- ja pm-maantielle Pyhäselkään lähes 230 juoksijaa Pyhäselän Reijolassa vietetään lauantaina todellista juoksujuhlaa, sillä SM- ja pm-maantielle osallistuu kaikkiaan lähes 230 juoksijaa. Suomenmestaruuksista on kamppailemassa 127 ja 9-15-vuotiaiden pm-mittelöihin osallistuu lähes 100 nuorta lupausta. Koskaan aiemmin ei Pyhäselässä ole ratkottu minkään lajin yleisten sarjojen suomenmestaruuksia, joten kilpailut ovat Pyhäselän Urheilijain 60-vuotisen historian tähän asti merkittävimmät. Järjestäjät toivovat, että paikalliset asukkaat välttäisivät autoilua Reijolan asutusalueella klo 10:n ja 14:n välisenä aikana. Kisareitit kulkevat kevyen liikenteen väyliä pitkin, mutta joistain kohdin joudutaan myös ylittämään teitä. Tarkempi reitti on tutkailtavissa Pyhäselän Urheilijoiden internet-sivuilta. Pyhäselän Reijolaan saapuu SM- ja pm-kisojen merkeissä järjestäjät, kilpailijat, huoltajat, valmentajat ja katsojat sekä kutsuvieraat mukaan lukien noin 1000 henkeä. Pyhäselän ja myös lähiympäristön majoitusliikkeet ovat kisaviikonlopun aikana tupaten täynnä. Eero Könönen ------------
Pyhäselän Urheilijain lähes 60-vuotisen historian ensimmäiset yleisten sarjojen SM-kilpailut lähestyvät. Reilun kahden viikon kuluttua 26. huhtikuuta pidettävät maantiejuoksun suomenmestaruuskilpailut juostaan Reijolan koulun ympäristössä kevyen liikenteen väyliä seuraillen. Maanantai-iltana (7.4.) Reijolan koululla pidetyssä noin 30 hengen toimitsijapalaverissa todettiin järjestelyjen olevan aikataulussa: - Oli hyvä, että siirsimme kisoja meille aluksi ehdotetusta huhtikuun alusta kuun loppupuolelle. Jos kisat olisi pidetty samaan aikaan kuin viime vuonna Nurmossa, olisimme saaneet hölkätä liukkailla teillä lumen keskellä, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Pauli Kinnunen kertoi. Myös kisapaikka siirtyi aluksi ilmoitetusta Hammaslahden ympäristöstä maakunnan juoksijoiden toivomuksesta tasaisemmille teille Reijolaan: - Reitti on virallisesti mitattu 5-kilometrinen, joka juostaan neljästi. Lisäksi on noin kilometrin ylimääräinen lenkki, joka kierretään puolimaratonin ensimmäisellä kierroksella. Aamupäivällä käytävässä nuorten kisassa juostaan 1,7 kilometrin reittiä, ratamestari Arvo Kauhanen selvitti. Malmijuoksun perinteet saavat jatkoa SM-maantiejuoksun saaminen Pyhäselkään on eräänlainen kunnianosoitus seuran pitkille juoksuperinteille. Maakunnan yleisurheilukauden jo vuodesta 1973 lähtien avannut Malmijuoksu käydään SM-kisan yhteydessä pm-kisana vain 9-15-vuotiaiden sarjoissa. Pyhäselkään odotetaan noin 150:tä juoksijaa kuuteen eri sarjaan. Miesten ja naisten lisäksi suomenmestaruudet ratkaistaan 17- ja 19-vuotiaiden miesten ja naisten sarjoissa. Myös maakunnan omien juoksijoiden odotetaan olevan runsaslukuisesti paikalla. Vuosi sitten Nurmossa pidetyt kisat olivat Pohjois-Karjalalle täysosuma: molemmat mukana olleet juoksijat (Yrjö Pesonen ja Matti Räsänen) sinnittelivät kultaa. Utriainen ja Mattila Pyhäselkään Ilmoittautuminen SM-kisaan päättyy vasta 18. huhtikuuta, mutta kisakansliaa vetävän Sisko Nuutisen mukaan ilmoittautuneita on jo nyt (14.4.) 27. Nimekkäin tähän mennessä osanottonsa varmistanut on Lahden Ahkeran Jussi Utriainen, joka on juossut talvella maratonin huippuaikaan 2.13,10 ja on käytännössä varmistanut Pariisin MM-matkansa. Utriainen on osallistunut SM-maantiejuoksuun edellisen kerran vuonna 2000. Myös Turun Urheiluliiton Pasi Mattila ja Lahden Ahkeran Francis Kirwa ovat tulossa mukaan. Pyhäselän Urheilijain omista juoksijoista kilpailuun osallistuvat ainakin Jouni Huuho (miehet), Teija Ruippo (naiset), Nina Anttonen (N17) sekä Antti Räsänen ja Santeri Saarelainen (M17). Heistä Antilla on mahdollisuuksia jopa pistesijoille. 19-vuotiaiden sarjan v. 2002 Nurmossa voittanut Matti Räsänen (s. 1983) potee akillesjännettään eikä osallistu tällä tietoa kotikisoihinsa. Eero Könönen ------------ SM-maantielle tulossa runsas osanotto 26 pohjoiskarjalaista ilmoittautunut Pyhäselän Urheilijain ensi viikon lauantaina Reijolan ympäristössä järjestämät SM-maantiejuoksut ovat keräämässä muhkean osanoton. Perjantai-iltana kuusi tuntia ennen ilmoittautumisajan umpeutumista juoksijoiden määrä oli noussut jo 123:een. Vuosi sitten Nurmossa pidetyt kisat keräsivät 110 juoksijaa ja toissa vuonna Vantaalla oli mukana 96 kilpailijaa. Miesten puolimaratonista on tulossa mainio kilpailu, sillä viimevuotisen voittajan Yrjö Pesosen haastajiksi ovat saapumassa maratonin huippumies (tällä kaudella 2.13,10) Jussi Utriainen sekä pitkien matkojen monivuotinen valtakunnan kärkipään menijä Pasi Mattila. Myös Katajan Jukka Keskisalo (22) kokeilee ensimmäisen kerran puolimaratonia. Kärkisijoille tähtääviä juoksijoita ovat lisäksi ainakin Wille Keihänen, Jaakko Kero, Francis Kirwa sekä Toni Paunonen. Miesten sarjaan on ilmoittautunut tähän mennessä 28 juoksijaa. Vuoden takainen maratonin EM-voittaja Janne Holmen ei osallistu SM-maantiekisaan. Pohjois-Karjalan osallistujamäärä 13-kertaistuu viime vuoteen verrattuna. Kun vuosi sitten Nurmossa olivat mukana vain Yrjö Pesonen ja Matti Räsänen, on keskiviikkoiltaan mennessä ilmoittautunut mukaan jo 26 pohjoiskarjalaisjuoksijaa. Naisten kilpailuun on ilmoittautunut tähän mennessä 12 juoksijaa. Pohjoiskarjalaisväriä edustavat Juuan Jänteen Heidi Gröndahl ja PyU:n veteraanimaratoonari Teija Ruippo. Pistesijoja ja mitaleja tavoittelevia juoksijoita ovat Pesosen ja Keskisalon lisäksi mm. PoU:n Annina Valling (N19), OkuP:n Marja-Leena Kurki (N17) ja Olli-Pekka Keronen (M19) sekä PyU:n Antti Räsänen (M17). Eero Könönen
|